Vaihtoehto itsekeskeisyydelle
Individualismi on Kielitoimiston sanakirjan mukaan määritelty ”yksilöitä yhteisön sijasta arvostavana maailmankatsomuksena”. Perusajatuksena on siis laittaa itsensä muiden edelle. Kun kaikki ajattelevat itseään, kuka ajattelee toista?
Individualismin vaikutukset ilmiönä ovat kenties näkyvimpiä yhteiskunnassa kuin minkään muun ilmiön. Korostunut yksilökeskeisyys luo kulttuuria, jossa ihannoidaan ”pystyt mihin vain” -tyylistä ajattelutapaa. Tällainen retoriikka on todella vaarallista, koska se tuo mukanaan isot paineet pärjätä pelkästään yksin.
Suomen Punaisen Ristin 2024 teettämän yksinäisyysbarometrin mukaan, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyys on nousussa. Tuloksien ei mainita suoraan linkittyvän individualismiin, mutta ne voidaan johtaa siitä. Yhtenä syynä mainittiin vuorovaikutus- ja tunnetaitojen puute. Mielestäni tuloksissa ei ole mitään epäselvää; jos yhteisöllä ei ole merkitystä, ei niihin myöskään hakeuduta, joka puolestaan johtaa erakoitumiseen ja yksinäisyyteen.
Avioliittojen solmimisten ja syntyvien lasten määrä kulkevat myös surullista alamäkeä käsi kädessä. Ihmiset eivät halua sitoutua toiseen ihmiseen ja lapset nähdään haittana omalla uralle. Itse- ja urakeskeinen elämantapa jättääkin monet ihmiset tyhjän päälle, vailla merkitystä. En missään nimessä kuitenkaan tarkoita, että urassaan menestyminen tai itsensä kehittäminen olisi pahasta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pohjana on heikommista huolen pitäminen, joka ei onnistuisi ilman menestyviä yrityksiä ja henkilöitä. Ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä kohtaa, kun yksilön hyvä laitetaan yhteisen hyvän edelle.
Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen. Yhteisöllisyyden tarvetta yritetään epätoivoisesti tilkitä luomalla erilaisia identiteettilokeroita, joilla keinotekoisesti luodaan yhteisöllisyyden tunnetta – välillä jopa puoliväkisin. Monet puolueet ja järjestöt sisällyttävät yhtäältä ideologiaansa individualismin vastakohdan, eli kollektivismin. Samat puolueet ja tahot taas toisaalta korostavat äärimmäistä yksilönvapautta, jossa jokainen voi olla aivan mitä haluaa. Paradoksaalista, eikö vain? Vapaudet ovat välttämättömyys, mutta on syytä muistaa myös niiden mukana syntyvä vastuu. Olisiko huono idea miettiä enemmän sitä, miten minä voisin kantaa vastuun sen sijaan, että miettisin mitä vapauksia voin käyttää? Ei minusta.
Edellä mainitut asiat kertovat karua tarinaa yksilökeskeisen kulttuurin haitoista, mutta mitä jos sille olisi vaihtoehto? Mitä tapahtuisi jos kaikki ajattelisivatkin ensisijaisesti itsensä sijaan toisen ihmisen parasta? Mitä jos olisi olemassa arvopohja, joka ei muutu sen mukaan mitä satun sillä hetkellä itse tuntemaan? Mitä jos minun ei tarvitsisi miettiä selviänkö kaikesta elämääni vaivaavasta taakasta yksin? Länsimaiset yhteiskunnat eivät turhaan ole rakentuneet kristillisten arvojen pohjalle. Kristillisdemokraattinen näkökulma korostaa perheen, seurakunnan ja muiden yhteisöjen roolia hyvinvoinnin tukemisessa. Raamattu tarjoaa individualismin illuusioon lohdullisen vaihtoehdon: sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
Kirjoittaja: Toni Haakila Costa, KD Nuorten hallituksen varajäsen
