Uskonnonopetusta ja elämänkatsomustietoa ei tule yhdistää!
Aika ajoin Suomessa herää keskustelu siirtymisestä yhteisen katsomusaineeseen kouluissa. Ylen teettämän kyselyn mukaan (2020) suomalaisista noin 70 prosenttia kannatti yhteistä oppiainetta eli katsomusainetta uskonnon ja elämänkatsomustiedon tilalle.
Nykyinen koulujärjestelmämme on hyvin sekularisoitunut ja ajan mittaan on tietoisesti koulujärjestelmästä otettu pois uskonnollisia piirteitä tai perinteitä. Myös sekularismi on ”filosofinen vakaumus”, toisin sanoen ”uskomus”, ja sellaisenaan sekularismikaan ei ole ”neutraalia”.
1960-luvulla yhteiskunta kritisoi kirkon politiikkaa ja toimintaa. Marxilaisideologia oli herättänyt vapaamielisyyden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden aatteita ihmisissä. Tämän idealismin valossa syntyi taistolaisuus-niminen ylioppilasliike. Liikkeen merkittävimmät vaatimukset olivat uskonnonopetuksen poistaminen kouluista ja kirkon ja valtion erottaminen toisistaan. Seurauksena oli kirkon antaman uskonnonopetuksen poistaminen kouluista.
Uskonnonvapauslain uudistuksen myötä vuoden 2003 jälkeen tunnustuksellinen opetus jätettiin pois uskonnon opetuksesta. Tämä aiheutti mielestäni sen ristiriitatilanteen, joka heikensi uskonnonvapautta niissä kouluissa, missä kaikki oppilaat edustavat samaa uskontokuntaa. Euroopan Ihmisoikeussopimuksen mukaan ‘‘valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.’’
Mielestäni omasta kristillisestä kulttuuristaan vieraantuneille nuorille tekisi hyvää syvällisempi oman uskonnonopetus. Ihmettelen joidenkin vanhempien allergista suhtautumista kristinuskon harjoitusta kohtaan, kun virsien laulamisesta ja rukoilusta ei ole kenellekään mitään haittaa. Päinvastoin, terve lähimmäisenrakkaudesta kumpuava opetus vahvistaa ihmisen itsetuntoa ja saa arvostamaan muita enemmän.
Samaan aikaan kun kouluissa sallitaan biologian vastainen sateenkaari-ideologian opettaminen, Uudellamaalla päätettiin kieltää barokkikonsertti. Miksi kaikki kristillisiä arvoja ja perinteitä kunnioittava kasvatus pitäisi kieltää?
Nykyään on vielä merkkejä siitä, että tunnustuksellista opetusta haluttaisiin järjestää. Tästä on esimerkkinä se, että kristillisten koulujen suosio on kasvanut, sillä yhä useammat vanhemmat haluavat laittaa lapsensa yksityiseen kristilliseen kouluun.
Tunnustuksellinen uskonnonopetus tarkoittaa uskonnonharjoittamista, kuten rukoilua tai virsien laulamista. Tunnustuksellista opetusta haluttaisiin järjestää varsinkin kouluissa, joissa kaikilta oppilaiden huoltajilta on siihen lupa. Tästä esimerkkinä Pohjois-Savossa Lapinlahdella sijaitsevan Paloisten koulu. Koulun rehtori oli saanut vakavan huomautuksen aluehallintovirastolta uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä koululla.
Elämänkatsomustiedon opetusta on vaikea määrittää, sillä se ei perustu tiettyyn tieteen alaan. Elämänkatsomustiedon tavoitteena on ohjata oppilas tutkimaan ja jäsentämään kehitystä maailmasta, suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, luontoon, ympäristöön ja yhteiskuntaan. ET-opettajaksi ryhtyessään tulee perehtyä uskontotieteeseen, filosofiaan ja kulttuuriantropologiaan. Aineessa hyödynnetään ja sivutaan myös sosiologiaa ja kansantiedettä sekä kirjallisuutta, historiaa, ympäristö-luonnontietoa, psykologiaa sekä taideaineita.
Jos uuden katsomusaineen kehittämiseen ryhdyttäisiin, aiheuttaisi se kiivasta vääntöä sen sisällöstä. Miten voidaan taata, että uskontokuntiin kuuluvat saavat tarpeeksi tietoa omasta ja muiden uskonnoista? Ruotsissa ja Norjassa on otettu yhteinen oppiaine käyttöön nimeltään uskontotieto. Katsomusaineen opettaminen käytännössä tarkoittaisi, että uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineet yhdistettäisiin. Oppiaineen yhdistämisestä ei käytännössä ole konkreettista suunnitelmaa. Eli toisin sanoen emme käytännössä tiedä, miten se tapahtuisi. Oppiaineissa on paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi etiikan, moraalin ja hyvien käytöstapojen osalta.
ET-opetus.fi -sivuston aktiivien mielestä ‘‘elämän katsomustieto on jo valmiiksi kaikille sopiva opintokokonaisuus’’. Monien mielestä yhteisenä katsomusaineena voisi toimia pelkkä elämänkatsomustieto. Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja Tuovi Pääkkönen kommentoi Ylen uutisessa asiaa kertomalla ettei liitolla ole virallista kantaa asiasta. Liiton jäsenillä on asiasta eriäviä mielipiteitä, mutta noin puolet kannatta oppiaineiden yhdistämistä. Pääkkönen muistuttaa, ettei ET:n opetuksessa kerrota riittävästi uskonnoista.
Ruotsissa on todettu, että koululaisten tiedon määrä uskonnoista on romahtanut. Tässä on selvä yhteys siihen, että yhteinen uskontotieto on huonompi vaihtoehto antamaan tietoa maailman uskonnoista. Globalisoituneessa maailmassa on selvää, kuinka tärkeää on oppia tuntemaan muita uskontoja ja kulttuureita. Tämän tiedon valossa ja uskonnonvapauden kannalta kaikista selkeintä on säilyttää uskonnonopetus nykyisellään oman uskonnon opettamisena ja elämänkatsomustietona.
Minä itse toivon, ettei Suomessa siirrytä yhteiseen katsomusaineen opetukseen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon opetuksen sijaan. Kuitenkin näen, että olisi hyötyä tiettyjen oppituntien yhdistämisestä, jotta tietoisuus molempien aineiden välillä lisääntyisi sulauttamatta oppiaineita kokonaan yhteen.
Emil Silventoinen
emil.silventoinen@kdnuoret.fi
