Uutiset

Viljami Haavistosta puolueen toinen varapuheenjohtaja

KD Nuorten pääsihteeri ja järjestön varapuheenjohtajaehdokas Viljami Haavisto valittiin 179 äänen voimin puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi. Teemalla ”2020-luvun puolue” kampanjoinut Haavisto sai useita kannatuspuheenvuoroja puoluekokouslauantaina, ennen varapuheenjohtajavaalia. Kannatuspuheenvuoroissa nousi erityisesti esiin eri-ikäisten puolueaktiivien halu tukea puolueen nuoria. Jotain muutoshalusta kertoi myös puoluekokouksen vahva mandaatti, sillä puolet liki neljästäsadasta puoluekokousedustajasta kirjoitti Haaviston nimen äänestyslippuunsa. ”Kisa osoitti mielestäni, että nuorten ylläpitämät asiat koetaan tärkeiksi. Nuorille haluttiin antaa vastuuta ja varapuheenjohtajistoon valita puolueen maltillisempaa linjaa edustavia ehdokkaita.” Haavisto kertoo.

Haavisto korosti varapuheenjohtajakampanjassaan vahvasti tarvetta sillanrakennukselle puolueen vanhemman ja nuoremman sukupolven välillä sekä kentän roolin vahvistamista. ”On aika nähdä nuoret puolueen jatkuvuuden takuutekijänä ainaisen kritiikin sijaan. Yhteisellä asialla tässä kuitenkin ollaan,” Haavisto toteaa.

KD Nuorissa Haaviston valintaan suhtauduttiin iloisin mielin, sillä Haavisto on hyvin pitkään aikaan ensimmäinen nuori edustaja puolueen puheenjohtajistossa. ”Varapuheenjohtajaksi oli ehdolla runsas määrä todella vahvoja ehdokkaita. Tästä joukosta Viljami onnistui keräämään todella hienon äänisaaliin. Tämä on puolueväeltä luottamuksenosoitus niin Viljamille kuin nuorisojärjestölle.” KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa kommentoi Haaviston valintaa tuoreeltaan.

Haaviston lisäksi puolueen varapuheenjohtajistoon valittiin istuva kansanedustaja Peter Östman sekä puolueen Hämeen piirin puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän pitkäaikainen työntekijä Sonja Falk.

Lisätietoja:
Viljami Haavisto
viljami.haavisto@kdnuoret.fi
045 137 6021

Ei vastauksia

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.