KD Nuoret: Viljami Haavisto puolueen varapuheenjohtajaksi


KD Nuoret esittää teologian ylioppilas Viljami Haavistoa Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi. Forssalainen Haavisto, 22, opiskelee teologiaa ja estetiikkaa Helsingin yliopistossa sekä syksystä alkaen klassillisia kieliä ja antiikin kulttuuria Turun yliopistossa. Tällä hetkellä Haavisto työskentelee KD Nuorten pääsihteerinä.

“Kiitän nuorisojärjestöä saamastani luottamuksesta. On aika saada puolueen puheenjohtajistoon todella nuorta näkökulmaa”, Haavisto toteaa. “Puoluetta täytyy uudistaa reippaalla kädellä, jotta meillä on mahdollisuuksia kasvaa tulevaisuudessa. Uskon, että minulta löytyy tarpeeksi intoa ja osaamista puolueen kehittämiseksi. Mikä olisi siihen sen parempi paikka kuin puheenjohtajisto.”

KD Nuoret uskoo, että Haavisto tuo nuorisojärjestön kauan kaipaamaa uutta potkua puoluejohtoon. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt kartuttaa vankkaa poliittista kokemusta niin viime kevään eduskuntavaaliehdokkaana kuin puolueen Forssan paikallisosaston puheenjohtajana. Nuorisojärjestö uskoo, että karismaattinen ja yhteistyökykyinen Haavisto pitää nuorten äänen varmasti kuuluvilla, mutta kykenee myös toimimaan sillanrakentajana puolueen nuoremman ja vanhemman sukupolven välillä.

“Viljami on vakuuttanut meidät nuorisojärjestön asiantuntevana pääsihteerinä, joka uskaltaa heittäytyä myös poliittisiin luottamustehtäviin”, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. “Mikäli puolue haluaa todella uudistua ja antaa tilaa nuorille, on nyt siihen tarjolla mahdollisuus.”

Haavistolta löytyy vankkaa asiaosaamista ja vahva kristillisdemokraattinen arvopohja. “Puolue tarvitsee nyt kirkassilmäisyyttä ja aatteen paloa”, Haavisto maalailee. “Uskon, että meillä on rohkeutta uudistua, jotta kristillisdemokraattinen ideologia saisi nykyistä vahvemman jalansijan Suomessa.”

Kristillisdemokraatit valitsee puolueen puheenjohtajiston seuraavalle kaksivuotiskaudelle Oulun puoluekokouksessa 24.-25.8.

Lisätiedot:

Viljami Haavisto
p. 045 137 6021
viljami.haavisto@kdnuoret.fi

Aleksi Sarasmaa
KD Nuorten puheenjohtaja
p. 050 512 7523
aleksi.sarasmaa@kdnuoret.fi