Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan kohdistui eilen murhayritys kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa. Presidentti selvisi iskusta tilanteeseen nähden lievillä vaurioilla.
Samaan aikaan yksi sivullinen kuoli ja kaksi muuta henkilöä loukkaantui ampujan luodeista. Yhdysvaltain salainen palvelu onnistui eliminoimaan 20-vuotiaan miesepäillyn.
”Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa. Kahtiajakautumisen muuttuessa väkivallaksi ollaan todellisen oikeusvaltioon kohdistuvan uhan äärellä”, KD Nuorten puheenjohtaja Jere Tuononen toteaa.
Reilu demokratian sääntöjen mukaan pelaaminen ei tarkoita väkivallan käyttämistä. Poliittisten vastustajien elominoiminen surmaamalla muistuttaa ennemmin autoritaaristen valtioiden toimintatapoja. Demokratiassa erimielisyydet tulee sovittaa keskustelemalla.
KD Nuoret kannustaa kaikkia tahoja tuomitsemaan Yhdysvaltain entiseen presidenttiin kohdistuneen murhayrityksen. Poliittisen väkivallan tai siihen kannustamisen tulee olla aina tuomittavaa.