KD Nuorten hankekoordinaattoriksi Topias Kujala

KD Nuorten hankekoordinaattorin tehtävään on valittu Topias Kujala. Forssalainen Kujala on 23-vuotias metsätalouden opiskelija. Aiemmin Kujala on toiminut muun muassa toiminnanjohtajana Evon metsäosuuskunnassa sekä useissa vaalikampanjoissa. Vapaa-ajallaan Kujala harrastaa valokuvausta, kalastusta ja metsästystä.

Nuorisojärjestön tehtävä on tehdä nuorten ehdolle asettumisesta mahdollisimman helppoa, ja hankekoordinaattori on tässä työssä suureksi avuksi. Koordinaattorin tärkein tehtävä on auttaa, tukea ja innostaa nuoria ehdokkaita kuntavaaleissa, joten työnkuva tulee olemaan käytännönläheinen ja paikallisesti jalkautuva. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä tekemään täysin uudenlaista kuntavaalikampanjaa!”, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen.

”Järjestön näkökulmasta tilanne oli ihanteellinen, sillä hyviä hakijoita oli useita. Valinta ei varmasti ollut helppo, mutta Kujalan valinta tehtävään oli itselleni mieluisa yllätys, sillä tunnen hänet pitkän ajan takaa ja olemme tehneet yhteistyötä vaaleissa myös aiemmin. Luotan, että tällä tiimillä suunnataan kohti vaalivoittoa.”, KD Nuorten pääsihteeri Viljami Haavisto toteaa.

Hankekoordinaattorin tehtävän perustamisen mahdollisti osittain puolueen KD Nuorille avokätisesti osoittama lisärahoitus. Rahoituksen lisääminen osoittaa, että puolue näkee nuorisojärjestön toiminnan kehittämisen tärkeyden sekä kannustaa nuorisojärjestöä taistelemaan kohti suurta kuntavaalivoittoa. Hankekoordinaattori toimii nuorten ehdokkaiden rekrytoijana ja toteuttaa kuntavaalikampanjaa yhdessä ehdokkaiden, nuorisopiirien ja pääsihteerin kanssa.

On hienoa päästä edistämään itselleni tärkeiden arvojen toteutumista kunnissa ja vahvistamaan KD Nuorten tiimiä omilla vahvuuksillani. Odotan innolla yhteistyötä nuorten ehdokkaiden kanssa. Tulevissa kuntavaaleissa on pelissä paljon, esimerkiksi pienten paikkakuntien säilyminen elinvoimaisina.”, Kujala itse toteaa.

Kujala aloittaa tehtävässään 7.1.2021.

Lisätietoja:

Viljami Haavisto,
KD Nuorten pääsihteeri
viljami.haavisto@kdnuoret.fi
+358 50 5439845