Kaunis rakentaminen kunniaan – ei neuvostoliittolaisille kenkälaatikoille

Kaunis rakentaminen kunniaan – ei neuvostoliittolaisille kenkälaatikoille

Kauniissa rakentamisessa on huomioitu alueen kokonaisuus niin miellyttävillä rakennuksilla kuin viheralueilla. Kauneus tulisi huomioida kaikessa infrastruktuurissa, sillä yksityiskohdilla on merkitystä.

Suomessa rakentamista ovat pitkään määrittäneet Neuvostoliiton aikaiset harmaat betonilaatikot. Kaupunkialueilla tulisi kiinnittää enemmän huomiota alueen alkuperäiseen rakennustyyliin ja kulttuuriperintöön. Ihmisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden on oltava etusijalla.

”Rakennustyylit eivät ole eläneet ainoastaan omana aikanaan, vaan niistä on ammennettu eri aikoina. Ajanmukainen rakentaminen voi ammentaa vuosisatoja kestäneistä rakennustyyleistä. Arkkitehtuuri kaipaa kunnianpalautusta”, korostaa KD Nuorten puheenjohtaja Jere Tuononen.

Kauniilla rakentamisella parannettaisiin myös Suomen kansainvälistä maakuvaa. Suomessa on purettu lukuisia näyttäviä rakennuksia ja puistoalueita. Niiden uudelleenrakentaminen vahvistaisi paikallista ja alueellista identiteettiä. Kauniilla rakentamisella edistetään myös kansallista identiteettiä.

Suomen on otettava mallia muusta maailmasta kaupunkisuunnittelussa. Arkkitehtuurin on voitava luoda miellyttävää kaupunkikuvaa. Kauniit rakennukset voivat säilyä osana kaupunkikuvaa vuosisatojen ajan. KD Nuoret vaatii Suomeen kaunista rakentamista.

Lisätietoja:

Jere Tuononen, KD Nuorten puheenjohtaja

jere.tuononen@kdnuoret.fi