On okei olla tavallinen
Uskaltaisin väittää, että kaikilla on jonkinlainen halu olla tekemässä jotain merkityksellistä – halu tulla huomatuksi ja saada hyvää palautetta siitä, mitä on tehnyt. Tuntuu hyvältä, kun joku huomaa ja kehuu. Toisinaan löytää itsensä ihailemasta jonkun taitavan muusikon, valloittavan puhujan tai huippukuntoisen urheilijan taitoja ja onnistumisia. Jostain taka-alalta iskee ehkä ajatus: “Miks oon jäänyt niin jälkeen? Oon vaan hukannu elämää ilman, että olisin saavuttanu mitään ihmeellistä!” Mutta asia ei ehkä olekaan niin mustavalkoinen.
Sosiaalisen median myötä olemme jatkuvasti tietoisia siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Yhteydenpito ja uutisten saatavuus ovat parantuneet huomattavasti sen avulla. Tutkitusti somella on myös monia negatiivisia vaikutuksia. Yksi näistä vaikutuksista voi olla riittämättömyyden tunne, jota ruokkii kulutettu sisältö. Tuntuu kuin jokainen mediassa vastaantuleva olisi saavuttanut jotain todella suurta: tehnyt maailmanennätyksen, ratkaissut ison konfliktin tai muuttanut yhteiskuntaa suuresti. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että näidenkin ihmisten elämässä on oma arkensa ja somessa tarjoillaan siitä tarkoin valittuja hetkiä. Emme myöskään aina näe, että yhden asian edistämiseen uhrattu aika on pois jostakin muusta.
Koulumaailmassa suorituminen saattaa muuttua helposti kilpailuhenkiseksi. Joillekin se on motivoivaa, toisille aiheuttaa pahoja paineita. Suoriutumisia arvioidaan jatkuvasti, ja käsitys omasta arvosta ja identiteetistä voi muodostua arvosanojen varaan. Arvosanat ja tulokset eivät kuitenkaan kerro koko totuutta.
Oman kokemukseni mukaan paineita suoriutumisesta kokevat niin nuoret kuin vanhemmatkin. Keskittymällä vain suoriutumisiin huomio eksyy pois muista tärkeistä asioista, eikä näe kaikkea sitä muuta hyvää ja tärkeää ympärillä – tarve osata ja olla paras kahlitsee ja sokaisee silmät. Tavallinen arki iloineen ja suruineen ei aina ole täynnä suuria saavutuksia, mutta on merkityksellistä ja arvokasta.
Ihailen suuresti ihmisiä, jotka intohimoisesti pyrkivät eteenpäin omissa taidoissaan, mutta eipä kaikkien tarvitse olla maailmanluokan osaajia. Tavallisena ja keskeneräisenä ihmisenä voin opetella uusia asioita ja pyrkiä kehittymään vapaalla mielellä, nauttien prosessista ja tekemisen ilosta. Tavan tallaajana voin olla kiitollinen jokaisesta päivästä, kohdata muut arvokkaina ja jättää merkityksellisiä jälkiä ympärilleni. Se riittää.
Kirjoittaja: Veera Soini, hallituksen jäsen
