Kirjoittaja:

KD Nuoret

Blogit

Rohkea hyökkäys on paras puolustus

Rankan liigakevään jälkeen haalitaan nopeasti kasaan joukkue ja lähdetään tavoittelemaan hyvää tulosta kansainvälisestä turnauksesta. Kansallinen liiga päättyi hetkeä aiemmin ilman sen kummempia yllätyksiä: palkintosijat menivät perinteisesti vahvan lajikulttuurin paikkakunnille. Muissa joukkueissa vahvat yksilösuorituksetkaan eivät riittäneet joukkueen menestykseen: Varsinais-Suomessa jäätiin piippuun jääneen joukkuepelin takia ikävästi palkintokorokkeelta, kouvolalaisen maalikuninkaan suoritus ei riittänyt pelastamaan joukkuetta eikä Keski-Suomessa suotuisista kertoimista huolimatta päästy lähellekään loppuotteluita.

Ulospäin vaikuttaa siltä, että kansainvälisiin karkeloihin lähdetään uhkarohkeasti ja itsevarmasti tavoittelemaan huipputuloksia, mutta sisältä joukkue on rikki. Hyvistä yksittäisistä peliliikkeistä huolimatta joukkueen yhteispeli ontuu. Suuri yleisö on menettänyt uskonsa menestykseen ja siirtynyt kannattamaan muita joukkueita. Niin pelaajien kuin joukkuejohdon intohimo peliä kohtaan vaikuttaa hävinneen. Kun turnaus on ohi kerrotaan, että ollaan itseasiassa tyytyväisiä lopputulokseen, kun emme kuitenkaan tippuneet alemmalle sarjatasolle. Kevät kun oli niin rankka. Pidemmän linjan, monivuotista suunnitelmaa siitä, miten päästäisiin kiinni siihen menestykseen, mikä tasoisellemme joukkueelle oikeasti kuuluisi, ei haluta eikä viitsitä tehdä: ei haluta tehdä raskaita päätöksiä tai tuottaa pahaa mieltä pelaajille, kapteenille, valmentajille, viestintätiimille tai ruohonjuuritason toimijoille.

Iloksemme Leijonien maailmanmestaruustarina on toisenlainen. Kiekkokontekstissa pahalta painajaiselta kuulostava tarina on kuitenkin ikävä kyllä osuva vertauskuva siitä, minkälaisena itse koen kuluneen KD:n vaalikevään.

Kristillisdemokraateilla on mainio pohjaideologia jolle aidosti uskon olevan kysyntää tämän päivän Suomessa. Sisarpuolueidemme menestys aiemmissa kansallisissa vaaleissa ja nyt eurovaaleissa osoittaa sen, että kristillisdemokratialla on paikkansa nykymaailmassa. Painavien arvojen lisäksi joukkueessamme pelaa monta huippupoliitikkoa ja KD Nuorten varapuheenjohtajana rohkenen väittää, että riveistämme löytyisi myös mahtavia persoonia tuleville vuosikymmenille. Kuitenkin menestyksen kaikista tärkein elementti, eli hyvin koordinoitu, kauaskatseinen ja yhteen hiileen puhaltava yhteispeli on täysin hukassa, ja se näkyy jatkuvina vaalitappioina. Ja kyllä, vaalitappioina. KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa sanoi sen blogissaan eduskuntavaalien jälkeen ja sanon sen nyt uudestaan: Kevään mittaan olemme nähneet kaksi vaalitappiota. Asiaa on turha kaunistella.

Aleksi poimi huhtikuisessa blogissaan esiin hyviä käytännön keinoja siihen, miten kristillisdemokraattien uppoava laiva voitaisiin pelastaa, enkä siksi nyt luettele samoja keinoja toistamiseen. Sen sijaan tahdon nyt peräänkuuluttaa kahta suuremman linjan muutosta, jotka ovat puolueemme eliinjäämistaistossa välttämättömiä: aitoa ja rohkeaa uudistustyötä sekä yhdenmukaista, yhteisiin tavoitteisiin tähtäävää toimintaa.

Niin urheilu- kuin yritysmaailmassakin on tappioiden hetkellä tapana katsoa luottamushenkilöihin ja työntekijöihin. Puolueemme on pullollaan kivoja tyyppejä jotka ovat jo pitkään, osa jopa valtaosan elämästään, tehneet korvaamatonta työtä puolueen eteen. Vastuuhenkilöiden välinen satunnainen tuolileikki ei kuitenkaan uudista puoluetta juurikaan. KD tarvitsee konkareiden rinnalle kipeästi uusia kasvoja. Uusia hahmoja ei puolueeseen ilmaannu, ellei heille anneta tilaa – silläkin uhalla, että jokin asia muuttuisi.

Jotta nuorena olisi mielekästä toimia KD:ssa, täytyy puolueen ottaa itsensä tosissaan: tehdä rohkeita ja ennalta odottamattomia ulostuloja ja asettaa tavoitteet taivaisiin – joskin jälkimmäinen vain vertauskuvallisesti. Kehitys, jonka myötä entisiä kristillisdemokraatteja on eduskunnassa pian enemmän kuin nykyisiä, ei voi jatkua. Myös arvokonservatiivisen puolueen on kyettävä päivittämään organisaationsa ja linjansa 2020-luvulle. Niinpä nyt on viimeistään päätettävä, haluammeko tulevaisuudessa olla pikkuhiljaa pois haihtuva puuhapiiri vai seisoa eturintamassa rakentamassa inhimillistä, kannustavaa ja kestävää tulevaisuutta.

Moninkertaisten vaalitappioiden myötä kristillisdemokratialla Suomessa ei ole enää mitään hävittävää, mutta todella paljon voitettavaa. Kovassa pelissä voittoa ei kuitenkaan tule pyhää jysäystä odotellessa tai neljän prosentin kannatustamme puolustamalla. Sen sijaan tarvitsemme korkeita tavoitteita, raadollista itsearviointia, uusia toimintatapoja, aitoa ja yhteistä intohimoa sekä ennen kaikkea tuoreita ja rohkeita avauksia. Rohkea hyökkäys on tässäkin pelissä paras puolustus.

Annika Lyytikäinen
KD Nuorten 2. varapuheenjohtaja

Uutiset

Katso eurovaalitavoitteet ja nuoret ehdokkaat

KD Nuoret on julkaisutt tavoitteensa europarlamenttivaaleihin! Nuorisojärjestöllä on kolme asiantuntevaa ja huikeaa nuorta ehdokasta. Eurovaalit käydään 26.5.2019. Muista käyttää äänioikeuttasi!

Katso KD Nuorten eurovaalitavoitteet ja nuoret ehdokkaat täältä.

Tapahtumat

Eurovaalistartti 26.4. Tampereella

Tervetuloa mukaan KD Nuorten eurovaalistarttiin Tampereelle Cafe Pella’siin (Hämeenkatu 14) 26.4.2019 klo 18!

Kun eduskuntavaalit on takana, on aika nostaa katseet kohti eurovaaleja ja jatkaa vielä pari viikkoa vaalihumussa. Eurovaalistartissa esitellään KD Nuorten eurovaaliehdokkaat Elsi Ranta, Jasmin Pyöriäinen sekä Miikka-Markus Leskinen. Julkaisemme myös eurovaaliohjelman, jonka pohjalta käydään vapaata keskustelua ehdokkaiden kanssa. Tilaisuus on myös hyvä tapa tutustua KD Nuorten toimintaan sekä aktiiveihin. Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Vapaa pääsy.

Lisätietoja:
Viljami Haavisto, pääsihteeri
(viljami.haavisto@kdnuoret.fi)

Tavataan Tampereella!

Blogit

Uppoava laiva voidaan vielä pelastaa

Eduskuntavaalit on käyty ja on aika ruotia puolueen vaalitulosta. Nyt tarvitaan rehellisyyttä ja asioiden sanomista suoraan. Vaali-iltana näytti jonkin aikaa, että yksi lisäpaikka olisi puolueelle tulossa Kaakkois-Suomesta. Tämä olisi ollut jo periaatteessa vaalivoitto, mutta kovin laimealta tuntui puolueväen into ainakin Musiikkitalon vaalivalvojaisissa. Kun lisäpaikka sitten suli ääntenlaskun edistyessä ja alkoi varmistua, että jatkamme tulevatkin neljä vuotta samalla viiden edustajan kokoonpanolla, oli ilmassa todellista pettymystä. Korupuheissa vakuutettiin, että tämä oli kovalla työllä saatu torjuntavoitto, paikathan onnistuttiin säilyttämään. Minäpä kerron totuuden; ei ollut. Tämä oli käytännössä vaalitappio. Asiaa on turha kaunistella.

Kun puolue on neljä vuotta oppositiossa ja vaihtaa puheenjohtajaa, on paikkamäärän ennallaan pysyminen todella heikko tulos. Lisäpaikkoja olisi pitänyt kyetä ottamaan. Sillä, että puolueen kokonaisäänimäärä kasvoi hieman, ei ole käytännössä mitään väliä. Oikein hävettää kuunnella, jos sillä yritetään naamioida tappiota voitoksi. Koko 2000-luvun jatkunutta laskusuhdannetta ei saatu vieläkään käännettyä ylöspäin. Väistämättä on ainakin nuorten parissa kahvipöytäkeskusteluihin hiipinyt pohdinta siitä, montako vaalikautta puolue säilyy eduskunnassa tällä menolla.

Puolueväki on jo ehtinyt tarjoamaan useita selityksiä odotettua heikommalle tulokselle. Yhden mielestä äänet valuivat perussuomalaisille, kun KD:n maahanmuuttolinja on liian lepsu. Toisen mielestä syypää on vihreiden ja ison pahan valtamedian lietsoma “ilmastovouhotus”. Kolmannen mielestä meille ei anneta mediassa tarpeeksi tilaa, koska toimittajat ovat ilkeitä ja puolueellisia. On kuitenkin turhaa etsiä syypäitä muualta. Sille, ettemme onnistu saamaan ääniä, on kaksi mahdollista selitystä. Ensimmäinen on se, että ajamallemme politiikalle ei ole kysyntää. Toinen on se, ettemme osaa markkinoida ja toteuttaa ajamaamme politiikkaa riittävän hyvin. Väitän, että molemmat ongelmat vaivaavat meitä.

Edellisten eduskuntavaalien jälkeen 2015 KD Nuorten silloinen puheenjohtaja Remo Ronkainen totesi nuorisojärjestön nettisivuilla puolueen vaalitappion jälkeisistä toimenpiteistä seuraavaa: “On laadittava johtopäätökset sekä konkreettiset muutostoimet, ja puolueen uudistumisen strategiatyö on aloitettava puhtaalta pöydältä.“ Onko näin tehty? Onko tehty konkreettisia muutostoimia ja uudistettu puoluetta rankalla kädellä, puhtaalta pöydältä? Minäpä kerron totuuden; ei ole. Tai jos joku osaa kertoa minulle, mitä muutoksia neljän vuoden aikana on tehty puheenjohtajan vaihtamisen lisäksi, tarjoan oluen tai pullakahvit.

Ratkaisukeskeisenä miehenä haluan kiinnittää huomiota ongelmiin ja tarjota toimenpiteitä, joita täytyisi tehdä nyt, jotta puolueen tulevaisuus voitaisiin varmistaa. Moni on varmasti eri mieltä keinoista; nämä ovatkin puolueen kehittämiskohteet nuorisojärjestön puheenjohtajan näkökulmasta. Tuntuupa puolueen sisällä olevan vankka osasto niitäkin, joiden mielestä alle 4 %:n kannatuksessa pysyminen on ihan okei. Niin kauan kuin liian moni on tuudittautunut tyytyväisenä viiteen kansanedustajaan, ei puolue kykene uudistumaan riittävällä tavalla saavuttaakseen kasvua. Ainakin meille nuorille on vaikeaa olla puolueessa, jossa kasvuhaluja ei välillä oikeasti tunnu olevan, sillä tulevaisuus ei tällöin näytä kovin valoisalta.

Ensinnäkin puolueen poliittinen linja on hukassa. Nuorisojärjestö on jo pitkään toivonut puolueen profiloitumista talouspoliittisesti selkeästi oikealle. Moni pohtii, miten Ruotsin KD onnistui nostamaan kannatustaan huimasti. Ei auttanut meillä heidän vaalisloganinsa kopiointi, sillä väitän, että todellinen syy kannatuksen nousuun lahden toisella puolella johtuu sisarpuolueemme kyvystä seistä selkä suorana osana oikeistoblokkia. Oli miten oli, talouspoliittinen linjamme kaipaa kirkastamista, jotta olisimme varteenotettava vaihtoehto muillekin kuin arvokysymykset edellä äänestäville. Nyt vaaleissa ehdokkaidemme talouspoliittinen linja vaihteli täysin vasemmalta todella oikealle.

On turha syyttää mediaa kovin hanakasti, jos se välillä kutsuu meitä vanhalla nimellä kristillisiksi. Välillä itsestänikin tuntuu, että käytännössä poliittinen agendamme on jämähtänyt kristillisen liiton aikoihin. Poliittisissa ohjelmissamme olemme toki uskottava yleispuolue, mutta käytännössä avauksistamme prosentuaalisesti aivan liian iso osuus koskee edelleen klassikkoaiheita abortista alkoholiin ja translaista Israeliin. Uskottavaksi yleispuolueeksi kasvaminen edellyttää, että puhumme korostetusti muista aiheista kuin niistä, joista meiltä on totuttu kuulemaan. Kaikki kyllä tietävät kantamme näiden arvokysymysten suhteen, turha niitä on toistaa jatkuvasti.

Toiseksi, puolue tarvitsee hampaat. Viestintämme kaipaa räväkkyyttä ja meidän pitää esittää säännöllisesti tuoreita avauksia. Voitaisiinko oikeasti miettiä, että kannattaisi joskus tarttua nuorisojärjestön radikaaleihin, mutta perusteltuihin kannanottoihin? Päivänpoliittisessa keskustelussakin meidän täytyy uskaltaa olla hieman populistisempia ja räksyttävämpiä erityisesti silloin, kun olemme oppositiossa. Sovinnollisen ja yhteistyökykyisen puolueen mainetta on toki mukava vaalia, mutta se ei paljon lämmitä, jos kannatus pysyy alle neljässä prosentissa.

Kolmanneksi puolue tarvitsee rakenteellisia uudistuksia. Puoluedemokratiaa täytyy vahvistaa, jotta päätöksenteossa oikeasti kuuluu puolueen kentän valitsemien edustajien ääni. Puoluevaltuusto ja puoluehallitus ovat nyt vain kumileimasimia ja todellinen valta on karannut jonnekin aivan muualle.

Samoin on syytä kirkastaa puolueen rakenteita ja resurssien kohdentamista muutenkin. Kannattaisiko esimerkiksi viestintään kohdennettuja resursseja suunnata vain puolueväen lukeman KD-lehden sijaan ennemmin ulospäin tapahtuvaan puolueen ja poliittisten avausten markkinointiin? Ylipäätään puolueeseen tarvitaan parempaa viestinnällistä johtajuutta.

Rakenteiden uudistamisen lisäksi toimintatapoja pitää uudistaa. Amatöörimäisten käytäntöjen ja keskinäisen kinastelun karsiminen on syytä tehdä ihan paikallistasolta alkaen. Hyvä esimerkki on vaaleissa Varsinais-Suomen sekoilu, joka maksoi todennäköisesti kansanedustajan paikan. Piirissä oli selkeästi vaikeuksia ymmärtää miten vaaliliitto ja äänten keskittäminen yhdelle kärkiehdokkaalle toimii. Näin ei saisi tapahtua.

Neljänneksi puolueessa tulisi oikeasti alkaa kuunnella nuoria. Me olemme esittäneet kaikkia yllä mainittuja keinoja jo vuosien ajan. Olemme saaneet päähän taputtelua ja positiivista kannustusta, kun olemme nuorina mukana toiminnassa. Lähtökohtaisesti kaikki ehdotuksemme on kuitenkin joko lytätty tai vähintäänkin tylysti sivuutettu. Itse esimerkiksi olen jo väsähtänyt ajamaan parempaa puoluedemokratiaa, kun mitään muutoksia ei tapahdu.

Ylipäätään nuorten on todella vaikea saada tunnustusta ja vastuuta nuorisojärjestön ulkopuolella joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta. Muilla puolueilla on nuorille omia mentorointiohjelmia, täällä ajatukselle on lähinnä naureskeltu. Vaaleissakin muut puolueet nostavat tietoisesti nuoria ehdokkaita esille ja tukevat heitä merkittävästi, täällä patistellaan nuorisojärjestöä kaivamaan jostain nuoria listojen täytteeksi. Vaikea on ketään nuorta houkutella vaikkapa ehdolle, kun tietää, ettei puolueen tuki tule olemaan kummoista.

Suuri osa nuorista jättää puolueen, kun nuorisojärjestössä tulee ikä vastaan, sillä puolueessa ei osata ottaa nuoria mukaan. Vaikuttamaan lähdetään mieluummin sinne, jossa se on oikeasti mahdollista. Puolueen ikäjakauma vinoutuu entisestään. Nuoret täytyy saada mukaan, mikäli puolueella halutaan olevan minkäänlaista tulevaisuutta. Ilman aktiivisia toimijoita kuolee puolue pois vanhojen jäsentensä mukana.

Sanomani kuulostaa varmasti tylyltä ja hyvä niin. Meillä nuorilla alkaa nimittäin olla mitta täynnä. Olemme oikeasti huolissamme puolueen tulevaisuudesta ja olemme yrittäneet rakentaa muutosta. Yritettäisiinkö vielä kerran, tällä kertaa yhdessä?

Aleksi Sarasmaa, KD Nuorten puheenjohtaja


Muu

KD Nuorten vaaliviikon tapahtumat

Hyppää mukaan KD Nuorten vaaliviikon tapahtumiin Helsingissä!

Tiistaina 9.4. klo 15 eteenpäin on Narinkkatorilla tarjolla KD Nuorten vaalivohveleita. Jaossa myös uutta Arvosana-lehteä sekä tavattavissa nuoria ehdokkaita ja järjestön johtoa. Klikkaa itsesi mukaan Facebook-tapahtumassa.

KD:n vaalivalvojaisia vietetään vaalipäivän iltana Musiikkitalossa. Tilaisuuden juontaa KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. Katso lisätiedot Facebook-tapahtumasta.

KD Nuoret aloittelee vapaamuotoisesti jo ennen vaalivalvojaisia, joihin suuntaamme yhdessä porukalla. Yhteislähdön Facebook-tapahtuman löydät täältä.

Muu

Katso KD:n nuoret eduskuntavaaliehdokkaat

Kevään eduskuntavaaleissa KD:lla on ehdokkaina hieno joukko nuoria. Lähes jokaisessa vaalipiirissä pääsee äänestämään KD Nuorten ehdokasta.

“Saimme kokoon hienon joukon nuoria ehdokkaita”, toteaa KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. “Ehdokkaat tulevat eri taustoista ja lähtevät vaaleihin erilaisilla profiileilla, mutta kaikki ovat erittäin päteviä ja innokkaita”, Sarasmaa jatkaa.

Katso KD Nuorten ehdokkaat täältä.

Muu

Hae KD Nuorten YEPP-delegaatiksi

Kiinnostavatko sinua eurooppalainen politiikka ja kansainväliset asiat? Nyt sinulla on mahdollisuus hakea KD Nuorten YEPP-delegaatiksi. Pääset osallistumaan eurooppalaisen kattojärjestömme toimintaan ulkomailla ja tekemään ajankohtaisia EU-politiikan linjauksia sisarjärjestöjemme kanssa.

Mikäli olet eurooppalaisista kysymyksistä innostunut kielitaitoinen vaikuttaja, tämä on sinun paikkasi! Sitoudut tarvittaessa matkustamaan muutaman kerran vuodessa valtuustokokouksiin, jotka kestävät useimmiten torstaista sunnuntaihin. Sitoudut myös maksamaan osan matkasta itse

YEPP on Euroopan kansanpuolueen EPP:n nuorisojärjestö, joka kokoaa alleen kristillisdemokraattiset ja keskusta-oikeistolaiset nuorisopuolueet ympäri Eurooppaa. KD Nuoret on YEPP:n perustajajäsen.

Valitsemme yhteensä kolme delegaattia, yhden päädelegaatin sekä kaksi varadelegaattia. Lähetä hakemuksesi 24.3. mennessä kdnuoret@kdnuoret.fi!

Lisätietoja: Elsi Ranta, elsi.ranta@kdnuoret.fi.

Muu

KD nimesi ensimmäiset eurovaaliehdokkaat: kolme nuorta ehdolle

Hämeenlinnassa kokoontunut Kristillisdemokraattien puoluehallitus nimesi tänään viisi ensimmäistä eurovaaliehdokastaan. Viidestä nimetystä ehdokkaista peräti kolme on nuoria: Elsi Ranta Tampereelta, Jasmin Pyöriäinen Joensuusta sekä Miikka-Markus Leskinen Parkanosta.

Elsi Ranta, 24, on KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja ja kansainvälisten asioiden sihteeri sekä EPP:n nuorisojärjestön YEPP-delegaatti. Ranta opiskelee valtiotieteitä ja työskentelee parhaillaan KD:n eduskuntaryhmän palveluksessa. Ranta on asunut vuosia Sveitsissä ja Ranskassa sekä ollut myös Euroopan parlamentissa harjoittelijana.

Jasmin Pyöriäinen, 29, on filosofian maisteri ja työskentelee englannin kielen opettajana Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimi KD:n kaupunginvaltuutettuna 2017-2018 Kiteellä. Hän on KD:n Pohjois-Karjalan piirisihteeri ja Joensuun osaston johtokunnan jäsen.

Miikka-Markus Leskinen, 33, on kansainvälisten suhteiden tieteenalalta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Lapin yliopistosta. Hän työskentelee parhaillaan media-asiantuntijana liike-elämän palveluksessa. Hän on Parkanon Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja varavaltuutettu.

“On todella hienoa, että enemmistö puolueen nyt nimeämistä eurovaaliehdokkaista on nuoria”, toteaa KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. “KD Nuoret lähtee määrätietoisesti ja innokkaana kohti eurovaaleja”, Sarasmaa jatkaa.

Uutiset

KD Nuorten eduskuntavaaliohjelma on julkaistu

KD Nuoret on julkaissut ohjelmansa eduskuntavaaleihin. Nuorisojärjestö lähtee vaaleihin sloganilla “Vastuu vapaudesta” ja kuudella kärkiteemalla, jotka ovat:

  • Kestävä Suomi katsoo tulevaisuuteen.
  • Koulutus kuuluu kaikille.
  • Jokainen nuori ansaitsee olla mukana.
  • Turvallinen tulevaisuus rakennetaan yhdessä.
  • Enemmän kannustusta, vähemmän byrokratiaa
  • Maahanmuutto luo mahdollisuuksia

“Suomi on tulevalla vaalikaudella merkittävien ratkaisujen äärellä. KD Nuorten vaaliteemat ottavat kantaa ja tarjoavat ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan keskeisimpiin haasteisiin”, toteaa KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. “Meillä on erinomainen joukko nuoria ehdokkaita ympäri Suomen. Vaalikeväästä tulee mahtava”, Sarasmaa jatkaa.

Lue KD Nuorten koko vaaliohjelma täältä.

Uutiset

KD Nuoret Allianssi ry:n jäseneksi

KD Nuoret on hyväksytty Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n jäseneksi. KD Nuorten vuosikokous päätti marraskuussa 2018 yksimielisesti hakea jäsenyyttä. Allianssi on nuorisoalan kattojärjestö, joka edistää nuorten hyvinvointia ja yhdistää nuorisoalan toimijat.

KD Nuoret oli Allianssin jäsen jo ennen vuotta 2011, jolloin se päätti erota jäsenyydestä. Nyt vuosikokous katsoi jäsenyyden hakemisen olevan taas ajankohtaista.

Lisätiedot:
Aleksi Sarasmaa
KD Nuorten puheenjohtaja
p. 050 512 7523
aleksi.sarasmaa@kdnuoret.fi