Kansalaisaloite eutanasian sallimisen puolesta on toimitettu eduskuntaan ja se on otettu käsittelyyn. Aloite on pyrkinyt tarkkarajaisuuteen sekä ottamaan huomioon niitä kriittisiä epäkohtia, joita esitettiin esimerkiksi aiemmasta kansalaisaloitteesta vuonna 2018. Eutanasiaan kuitenkin sisältyy jo itseensä niin paljon ongelmia, ettei kansalaisaloitteen mukainen varovaisuus pysty niitä ohittamaan, vaan ne ovat eutanasian sallimiseen liittyviä luontaisia seuraamuksia.
Ensin on kuitenkin tarpeen määritellä mistä puhumme. Eutanasia merkitsee aktiivista kuoleman aiheuttamista, ei tarpeettomien hoitojen lopettamista tai kuoleman aiheutumista sairauden seurauksena. Eutanasiassa ihmisen elämä päätetään, usein myrkkyä sisältävän ruiskeen avulla. Niin sanottuun ”passiiviseen eutanasiaan” joka tosiasiassa on vain hoitojen lopettamista, ei liity läheskään niin paljoa ongelmia kuin aktiiviseen eutanasiaan. Silloin kuoleman aiheuttaa sairaus itse, ei lääkäri.
Voimme tarkastella tilannetta ulkomailta. Eutanasian salliva lainsäädäntö on vielä jokseenkin harvinaista. Eutanasian sallineissa maissa lainsäädäntö on laajentunut alkuperäisestä, tarkemmin rajatusta tilanteesta. Joissain maissa eutanasia on jo mahdollista esimerkiksi erilaisista mielenterveyden ongelmista kärsiville, muistisairaille tai alaikäisille lapsille – ihmisille, jotka eivät monessa muussa asiassa voi tehdä itseään sitovia sopimuksia.
Kanadassa säädettiin ensimmäinen laki eutanasiasta vuonna 2016, jolloin se sallittiin ihmisille, joiden kuoleman katsottiin olevan todennäköistä lähitulevaisuudessa. Vuonna 2021 vaatimus ”kuolemaan johtavasta sairaudesta” poistettiin ja vaatimukseksi riitti ”vakava ja parantumaton sairaus tai vamma”. Mielenterveyden oireista kärsivät eivät voi saada eutanasiaa vain mielenterveysoireiden perusteella, mutta yhdessä fyysisen oireen kanssa se on mahdollista. Eutanasian sallimista ainoastaan mielenterveyssyistä on viivytetty, mutta näillä näkymin se olisi tulossa Kanadaan vuonna 2027. On perusteetonta ajatella, että Suomen trendi olisi toisenlainen, mikäli laki säädettäisiin myös täällä.
Eutanasiaan myönteisesti suhtautuvien ihmisten motiivit ovat oikeita. Huoli läheisten tai omasta kärsimyksestä, pelko heitteille jäämisestä tai muista elämän loppupuolen negatiivisista kokemuksista. Eutanasiaa itselleen toivoneista ihmisistä monet mainitsivat syyksi yksinäisyyden tunteet sekä taakkana olemisen pelon, eivät sietämättömiä kipuja. Huoli on aito ja ongelmat todellisia. Esitetty ratkaisu on vain väärä ja sisältää harkitsemattomia seuraamuksia, jotka voivat jopa pahentaa monia ongelmia, joita sillä pyritään ratkaisemaan.
Tampereen yliopisto ja Lääkäriliitto ovat tehneet haastattelututkimuksen eutanasiaan liittyen, jossa on erikseen haastateltu lääkäreitä, joilla on palliatiivinen erikoispätevyys. Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan potilaan hoitamista kokonaisvaltaisesti, oireita lievittäen ja elämänlaatua parantaen. Lääkäreistä, jotka tunsivat hyvin palliatiivisen hoidon menetelmät merkittävä enemmistö, 65 %, suhtautuivat kielteisesti eutanasian sallimiseen. Suomen lääkäriliiton sekä kaikkien pohjoismaiden lääkäriliittojen kanta eutanasian sallimiseen on kielteinen.
Pohjimmiltaan eutanasian ongelma on jako siitä, kenen elämä on elämisen arvoista. Tämä on länsimaisten arvojen pohjalta kestämätöntä, ja sen seuraukset olisivat katastrofaaliset, mikäli yleinen ajattelu siirtyisi tähän suuntaan. Monessa tilanteessa lääkärit joutuvat tekemään näitä ratkaisuja, kenelle eutanasia sallitaan. Tämä yhdessä eutanasialainsäädännön liberalisoituvan taipumuksen kanssa on äärimmäisen huolestuttavaa.
Oikea ratkaisu elämän loppupuolen hoitoon onkin siis hyvä ja laadukas palliatiivinen hoito, sekä saattohoito aivan elämän loppupuolella. Näissä emme altistu samoille riskeille käytännössä, emmekä arvota ihmisten elämää eriarvoiseksi, riippuen heidän sairauksistaan tai muista ominaisuuksistaan.
Osana palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tulee huomioida riittävällä tavalla myös ihmisen henkiset, sosiaaliset sekä hengelliset tarpeet. Yksinäisyys ja taakkana olemisen tunne ovat usein vakavampia negatiivisia vaikuttimia, kuin sairauden oireet itsessään. Läheisten, hoitohenkilökunnan sekä kolmannen sektorin ja hengellisten toimijoiden työntekijöiden tulisi huomioida erityisellä tavalla ihmiset, jotka käyvät läpi palliatiivista hoitoa tai ovat jo saattohoidossa.
Saattohoidolle ja palliatiiviselle hoidolle on säädettävä kansallinen laatusuositus ja hoitojen saatavuus on taattava kaikkialla riittävällä tasolla. Näin voimme vähentää elämän loppupuolelle kohdistuvia pelkoja, sekä vastata inhimillisemmin niihin ongelmiin, joihin monet kokevat ratkaisuksi eutanasian.
En kannata eutanasian sallimista, sillä se ei vastaa niihin ongelmiin, joihin sitä tarjotaan ratkaisuksi. Näihin oikea ratkaisu olisi inhimillinen kohtaaminen ja sosiaalinen huomioiminen, sekä laadukas palliatiivinen hoito kipujen ja muiden fyysisten oireiden lievittämiseksi. Eutanasian taipumus liberalisoitua asettaa myös haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten vammaiset ja mielenterveyden oireista kärsivät, erityiseen vaaraan. Terveydenhuollon tulee aina tähdätä elämän suojelemiseen, ei koskaan sen päättämiseen aktiivisesti lääkärin toimesta.
Verneri Virtanen
verneri.virtanen@kdnuoret.fi
