Kk. arkisto

tammikuu 2018

Blogit Muu

Kalifornialainen verkosto on markkinaehtoista yritystukea

Suomessa moni lupaava startup kuolee riskirahan puutteeseen. Hengissä selvinnyt startup ei ehkä maksa Suomeen niin paljon veroja kuin se teoriassa voisi maksaa, mutta elävä startup on verokarhulle kuollutta startupia arvokkaampi.

 

Startup aloittaa yleensä kehittämällä tuotteen prototyyppiä oman työn ohessa. Tämän jälkeen etsitään enkelisijoittajilta riskirahaa tuotekehitykseen noin 20 000 euroa, mikä on edellytys Tekes Tempolle eli 50 000 euron tuelle.

 

On luonnollista, että startup ei myy aluksi osakkeitaan enempää kuin on pakko, joten startupilla on ensimmäisen kerran rahoitusta saatuaan hyvin harvoin tilillään yli 100 000 euroa. Jos sillä summalla ei saada aikaiseksi merkittävää kassavirtaa, sijoituksia jatkokehitykseen ei useinkaan saada.

 

Me kaikki ymmärrämme, että erilaiset bisnekset vaativat erikokoisia riskisijoituksia syntyäkseen. Konsultointiin, nakkikioskiin, sähköautoon ja avaruusturismiin saa pumpata hieman erilaisia summia rahaa saadakseen mainittavia tuloksia. Suomessa kuitenkin tavataan ensisijaisesti bisneksiä, jotka saa pystyyn alle 100 000 eurolla. Siksi Suomessa tyydytään usein torjuntavoittoihin eli soveltamaan vanhoja liiketoimintamalleja uusiin markkinoihin sen sijaan, että häiriköitäisiin markkinoita oikeasti.

 

Miksi ihmeessä me sitten olemme jämähtäneet tähän tilanteeseen? Ei, en aio syyttää tästä yritystukia tai Tekesiä. Tekes on markkinaehtoistanut 50 000 euron tukensa siten, että tuen saajan tulee ensin osoittaa saaneensa yksityistä riskirahaa yritykseensä. Kyseessä on malliesimerkki toimivasta rahoitusinstrumentista. Ilman Tekesin 50 000 euron tukea Suomi olisi 20 000 eurolla kehitettyjen, sisämarkkinoiden turvin pyörivien skaalautumattomien konsulttibisnesten luvattu maa.

 

Syy tilanteeseen on se, että Suomessa ei ole riittävästi rikkaita. Suomessa enkelisijoittajat ovat usein sen verran pienituloisia, että he eivät uskalla sijoittaa, kun heitä tarvittaisiin. Ja siinä vaiheessa kun he uskaltaisivat sijoittaa, yritystoiminta on jo vakaalla pohjalla eikä heitä enää tarvita. Tilanne on dilemma, eikä enkeli ole dilemmaan syyllinen. Enkelisijoittajat ovat veronsa maksaneet ja saavat itse päättää, miten isoon vaaraan haluavat jäljelle jääneet rahansa asettaa.

 

Miksi ihmeessä enkelit tuhlaavat rahojaan startupeihin, joista suurin osa epäonnistuu? Koska yksi onnistuminen tuottaa paljon enemmän rahaa kuin mitä useaan epäonnistumiseen palaa. Enkelit sijoittaisivat startupeihin huomattavasti rohkeammin, jos voitettavaa olisi enemmän.

 

Enkelit tienaisivat sijoituksillaan huomattavasti paremmin, jos startupit aloittaisivat myymällä osakkeitaan suomalaisille enkeleille, minkä jälkeen osakkeita kaupattaisiinkin ensisijaisesti Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltalainen sijoittaja maksaa tyypillisesti osakkeista kaksinkertaisen summan suomalaiseen sijoittajaan verrattuna. Suomalainen enkeli voisi siis helposti nelinkertaistaa omistuksensa arvon vuodessa kaksinkertaistamisen sijaan.

 

Keskiverto losangelesilainen tienaa noin 5 000 ja paloaltolainen lähes 10 000 dollaria kuussa. Jokainen vastaantulija ei ole vain maksukykyinen asiakas, vaan potentiaalinen enkelisijoittaja. Älkäämme myöskään unohtako alueella asuvia suomalaisia, jotka nostavat paikallista palkkaa.

 

Team Finlandin rooli on sijoittajien etsinnässä tärkeä, sillä verkostoituminen vie vuosia ja startupilla ei ole vuosia aikaa löytää rahoitusta. Ammattisijoittajia ei pääse edes tapaamaan ilman riittävän painavaa suositusta yhteiseltä tutulta. Team Finland voisi rakentaa verkostoja ja avata suomalaisille startupeille ovia. Tätä tehdään jo, mutta liian pienessä mittakaavassa.

 

Kustannustehokkainta olisi siirtää Team Finland -organisaatioiden virkkailijoita tekemään nykyiset työnsä Kaliforniaan. Jos olisin virassa, en vastustaisi.

 

Tom Himanen

tom.himanen@elonhakkuu.fi

Twitter: @TomHimanen

Kirjoittaja on neljän riskirahaa saaneen startupin perustaja sekä Next Level Appin toimitusjohtaja.