KD Nuoret: Kuntavaaleja ei tule siirtää

KD Nuoret vastustaa kuntavaalien siirtämistä. Demokratian toimivuutta mittaa yhteiskunnan kyky toteuttaa vaalit myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. KD Nuoret huomauttaa, että hallituksella ja oikeusministeriöllä on ollut vuosi aikaa suunnitella terveysturvalliset vaalit. Jo keskustelu vaalien siirtämisestä osoittaa hallituksen epäonnistuneen kenties tärkeimmässä tehtävässään, KD Nuoret toteaa.

KD Nuoret pitää tärkeänä, että demokratia toimii kaikissa olosuhteissa. “Meillä on ollut vuosi aikaa varautua. Muun muassa puoluesihteerit ovat tehneet hyviä esityksiä terveysturvallisuuden parantamisesta. Vaaleja on käyty ympäri maailmaa reippaasti huonommissa tautioloissa. Kaikki nämä faktat ovat omiaan luomaan epäilystä, kritiikkiä ja epäluottamusta suomalaista demokratiaa ja yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Toimiva demokratia on kalleinta mitä meillä on eikä sitä, tai luottamusta siihen, voida uhrata pandemialle”, KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen avaa järjestön kantaa.

KD Nuoret huomauttaa myös, että vaalien siirtäminen asettaisi nimenomaan nuoret ja vähävaraiset ehdokkaat entistä epäreilumpaan asemaan. Siirretyissä vaaleissa menestyisivät ne, joilla on varaa kampanjoida kahdesti.

“Suomi on pärjännyt pandemian torjunnassa kansainvälisesti verrattuna erinomaisen hyvin. Tätä on perusteltu muun muassa suomalaisten historiasta periytyneellä kriisinkestävyydellä. Nyt on aika osoittaa, että Suomi pystyy toteuttamaan myös maailman terveysturvallisimmat vaalit suunnitellusti. Suomi ei ole maa, jossa edes suuri, maailmanlaajuinen kriisi asettaisi kapuloita demokratian rattaisiin,” Lyytikäinen toteaa.

Lisätiedot:

Annika Lyytikäinen

puheenjohtaja, KD Nuoret

050-312 3037

annika.lyytikainen@kdnuoret.fi