Miksi miehiä saa vihata?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei yleensä seuraa mitään järkevää siitä, että joku kertoo vihaavansa kokonaista ihmisryhmää. Tyypillisesti tällaiset avaukset ammutaankin nopeasti alas. Olemme useimmiten sitä mieltä, että jokainen ihminen pitäisi kohdata ajattelevana yksilönä eikä vain viiteryhmänsä edustajana.
On kuitenkin yksi poikkeus, joka toistuu lehtien kolumneissa ja tiedostavissa somepiireissä, ja joka saa usein kohderyhmältään hyväksyviä aplodeja: miehet. Miehiä kokonaisena ihmisryhmänä saa vihata. Miksi?
Joku miehiä vihaava saattaa vastata, että miehet tekevät pahaa, kuten väkivaltaa naisia kohtaan. Enkä minäkään kiistä lainkaan, etteikö näin tapahtuisi, ja etteikö se olisi absoluuttisen väärin. Lauseesta puuttuu kuitenkin kaikkein olennaisin sana – jotkut miehet. Eivät kaikki, eikä missään nimessä miesten enemmistö. On erikoista laittaa kokonainen sukupuoli, siis pari miljoonaa ihmistä Suomessakin, syntipukiksi sellaiseen, minkä aiheuttaa rajattu määrä huonoja yksilöitä. Etenkin kun miesten selvä enemmistö on sitä mieltä, että esimerkiksi väkivalta naisia kohtaan on väärin.
Itselläni on ollut ilo tuntea läheisesti lähinnä äärimmäisen kunnollisia miehiä. He ovat myös kaikki olleet maskuliinisia miehiä, joissa maskuliinisuus on ilmennyt suojelunhaluna, päämäärätietoisuutena, rohkeutena ja muina mainioina ominaisuuksina. Tätä positiivista tulokulmaa väheksytään feministisessä diskurssissa jatkuvasti, vaikka maskuliinisuus on tärkeä ja hieno asia koko yhteiskunnan kannalta.
Miesten vihaamisen logiikka on muutenkin poikkeuksellisen huonoa. Aivan kuin kaikkien miesten syyllistämisellä ja maskuliinisuuden demonisoinnilla saataisiin miehet keskimäärin enemmän innostuneiksi ratkaisemaan niitä todellisia ongelmia, joita joidenkin miesyksilöiden väärään käytökseen liittyy. Todellisuudessa tällaisella kollektiivisesti syyllistävällä retoriikalla ajamme kunnollisia miehiä, siis miesten enemmistöä, yhä kauemmas kokemasta, että ongelma on yhteinen. Nimenomaan kunnolliset miehet ovat usein kaikkein tärkeimmässä asemassa tunnistamaan, estämään ja ohjaamaan väärin toimivien miesten käytöstä oikeaan suuntaan. Ja usein he myös toimivat niin.
Eivätkä miesvihan seuraukset jää siihen. Jos puhumme maskuliinisuudesta pelkkää pahaa, meiltä jää helposti näkemättä, miten arvokasta ja välttämätöntä hyvä maskuliinisuuden malli esimerkiksi aikuisille kasvaville pojille on. Jo nyt näemme kouluissamme (joissa opettajien selvä enemmistö on naisia), kuinka pojat oppivat heikommin ja saavat ylipäätään koulusta vähemmän irti. Seurauksena on usein se, että nuoret miehet etsivät arvostusta ja onnistumisen kokemuksia jostain muualta kuin tavallisesta kouluympäristöstään, esimerkiksi internetistä ja miehuuden itsejulistautuneilta guruilta. Valitettavasti kaikkien näiden gurujen puheet eivät läpäise järkevyyden seulaa.
Jos julkinen puhe miehistä rajoittuu vain toksisuuden, vihan ja väkivallan ympärille, monelle syntyy kokemus, että yhteiskunta haluaa miehisyyden piirteistä eroon. Se on paitsi täysin typerä idea, myös vaarallinen kehityssuunta. Sillä jos miesmyönteisyyttä ei löydy enää mistään muualta kuin naisvihamielisistä piireistä, voimme syyttää yhteiskuntana pelkästään itseämme niiden suosion kasvamisesta.
Siis: Maskuliinisuus on arvokasta ja toivottavaa. Miehet eivät kollektiivisesti ole pahaa tekevä ihmisryhmä. Ja kun haluamme ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia, kuten väkivaltaa – myös ihan sukupuolesta riippumatta – on tärkeää, että emme karkoita sen ratkaisijoiden joukosta juuri niitä ihmisiä, joilla voi olla asioihin eniten vaikutusvaltaa. Ja että kohdistamme syyttävän sormen ihmisiin, jotka tekevät pahaa – emme ihmisiin, jotka eivät tee mitään väärin
Kirjoittaja: Tiina Ahva, 2. varapuheenjohtaja
