Blogit

Uskonnonopetuksen uudistusaikeet halveksuvat maailmankatsomusten kirjoa

Koulujen uskonnonopetus puhuttaa eikä syyttä. Tämän päivän Suomessa, jossa kulttuurien ja katsomusten kirjo kasvaa ja pyritään olemaan opetusmenetelmien aallonharjalla uskonnonopetuksen toteutusta on takuulla paikallaan päivittää. On kuitenkin ollut yllättävää seurata kuinka puolueet ja erityisesti poliittiset nuorisojärjestöt vasemmalta oikealle yhtäkkiä haluavat uudistaa koulumaailmaa juurikin monikulttuurisuuden ja vähemmistöjen kustannuksella.

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhdistämistä kaikille oppilaille yhteiseksi oppiaineeksi perustellaan esimerkiksi sillä, ettei haluta erotella koululaisia uskonnon tai maailmankatsomuksen perusteella. Argumenttiin sisäänleivottu väite siitä, että Suomen koululaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan uskontonsa perusteella on toki huolestuttava, mutta silloin yhteiskunnassa kytee suurempi ongelma, jota ei ratkaista laittamalla lapsia yhteiseen, neutralisoituun uskontotieteen ja etiikan opetusryhmään. Ongelmaan ainoa oikea ratkaisu on kasvattaa suomalaiset entistä paremmin sietämään ja arvostamaan erilaisuutta, eikä yrittää ahdata koululaisia yhteiseen arvomuottiin.

Suomalainen uskonnonopetusjärjestelmä on luotu palvelemaan niin evankelisluterilaisen enemmistön kuin vähemmistöuskontojen ja uskonnottomien tarpeita. Nykyisessä uskonnonopetuksessa jokainen oppilas saa tutustua omaan kulttuuritaustaansa samalla oppien ymmärtämään myös toisinajattelevia. Erityisesti vähemmistöuskonnon edustajalle nykyinen opetus tarjoaa luterilaisessa, maallistuvassa Suomessa korvaamattomat puitteet oppia omasta perinnöstään ja käydä arvokeskustelua oman maailmankuvan pohjalta. Se, että opetus on ollut tunnustuksetonta vuodesta 2003 takaa sen, että oppilaalle jää vapaus tehdä omat päätökset siitä, millaiseen uskonnollisuuteen tai uskonnottomuuteen haluaa itse sitoutua. Nykyinen järjestelmä tarjoaa myös mahdollisuuden pitää eri opetusryhmien yhteisiä oppitunteja – mahdollisuuden, jota pitäisi hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Mikä sen parempi tapa oppia esimerkiksi ramadanin tai lehtimajajuhlan viettämiseen kuin luokkakaverilta, joka viettää sitä perheensä kanssa.

Kuten aluksi totesin, on nykyisessä uskonnonopetuksessa myös omat haasteensa ja kehityskohteensa. Vähemmistöuskontojen edustajat joutuvat usein matkustamaan uskonnontunnille toiseen kouluun aikatauluin, jotka voivat ikävästi sotkea oman lukujärjestyksen. Pienempien uskontokuntien opetusta hankaloittaa myös puute pätevistä opettajista. Näihin ongelmiin kuitenkin esimerkiksi digitalisaatio, opettajakoulutuksen kehittäminen ja opetusryhmien ajoittaiset yhteistunnit tarjoavat paremmat ratkaisut kuin opetusryhmien täydellinen yhdistäminen ja opetuksen neutralisoiminen. Uskonnonopetuksen hienous ei nimittäin ole se, että opitaan maailmanuskontojen perusteet ja kymmenen käskyä, vaan opetuksen tarjoama taustatieto ja tila oman maailmankuvan pohdiskeluun, keskusteluun ja jäsentämiseen. Näin mahdottoman tärkeän asian äärellä lapsen on saatava toimia omalla sanavarastollaan omista lähtökohdistaan käsin.

Suomalaisen koulujärjestelmän ylpeydenaihe on, että se mahdollistaa ja tukee jokaisen oppilaan kasvua omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen. Maailmankatsomusten kirjon tärkeyttä ei kuulu tässä suhteessa halveksua vaan tukea. On selvää, että suomalaiset lapset saavat jatkoissakin kotoa ja muista lähiyhteisöistään arvokasvatusta hyvin laajalla spektrillä. Koululaitoksen tehtävä ei ole tasapäistää ja neutralisoida näitä oppilaan perhe- ja kulttuuritaustasta kumpuavia arvoja, vaan vahvistaa ja hyväksyä ne. Se tapahtuu parhaiten antamalla jatkossakin oppilaan taustaa harmonisoivaa, ei eksotisoivaa, uskonnonopetusta.

Jo toisessa maailmansodassa Suomen puolustusvoimat ymmärsi uskontojen kirjon tärkeyden pystyttäessä kenttäkappelien rinnalle kenttäsynagogia ja -moskeijoja sen sijaan, että olisi lyöty kaikille sotilaille virsikirja povitaskuun, saati pidetty yhteisiä, katsomusneutraaleja eettisiä pohdiskeluhetkiä. 2020-luvulla yksilönvapaudet ja monikulttuurisuus ovat huomattavasti korkeammassa arvossa kuin sata vuotta sitten. Miksei siis pidettäisi niitä arvossaan myös koulumaailmassa.

Annika Lyytikäinen,
KD Nuorten puheenjohtaja
annika.lyytikainen@kdnuoret.fi
0503123037

Ei vastauksia

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.