Browsing Category

Muu

Blogit Muu

Ostatko orjan?

Elämme vuotta 2014. Ja maailmassa on enemmän orjia kuin koskaan aiemmin historiassa. Miksi? Koska ihmiskauppa on maailmanlaajuisesti yksi järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimmista toimintamuodoista. Missä on kysyntää, siellä on tarjontaa.

Ihmiskaupan lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan. Luvut ovat uskomattomia. Voiko 20-30 miljoonaa ihmistä todella olla vailla vapautta tällä hetkellä, vaikka orjuus on kielletty maailman kaikissa maissa? (1) Itsemääräämisoikeuden menettäneitä ihmisiä ei välttämättä tunnista päällepäin. He työskentelevät velkojaan vastaan ilman oikeuksia, ovat palkattomassa pakkotyössä tehtaissa ja rakennustyömailla tai seksityöläisinä. Suurin osa orjista on naisia ja tyttöjä.

Paritusta, pakkotyötä… Eihän tämä voi koskettaa Suomea? Kyllä voi. Suomen kautta kulkee vuosittain jopa satoja ihmiskaupan uhreja. (2) Osa myös jää tänne. Toki toiminta täällä on pienimuotoista, kun vertaa ihmiskauppa-bisnestä vaikkapa Thaimaaseen. Ilmankos se onkin niin suosittu turistikohde. Joskus kuulee väitettävän, ettei prostituutio liity ihmiskauppaan, mutta esim. EU:n tietojen mukaan 62 % sen alueella tapahtuvasta ihmiskaupasta on seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää. Ei itsensä myyminen ole maailman vanhin ammatti – orjuus on. Ja se on kaukana feministien luomasta illuusiosta naisten vapaudesta. Kannattaa lukaista ”18 myyttiä prostituutiosta”. (3)

Kun ymmärtää ongelman massiivisuuden, faktat lamaannuttavat. Mitä yksi ihminen voisi tehdä asian korjaamiseksi? Onneksi paljonkin. Yksi esimerkki tästä on Valo ry – ei orjuudelle -yhdistys. Se koostuu tavallisista suomalaisista ihmisistä, jotka ovat päättäneet tehdä osansa nykypäivän orjuuden lakkauttamisessa. Eri kaupungeissa toimivat aluejärjestöt järjestävät mm. seminaareja ja tempauksia, joilla pyritään lisäämään ihmisten tietoisuutta aiheesta. He myös haluavat auttaa ihmisiä konkreettisesti, edes yksi kerrallaan. Jäsenet ovat esimerkiksi neuloneet itse villasukkia, joita he ovat vieneet kaupungissaan työskenteleville thai-hierojille. Vaikka heidän kohtaamansa naiset eivät ole ihmiskaupan uhreja, vieraillessaan thai-hieronta paikoissa työntekijöille on voitu kertoa Suomessa työntekijöille kuuluvista oikeuksista ja mahdollisuudesta kieltäytyä seksin myymisestä asiakkaille, mikä Thaimaassa on hyvin yleistä. (4)

KD Nuoret on myös halunnut kantaa kortensa kekoon ihmiskaupan vastaisessa työssä. Poliittinen nuorisojärjestö tukee vuosittain jotain kehitysyhteistyötä tai hyväntekeväisyyttä tekevää järjestöä 0,7 %:lla budjetistaan. Tänä vuonna avustuksen kohteena oli Valo ry. Järjestön edustajat ovat olleet kahtena vuonna KD Nuorten vuosikokouksessa kertomassa toiminnastaan, mikä on inspiroinut nuorisojärjestönkin jäseniä ihmiskaupan vastaiseen työhön.

Itse osallistun tänä vuonna Dressemberiin. Kansainvälisen tempauksen tarkoituksena on, että siihen osallistuvat naiset pukeutuvat joulukuun joka päivän ajan mekkoon ja keräävät samalla rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Dressemberin jäsenten, kuten myös minun kuulumisia, mekkokuvia ja lajoitusten kertymistä voi seurata kampanjasivullani. (5) Vapaaehtoistyön kautta voimme tehdä tästä planeetasta paremman paikan elää – vaikka vain yhdelle ihmiselle kerrallaan!

Pääsihteeri-MilkaMilka Taivassalo
KD Nuorten pääsihteeri
milka.taivassalo@kdnuoret.fi

Kirjoittaja on ehdolla eduskuntavaaleissa 2015. Julkaisu on osa Vapaaehtoisten päivän (3.12.) tempausta, jossa kansanedustajia ja eduskuntavaaliehdokkaita haastettiin blogaamaan kansalaistoiminnasta tai vapaaehtoistyöstä.

Lähteet:
(1) hs.fi (2) Poliisi.fi (3) 18 myyttiä prostituutiosta (4) Valo ry (5) Dressember

 

Blogit Muu Politiikka

Valtion kiva ydin

Vääjäämättä lähestyvät eduskuntavaalit sekä niitä seuraava tukahduttavan taloustilanteen sävyttämä hallituskausi pakottavat puolueet lähitulevaisuudessa selvittämään sekä itselleen, että kansalaisille miten toimitaan tilanteessa, jossa julkistalouden kestävyys natisee liitoksissaan, ja kansan ostovoima on koetuksella.

Peruslähtökohta on se, että hyvinä aikoina kaikilla on kivaa, ja huonoina ei ole niin kivaa. Taloutta ja maailmanpolitiikkaa seuraava kansalainen varmasti aavistaa, että kiva alkaa olla loppu. Varsinkin ne poliitikot, joiden kannatus lepää ”kaiken kivan jakamisessa kaikille”, saattavat joutua vaalilappusten kärkilauseita miettiessään raapimaan päänahkansa kuntoon, jossa ei enää pelkkä Head & Shoulders auta.

Tulevat vuodet paljastavat väistämättä suomalaisten poliitikkojen näkemykset julkisen sektorin ja valtion roolista. Keskeistä on erottaa valtion kova ydin kehällisistä tehtävistä.

Valtion välttämättömät tehtävät ovat turvallisuuden sekä oikeusvaltioperiaatteen (rule of law) takaaminen. Turvallisuuteen kuuluu sekä sisäinen- että ulkoinen turvallisuus; toimivat ja riittävät poliisivoimat, yleinen kriisivalmius sekä uskottava kyky puolustaa koko maan sotilaallista koskemattomuutta. Oikeusvaltio nojaa toimivaan oikeusjärjestelmään; rikokset pitää kirjaamisen lisäksi myös tutkia ja viedä oikeuden eteen, jotta kansalaiset voivat luottaa lain voimaan.

Monessa kotitaloudessa mietitään jo nyt mihin on varaa ja mihin taas ei. Sama on edessä seuraavalla hallituksella.

Tikkari on tietenkin kivempi kuin tuomarin nuija, ja pomppulinna hauskempi kuin Hornet, mutta kun asiaa oikein ajattelee, on myös aika kivaa saada varas vastuuseen rötöksistään, ja aika hauskaa nähdä Hornet ’vieraan vallan valtiollista lentoalusta’ tunnistamassa.

Blogit Muu

Kuinka tukea nykylasta, kun resurssit eivät riitä?

Näen ympärilläni liian paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat täysin hakoteillä. Kakola- sarjan meneillään olevat uusinnat eivät helpota oloa. Miksi meidän lapset ja nuoret voivat niin pahoin? Juuri koulumaailmaan takaisin astuneena – pulpetin toiselle puolelle – karu todellisuus monen perheen ja lapsen kohdalla paljastuu. Mistä nämä lapset saavat voimaa joka päivä tulla ylipäätään kouluun? Huomaan ahdistuvani, kun yritän ajatuksissani edes hieman asettua turvattomuutta kokevan lapsen tilalle.

Onko vanhemmuus hukassa? Eikö pahoinvointi lisääntynytkin 1990-luvun laman tuotteena? Entä olisiko asiat paremmin, jos vain olisi rahaa satsata lapsiin ja nuoriin? Uusi lama on vienyt mahdollisuudet. Tekisi mieli vain tyytyä edellä mainittuihin syihin ja todeta, että emme vain pysty pysäyttämään kehitystä. Olisiko kuitenkin jotain, mitä voisimme tehdä? Kun ei ole rahaa, on syytä miettiä, miten voimme näillä resursseilla ja henkilöillä tehdä asioita paremmin.

Jospa uskaltaisimme katsoa vanhemmuus- ja lamapuheiden taakse. Dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta esitti eräässä seminaarissa elokuussa 2013, miten kehitys pahoinvointiin on alkanut jo paljon 90-luvun lamaa aiemmin (1). Maailma on muuttunut vähitellen siten, että se on nykylapsille ja –nuorille huomattavasti haastavampi ja vaikeampi kohdata kuin vaikkapa kolmekymmentä vuotta sitten. Lapsi kohtaa väkisinkin liian aikaisin sellaisia asioita, joita hän ei pysty vielä ymmärtämään ja prosessoimaan. Näissä lapsen kriiseissä vanhemmat, kasvattajat ja instituutiot eivät osaa useinkaan tarpeeksi antaa oikeanlaista tukea, mikä taas ei johdu siitä, etteikö olisi hyvää tahtoa. Ollaan kuitenkin siirrytty siihen, ettei ole yhteistä tahtoa, vastuuta ja ymmärrystä.

Monessa kohdin on myös jääty yhteiskunnan rakenteiden ja erilaisten instituutioiden traditioiden vangiksi. Monet instituutiot, kuten peruskoulu, ovat jääneet rakenteissaan 70-luvulle, jolloin ne eivät vastaa muuttuvan maailman haasteita. Vaikka peruskoulussakin on pyritty yhtenäistämään kahden eri asteen välistä vaihdosta siten, että nykyään puhutaan vain kouluista, ei asteista, oppilaiden vaikein nivelvaihe on edelleen siirtyminen kuudennelta luokalta seitsemännelle. Tämä nivelvaihe sijoittuu juuri siihen ikään, kun nykylapsen murrosikä on alkamassa – tai jopa kriittisimmillään (2)! Niinpä tämä suuri muutos tapahtuu juuri silloin, kun lapsen omassa elämässä tapahtuu muutenkin isoja muutoksia. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten rakenteet eivät vastaa todellisuuden haasteisiin.

Mielestäni olisi syytä pohtia koululaitoksen uudistamisen seurauksia. Jos koululaitos saataisiin vastaamaan nykyaikaa, on vielä haasteena, miten lasten ja nuorten kasvua voitaisiin tukea kokonaisvaltaisemmin. Kunnan lapsi- ja nuorisopolitiikan muokkaamisesta voitaisiin saada suuria tuloksia lasten hyvinvointiin liittyen. Ensinnäkin, osassa Suomen kunnista on jo siirrytty toimialajakoisesta hallinnosta elämänkaariajatteluun, jossa palveluja suunnitellaan ihmisen ikäkausien ja palvelutarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi kotikaupungissani Hämeenlinnassa (3.) lasten ja nuorten asiat kuuluvat yhden asiakkuuskokonaisuuden alle, jolloin kaikki mahdolliset lapsia ja nuoria koskevat asiat kuuluu yhteiseen asiakasrekisteriin. Näin voidaan hoitaa lapsen asioita paljon kokonaisvaltaisemmin ollen perillä kaikista tukitoimista, joita perhe tai lapsi mahdollisesti saa.

Toiseksi, tukea voitaisiin kohdistaa paljon enemmän ennaltaehkäisevään, vanhempien kasvatustehtävää tukevaan, toimintaan, kuten perhetyöhön, kodinhoitoapuun ja nuorisotyöhön. Tämä olisi investointi, jonka tuotto tulee vastaan 2-5 vuoden päästä. Hyvä esimerkki on Imatran kaupunki, jossa tehtiin vuonna 2008 päätös palkata kuusi perhetyöntekijää, jotka vierailevat perheissä hyvin ennaltaehkäisevästi ilman minkäänlaista diagnoosia. Yksinkertainen, ennaltaehkäisevä työ on tuottanut nopeasti tulosta. Häiriösuuntautuneiden palvelujen menot vähenivät heti, ja vuonna 2012 lastensuojelun laitospalvelumenot olivat jo yli 700 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2008. Pitkäaikaisesti sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on myös saatu kääntymään laskuun. Tärkeää oli se, ettei ollut kyse hankkeesta tai projektista, vaan pysyvästä muutoksesta (4).

Mitä siis tarvitsemme? Ajatusten ja puheiden muutosta syyttelystä ratkaisuehdotuksien pohtimiseen; rohkeutta suunnitella rakenneuudistuksia; uskallusta esittää näitä uudistuksia kollegoille; vastuunottoa uudistusten tullessa, sekä jo nyt: lisääntyvää huolenpitoa ympärillämme olevista perheistä, lapsista ja nuorista.

Emilia Raittila 
Hämeen KD Nuorten puheenjohtaja
KD Nuorten hallituksen jäsen
emilia.raittila@kdnuoret.fi

Viitteet:

(1) Matti Rimpelän esitelmä oppilashuoltoseminaarissa 23.8.2013 Valkeakoskella
(2) Muun muassa Pulkkinen puhuu siitä, miten murrosikä sijoittuu ikävuosissa nykyään hieman aikaisempaan vaiheeseen, alkaen ikävuosina 7-12. Teoksessa Pulkkinen L. Mukavaa yhdessä. Sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 2002.
(3) Hämeenlinnan kaupungin Internet-sivut: www.hameenlinna.fi/Paatoksenteko-ja-talous
(4) Imatran kaupunki palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko- palkinnolla 21.3.2013.http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2013/03/Sivut/last…

Blogit Muu

Mikä ratkaisuksi Suomen perinnölliseen kriisiin?

Ukraina, Venäjä, Pohjois-Irak, Etelä-Sudan, Euroopassa nouseva antisemitismi jne. Suuria ihmismassoja koskettavia kriisejä syttyy ympäri maailmaa. Ihmisiä kuolee päivittäin hirvittäviin raakuuksiin, erityisesti ISIS-järjestön toimesta. Huomiomme siirtyy helposti näihin kauheuksiin – ja hyvä niin, sillä onhan meidän tehtävä osamme näissä kriiseissä. On elintärkeää, että erilaisia vetoomuksia, keräyksiä ja pakotteita pannaan alulle.

Sodat ja terrorismi ovat hirvittäviä ja vakavia asioita. Samaan aikaan kuitenkin yksi vakavimmista kriiseistä jatkaa olemassaoloaan – mutta saa harvemmin juurikaan uutistilaa. Jo pelkästään tänä vuonna tässä kriisissä on kuollut yli 750 000 ihmistä maailmassa. Suomessa määrä on viime vuosina hieman laskenut, mutta kriisi vie hengen meilläkin noin 800 hengeltä vuodessa. Kriisin nimi on itsemurhaan johtava pahoinvointi. Tämän jos jonkun pitäisi herättää meitä. Mikä hyvinvointivaltiossa tällöin menee pieleen?

Kriisi on useimmiten miesten kriisi, sillä he tekevät itsemurhia lähes kolminkertaisesti naisiin verrattuna. Miksi miehet? Mitä erityistä on miehissä, että he voivat pahemmin, tai eivät saa apua ajoissa? Uskallan väittää erityisesti miesten kohdalla olevan haavoja, jotka ovat syntyneet kymmeniä vuosia sitten ja tarvitsevat hoitoa edelleen. Sukupolvelta toiselle ei periydy vain sairaudet vaan myös henkiset traumat ja kasvatusperiaatteet, joita toisinnamme seuraavalle sukupolvelle – useimmiten tahattomasti tietämättämme. Tähän on syynä ison uutisotsikon ansaitseva vakava sana: sota. Sotiemme perintöä kannetaan valitettavasti edelleen. Isättömäksi jääneet tai fyysisesti ja henkisesti haavoittuneiden isien pojat kasvattivat omia poikiaan sodan eväillä. Isät ovat yrittäneet taistella kuten sodassa perheensä eteen. Kun työpaikka meni alta 1990-luvun lamassa, isä koki epäonnistuneensa. Mies ei enää ollut mies perheessä – ja se jos joku taitaa syödä miestä.

Kyse ei loppupeleissä taida olla siitä, kuka hoitaa lapsia ensimmäiset vuodet kotona, äiti vai isä. Ylhäältä ohjatut säännöt eivät ratkaise ongelmaa. Tarvitaan puhetta isistä – ja nimenomaan isien ja miesten suulla. Naisten on myös annettava tilaa tälle ja noustava feminismistään joskus pitämään miesten puolta. Voisiko joku mies uskaltaa sanoa ääneen, että on paha olla? Uskaltaisiko joku sanoa ääneen, että antoi isälleen anteeksi? Tunnistus ja tunnustus on itsemurhien ehkäisyn ensimmäinen askel.

Blogit Muu

Pesu: Kristillistä politiikkaa?

Religion is so frequently a source of confusion in political life, and so frequently dangerous to democracy, precisely because it introduces absolutes into the realm of relative values.” -Reinhold Niebuhr

Kehysriihen päätöksien aiheuttama raivo on jo hyvän aikaa sitten laantunut. Eurovaalit painoi kevään taistelun viimeisetkin pölyt unholaan. Päätökset olivat kovia, ja turpaan sai jokainen suomalainen.

Palataanpa kehysriihen jälkeiseen keskusteluun ja tartutaan yhteen keskustelun häiritsevistä piirteistä. Nimittäin yllättävän monelle puolueen kannattajalle ja jäsenelle sekä täysin liikkeen ulkopuolisille toimijoille kristillisdemokraattien jääminen jämäkkiä päätöksiä tehneeseen hallitukseen herätti tyrmistystä. Pienen, pitkästä aikaa hallituksessa istuvan, puolueen taistelulle lapsilisien leikkausten estämiseksi ei annettu arvoa. Moni halusi KD:n menevän oppositioon, Kalevi Sorsaa lainaten, kissanpoikia pesemään. En hetkeäkään epäile, ettemmekö olisi voineet oppositioista käsin suoltaa kriittistä retoriikkaa hallituksen päätöksiä kohtaan. Poliittisen vallankäytön kanssa sillä olisi kuitenkin ollut vähän tekemistä.

Usealta taholta ihmeteltiin kehysriihen päätösten kristillisyyttä. ”Miten kristilliset pystyivät jäämään tuohon hallitukseen”. Monella tuntui olevan vankka käsitys, miltä kristillisen politiikan pitäisi näyttää. Itselleni jäi mieleen käsitys, että monille ainoat ”kristilliset” vaihtoehdot olisivat olleet lähinnä velkaantumisen jatkaminen vanhaan tahtiin, pääomaveron korottaminen tai tuloveron progression kiristäminen.

Eräs asia tuntui unohtuvan ­ – nimittäin se, että KD on kristillisdemokraattinen, ei ”kristillinen” puolue. Sijoitumme poliittisella kartalla keskustaoikeistoon, joten kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että esimerkiksi talouspolitiikkamme poikkeaa vaikkapa vasemmistoliiton talouspoliittisista käsityksistä. Emme taistelleet lapsilisien puolesta sen takia, että se olisi ollut kristillistä. Taistelimme lapsilisien puolesta, koska perheiden hyvinvointi on kristillisdemokratialle tärkeää.

Kertauksena todettakoon, että kristillisdemokratian ytimessä on kristillinen ihmiskäsitys, jossa korostetaan jokaisen ihmisen uniikkiutta ja yksilöllisyyttä. Ihmistä ei tule nähdä jonkin sosiaalisen luokan jäsenenä kuten sosialismissa. Muita tärkeitä arvoja ovat perhekeskeisyys, vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus, joiden katsotaan parhaiten toteutuvan yhteiskunnassa, jossa vallitsee sosiaalinen markkinatalous. Valtiolla on oltava mahdollistava, ei kaikkivaltiaan rooli.

Ajatukseen kristillisestä politiikasta törmää varsin usein. Tavan takaa ajatus nousee keskustellessa Saksan kristillisdemokraattisesta puolueesta monen todetessa, että eihän se ole millään tavalla kristillinen puolue. Yleensä esitän vastakysymyksenä, että millainen sitten on kristillinen puolue. Yllättävän harvoin saan vastauksen. Olen tehnyt johtopäätöksen, että monella on taustalla intuitiivinen oletus, että kristillinen puolue on sellainen, jonka kielenkäytössä esiintyy uskonnolliskonservatiivista retoriikkaa ja joka keskittyy kristilliseksi miellettyihin asiakysymyksiin. Näiden teemojen kristillisyyden käsitteleminen olisi toisen kirjoituksen aihe.

Oma lähtökohtani on se, että yksikään puolue ei voi omia itselleen kristillisen puolueen leimaa. Miksi? Koska kristinusko ei ole poliittinen ideologia. Voimme nostaa kristinuskosta tiettyjä periaatteita kuten heikoimmista huolehtiminen ja ympäristön vaaliminen. Mutta kristinusko ei kerro sitä, miten näitä periaatteita noudattava yhteiskunta tulisi rakentaa. Sen kertovat poliittiset ideologiat, joista melkeinpä jokaiseen voidaan liittää kristillisiä piirteitä ja periaatteita. Yksi näistä ideologioista on kristillisdemokratia.

KD ei siis ole kristillinen tai pelkkien kristittyjen puolue. Periaatteemme ovat hyvinkin universaaleja. Eurovaalien jälkeen moni ajatteli, että kristittyjen olisi tullut keskittää ääniä nimenomaan kristillisdemokraateille. Ylimääräiset äänet olisivat toki kelvanneet, mutta tausta-ajatus on kyseenalainen. Kristittyjen ihmisten saaminen parlamenttiin ei ole itseisarvo, eikä kaikkia kristittyjä voi yksinkertaisesti velvoittaa äänestämään KD:ta. Kristillisyyden monopolia emme saa ottaa, kristillisyyden monopolia meille ei saa antaa.

 

Matti Pesu
ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava
KD Nuorten hallituksen jäsen
matti.pesu@kdnuoret.fi

Blogit Muu

Sä teet politiikkaa!

“Ooksä joku poliitikko vai?”, moni kysyy, kun kuulee pestistäni KD Nuorissa. “Mua ei oikein toi politiikka kiinnosta”, on usein seuraava kommentti. “Kumpa joku keksisi uuden sanan kuvaamaan samaa todellisuutta”, ajattelen.

Usein tekisi mieli vastata, että “olisi paree kiinnostaa, sillä politiikka vaikuttaa sun arkeen jokapäiväisesti, ja oikeastaan: sä itse teet sitä!” Erilaiset lait, johon politiikanteko useimmiten tähtää, vaikuttaa aina yksittäisiin ihmisiin ja heidän arkeensa. Vastaavasti kansalaisen toimet vaikuttavat päätöksentekoon.

On siis ainakin kahden tason politiikkaa: mikropolitiikkaa ja makropolitiikkaa. Joka ikinen kansalainen toimii mikropolitiikan tasolla, mutta harva ymmärtää vaikuttavansa jokapäiväisillä valinnoillaan. Elämme julkisten ja yksityisten palvelujen, yritysten ja monopolien, ammattijärjestöjen ja ties minkä liittojen viidakossa, josta jokainen valitsee itselleen sopivan puun, jonka hedelmiä syö ja jota ehkä ajattelemattaankin ruokkii. Suomeksi: Kun käyt K-kaupassa, tuet K-ryhmää; kun viet autosi huoltoon paikalliselle tmi Remppa Tempalle, tuet yksityisyrittäjää. Omiin valintoihin taas toki vaikuttaa moni seikka, kuten taloudellinen tilanne, muodissa olevat aatteet tai kunnan tarjonta. Ei sovi kuitenkaan ihmetellä, jos viimeinenkin urheiluliike lähtee paikkakunnalta, jos ostokset on tehty viimeiset viisi vuotta hypermarketissa.

Mikropolitiikka vaikuttaa makropolitiikkaan, jota taas ohjailee ja säätelee muun muassa (ne niin kutsutut) poliitikot ja virkamiehet. Makropolitiikassa vaikuttaa vain pieni joukko, jotka – ainakin teoriassa – ajavat kansalaisten asioita vaikuttaen suoraan lainsäädäntöön. Kunpa syy-seuraus- suhde olisikin näin yksinkertainen. Kokonaisuus on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi, sillä palapeli koostuu niin maailmantaloudesta kuin puoluepolitiikan jännitteistäkin.

Miten sitten erityisesti jokaikinen mikropoliitiikko voi ymmärtää oman roolinsa tässä palapelissä? Vastuu on jonkin verran “meillä” makropoliitikoilla. Meidän on tehtävä sanomamme selkeäksi. Kohtasin torilla vaalimeiningeissä kaksi ikäistäni nuorta naista, jotka sanoivat, että heitä voisi kiinnostaa politiikka ja EU enemmän, jos siitä joku kertoisi selkeästi jotain. Tarvitsemme luovia tapoja kertoa politiikasta selvällä tavalla, jotta jokainen voisi ymmärtää myös oman roolinsa siinä. Jokainen kun on vastuussa omista valinnoistaan. Jos periaatetasolla on sitä mieltä, että on tärkeää tukea suomalaisia yrityksiä, tarkoittaa se käytännön tasolla, että todellakin ostaa suomalaisen yrityksen palveluja tai tuotteita. Eikä tietenkään näin Eurovaalihumun loppusuoralla voi unohtaa mikropoliitikon roolia vaaliuurnilla; olet vastuussa Suomesta!

Blogit Muu

Pesu: Kokeile kristillisdemokraattia

Rohkenen olettaa, että monessa savupirtissä ja lähiökaksiossa on koettu tänä keväänä yllätyksiä vaalikoneita tehdessä. Moni on pyytämättä ja yllättäen saanut värisuoran kristillisdemokraatteja tuloslistojensa kärkeen. ”En minä nyt sentään kristillisdemokraatteja”, on ollut monen ensimmäinen reaktio. Ajatellaanpa tätä uudelleen.

KD:n euroedustaja Sari Essayah on istunut viimeiset viisi vuotta Euroopan parlamentin vaikutusvaltaisimmassa EPP-ryhmässä, johon eurooppalaiset juuret ja historian omistava puolueemme sopii kuin nenä päähän. Jean-Claude Junckerin johdolla EPP todennäköisesti myös säilyttää suurimman ryhmän paikkansa ja vaikutusvaltansa. Pahimmat karikot on ohitettu, ja EU:n vastuullinen ja demokraattinen kehittäminen jatkuu. EU on kristillisdemokraattinen, ja sellaisena sen tulee säilyä.

Euroopan parlamentin toimintaa seuranneet ovat varmasti huomanneet Sari Essayahin aktiivisuuden, joka on noteerattu vaalien alla myös mediassa. Suomalaisia on tulevallakin kaudella parlamentissa vain 13. On tärkeää, että edustajat ovat sanavalmiita, aktiivisia ja kokeneita. ”112” on täten varma valinta. KD:n vaaliohjelmaa on myös kehuttu asiantuntevaksi. Puolueemme substanssiosaaminen on varteenotettava vaihtoehto suurella pensselillä maalailulle, populismille ja kaikenlaiselle naminamille. Suurin osa parlamentin työstä on arkista ja yksityiskohtaista aherrusta. KD:lla on asettaa ehdolle tässä työssä kouliintunut asiantuntija.

Kaiken kukkuraksi valinnanvaraa löytyy. KD on marssittanut vaaleihin kovan listan. On sisäministeriä, on tuplamaisteri valtiosihteeriä, on tietoturva-asioihin erikoistunutta nörttiä, on CDU:ssa vaikuttanutta, on varapuheenjohtajaa ja on eduskuntaryhmän puheenjohtajaa. Asiaosaamisesta ei ole puutetta. Tämä kielii siitä, että lähdemme tavoittelemaan parlamenttipaikkaa tosissamme. Eurovaalit ei ole meille välivaalit. Iso osa lainsäädännöstämme tulee Brysselistä. Siellä on oltava ykköskentän pelaajia.

Sinulla on siis mahdollisuus valita Euroopan parlamenttiin vahvasti Euroopan integraatioon vaikuttaneen liikkeen edustajia, joiden asiaosaaminen on kovaa luokkaa. Näiden ehdokkaiden ajatukset vastaavat myös todennäköisesti omiasi. Äänestä siis, kuten ajattelet. Kokeile kristillisdemokraattia.

10666002_296058513930995_2058331546_aMatti Pesu
ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava
KD Nuorten hallituksen jäsen
matti.pesu@kdnuoret.fi

 

Blogit Muu

Songs of Europe ou Éloge d’Europe

In my sleep I heard songs of Europe. Deciding to return home, a bird had left the warmth of Africa to return to the land of her birth, to the most beautiful land in the world.

On her long and perilous voyage she had seen the blue sparkling waters of the Mediterranean, sea of Rome and Greece where it all started. It was on those islands, rising from the waters of History and Time, where people who had fallen in love with Knowledge and Wisdom, gave birth to Democracy.

The bird had seen the Iberian Peninsula and its sea-faring nations. Knowing no fear before the Unknown, they set sail to distant lands, finding new routes and unimaginable riches. Soldiers and traders: finders of new worlds.

The bird had crossed Les Pyrénées, she had flewn across France and over Poitiers where Charles Martel and his French knights, les chevaliers, said c’est assez, it’s enough! She saw Paris, the most beautiful city in the world, where Democracy took over Autocracy and where the peopleclaimed their right to rule. It was there that Subjects became Citizens, where les Sujets becameles Citoyens.

She had seen the British Isles, and its people so determined, so brave, loving freedom beyond all other things in this world; it is they who stood strong when others had fallen. No enemy, no terror in this world that could shatter the unbreakable will of the British.

She also saw the beaches of Normandy. She saw the endless ranks of white crosses: a testament to the moment when Freedom seemed all but lost, and Liberty was about to succumb to Tyranny, our American brethren answered the call. In our darkest hour they did not leave us behind. Our sisters, our brothers, our allies.

Many other people the bird had seen on her way to this Northern End of the World, the land of the Finns who, having tasted Freedom, could not let her go. Faced with an overwhelming foe and impossible odds, the last of Europe’s children stood against Oppression, and Freedom was given a permanent home in this cold and remote corner of Europe.

When I woke up I heard no more singing. The bird had gone, and there I was, lying on my bed, looking out the window, left alone wondering what would happen if we believed in these people; what would happen if we believed in Europe.

Blogit Muu

Nahkala: Tulipalojen sammuttamisesta kilpailukyvyn parantamiseen

EU:n oli määrä olla vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous. Näin maalailtiin luottavaisesti Lissabonin strategiassa vuonna 2000.

Neljä vuotta määräajan jälkeen ja kuusi vuotta finanssikriisin alkamisen jälkeen on EU-alueen talous edelleen polvillaan. EU ei ole pystynyt parantamaan kilpailukykyään verrattuna USA:han ja Aasian nopeasti kasvaviin talouksiin. Siinä missä USA:ssa talouden moottori on pyörähtänyt käyntiin finanssikriisin jälkeen, keräillään EU:n sisällä vielä palasia ja mietitään miten tässä näin kävi. Aasian talouksien murehtiessa kasvuprosenttien hidastumista kymmenestä prosentista lähemmäksi viittä prosenttia, jännitämme me EU-alueella ovatko tämän vuoden kasvuluvut edes asteikon positiivisella puolella. Kilpailukyvyn nostamiseen tähtäävien toimenpiteiden sijaan on EU:ssa keskitytty jäsenmaiden katastrofitalouksien paikkaamiseen ja tulipalojen sammuttamiseen pankkisektorilla. EU on pidetty pystyssä, mutta tulevaisuuteen ei ole pystytty panostamaan.

EU:n kilpailukyvyn vahvistamisen täytyy olla seuraavan europarlamentin tärkein tavoite. EU:n päätöksenteossa eurooppalainen idealismi on korvattava realismilla. Realismi tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että kaikkea EU lainsäädäntöä tulisi ohjata ajatus siitä miten EU:n alueella saadaan syntymään lisää työpaikkoja. Työpaikat syntyvät yrityksiin silloin kun ne voivat luottaa tulevaisuuteen ja tekevät tämän luottamuksen pohjalta investointeja. Viime vuosien aikana Euroopan parlamentti on luottamuksen vahvistamisen sijaan kuitenkin keskittynyt yritysten toimintaympäristön vaikeuttamiseen sääntelyn kautta. Rikkidirektiivi ja kuljetussektorin työaikadirektiivi toimivat hyvinä esimerkkeinä epäonnistuneesta sääntelystä.

Äänestäjän päätettävänä eurovaaleissa on kysymys siitä haluaako hän Brysseliin edustajia, joiden politiikan seurauksena EU-alueen yritysten toimintaedellytykset vaikeutuvat jatkuvasti vai haluaako hän Brysseliin edustajan, joka käärii hihat ja alkaa töihin kasvua rajoittavan sääntelyn purkamiseksi.

 

Andrei Nahkala
Valtiosihteeri, KTM, YTM
Eurovaaliehdokas

Blogit Muu

Kohti kannustavampaa kuntataloutta

Kuntien käyttövaroista keskimäärin noin viidennes tulee valtiolta kuntien kassaan maksettavista valtionosuuksista. Valtionosuuksien painoarvo kunnan taloudessa vaihtelee alueittain muutamasta prosentista jopa yli puoleen kunnan käyttötaloudesta, joten vireillä olevan valtionosuusuudistuksen merkitystä ei voi ylikorostaa.

Nykyinen valtionosuusjärjestelmä on vuosien lomassa muodostunut erittäin sekavaksi kokonaisuudeksi, jonka selkiyttäminen on uudistuksen keskeinen tavoite. Euro on kuitenkin usein hyvä konsultti, kyse on siten myös siitä, millaista taloudenpitoa uusi systeemi kannustaa tavoittelemaan.

Kannustavuutta on lisätty verotulojen tasausjärjestelmään sekä työpaikkaomavaraisuuden mukaan ottamisella valtionosuuden lisäosuuksien laskentakriteeristöön. Uusi järjestelmä kannustaakin siten kuntia aktiivisempaan paikalliseen elinkeinopolitiikkaan, sekä vahvistamaan muita toimia kunnan oman veropohjan vahvistamiseksi. Totuuden nimissä näiden muutosten vaikutus järjestelmään kokonaisuutena on melko pieni – ellei peräti kosmeettinen.

Suomen tulevat taloudelliset haasteet ovatkin sitä luokkaa, että kuntia ja kuntapäättäjiä pitää pystyä paremmin kannustamaan oman kuntansa talouden pitkän aikavälin kehittämiseen. Viime vuosina nähtyihin kuntaliitosten pelossa tehtyihin velalla kustannettuihin hätäinvestointeihin ei ole missään nimessä varaa. Tämä edellyttää rahoitusmallin kehittämisen lisäksi työrauhan antamista kuntapäättäjille kuntarakenteen suhteen.

Tulevaisuudessa kuntien rahoitusmallin soisi kehittyvän edelleen suuntaan, jossa kunnilla olisi entistä suurempi vapaus määritellä omaa toimialaansa sekä vaikuttaa oman taloutensa kehittymiseen. Kun valtionosuusjärjestelmästä puhutaan, on syytä pitää mielessä, että järjestelmä on lähtökohtaisesti valtiokeskeinen: valtio päättää millä kriteereillä ja minkä verran annetaan rahaa valtion antamiin tehtäviin.

Todellisen kannustavuuden ydin ei siten voi löytyä nykymallin viilailusta, vaan koko kuntien rooliin liittyvän ajattelutavan muutoksesta.