Annika Lyytikäinen haluaa Nuorten pohjoismaiden neuvoston presidentiksi

KD Nuorten pohjoismainen kattojärjestö KDUN (Kristdemokratisk Ungdom i Norden) esittää Annika Lyytikäistä Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston (UNR) presidentiksi. Ehdokkuutta tukee myös Pohjoismaiden konservatiivinuoret (Nordisk Ungkonservativ Union, NUU). 25-vuotias Lyytikäinen on tällä hetkellä UNR:n presidiumin jäsen. Hän on aiemmin syksyllä ilmoittanut, ettei tavoittele jatkoa KD Nuorten puheenjohtajana marraskuun vuosikokouksessa.

”Meidän sukupolvi seisoo ennennäkemättömien haasteiden edessä. UNR on ainutlaatuinen väylä meitä sykähdyttävien asioiden ajamiseen aina ministereiden pyöreisiin pöytiin asti. On meidän kunnia ja ennen kaikkea velvollisuus hyödyntää sitä kaikella potentiaalillaan. On ryhdyttävvä töihin”, Lyytikäinen kuvaa näkemystään UNR:n tehtävästä.

Annika Lyytikäinen on koulutukseltaan musiikin maisteri, hän suorittaa taloustieteen maisteriopintoja ja hänellä on kymmenen vuoden kokemus kansallisista ja kansainvälisistä poliittisista tehtävistä aina opiskelijapolitiikasta omaan emopuolueeseensa. Johdettuaan kasvattajajärjestöään KD Nuoria kaksi vuotta ja ajettuaan UNR:n asiaa Pohjoismaiden neuvoston Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunnassa hän on valmis laittamaan kokemuksensa peliin UNR:n kehittämiseksi entistäkin vahvemmaksi organisaatioksi.

”UNR edustaa kaikkia Pohjolan nuoria puolueväristä tai kotimaasta riippumatta. UNR:n presidenttinä haluaisin vahvistaa legitimiteettiämme sukupolvemme edustajana: miten voimme saada yhä useamman äänen kuuluviin? Miten me voimme vastata niihin yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka huolestuttavat meidän sukupolvea? UNR:n tulee olla pohjoismaisten nuorten ensisijainen äänitorvi, ja siihen meillä on vielä matkaa”, Annika Lyytikäinen jatkaa.

Nuorten pohjoismaiden neuvoston presidentti valitaan UNR:n vuosikokouksessa Kööpenhaminassa 29.–31. lokakuuta.

Lisätietoja:
Annika Lyytikäinen
+358 504653361
annika.lyytikainen@kdnuoret.fi