Kaupunki, jota ei ollut olemassa ja josta tuli maailman teknologian sydän
Kuvittele kaupunki, jota ei käytännössä ollut olemassa neljäkymmentä vuotta sitten. Ei pilvenpiirtäjiä, ei moottoriteitä, ei tutkimuskeskuksia. Vain riisipeltoja, kalastajien veneitä ja noin 30 000 asukasta pienessä kylässä Etelä-Kiinassa, Hongkongin rajan tuntumassa.
Tänään siellä asuu yli 17 miljoonaa ihmistä. Shenzhenissä sijaitsee Huawei, maailman suurin televiestintälaitevalmistaja. Siellä syntyi DJI, joka hallitsee yli 70 prosenttia maailman siviilidronemarkkinoista. Siellä toimii BYD, sähköautojen valmistaja, joka ohitti Teslan myyntimäärissä vuonna 2023. Ja siellä sijaitsee Huaqiangbei, maailman suurin elektroniikkamarkketti, jossa ideasta voi syntyä toimiva prototyyppi kahdessa viikossa.
Shenzhenin tarina ei ole pelkkä taloustieteellinen kuriositeetti. Se on poliittinen teko, joka muutti maailman teknologisen voimatasapainon. Se pakottaa meidät kysymään: miten tähän päädyttiin, kuka siitä hyötyy, ja mitä se tarkoittaa meille täällä Euroopassa?
Deng Xiaopingin kokeilu
Vuonna 1978 Kiina oli köyhä maa. Maoistinen suunnitelmatalous oli tuottanut nälänhätää, poliittista kaaosta ja teknologista jälkeenjääneisyyttä. Deng Xiaoping nousi johtoon ja teki päätöksen, joka oli historiallisesti lähes käsittämätön: kommunistinen puolue alkaisi kokeilla kapitalismia.
Mutta ei kaikkialla. Ainoastaan yhdessä paikassa.
Vuonna 1980 Shenzhenistä tehtiin Kiinan ensimmäinen erityistalousalue (Special Economic Zone, SEZ). Käytännössä se tarkoitti, että ulkomaiset yritykset saivat investoida alueelle, työvoimaa sai palkata markkinaehtoisesti, ja voittoja sai kotiuttaa. Muualla Kiinassa nämä olivat kiellettyjä tai äärimmäisen rajoitettuja toimintoja.
Sijainti ei ollut sattuma. Shenzhen rajautuu Hongkongiin, joka oli tuolloin brittiläinen siirtomaa ja Aasian johtavia finanssi- ja kauppakeskuksia. Hongkongilaiset pääomistajat ja länsimaiset valmistajat pystyivät investoimaan Shenzheniin ilman, että heidän täytyi luottaa koko Kiinan järjestelmään. He investoivat vain tähän yhteen laboratorio-kaupunkiin.
Tulokset olivat järisyttäviä. Vuonna 1980 shenzheniläisen keskimääräinen vuositulo oli alle 200 dollaria. Vuoteen 2000 mennessä se oli noussut yli 5 000 dollariin. Investoinnit kasvoivat lähes nollasta yli kymmeneen miljardiin dollariin kahdessa vuosikymmenessä. Shenzhenistä tuli maailman nopeimmin kasvava kaupunki modernissa historiassa.
Shenzhenin kokeilu osoitti, että tarkoin rajattu ja hyvin resursoitu erityisalue voi toimia kasvun moottorina tavalla, joka leviää myöhemmin laajemmalle talouteen. Kiina toisti saman mallin myöhemmin useissa muissa kaupungeissa, kuten Guangzhoussa, Shanghaissa ja Xiamenissa. Jokainen niistä kehittyi omien vahvuuksiensa mukaan, mutta Shenzhen pysyi mallina, johon muut viittasivat.
Mutta avoin ovi ei yksin riitä. Tarvitaan ekosysteemi, joka muuttaa ideat tuotteiksi nopeammin kuin missään muualla.
Shanzhaista Shenzheniin – kopioijasta innovaattoriksi
1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Shenzheniä pidettiin länsimaissa lähinnä halpakopioiden pesäpesänä. Sana ”shanzhai” tarkoittaa kiinaksi alun perin ”vuoristolinnaketta” ja viittaa kulttuurissa lainsuojattomiin, joilla on omat sääntönsä. Teknologiakontekstissa se tarkoitti suoraan kopioituja tuotteita: Nokiaa muistuttavia puhelimia, joissa oli viisi SIM-korttipaikkaa ja sisäänrakennettu savukkeensytytin. Ne olivat halpoja, usein lyhytikäisiä ja immateriaalioikeuksien kannalta täysin harmaalla alueella.
Länsimainen teknologiateollisuus nauroi.
Se oli virhe.
Shanzhai-kulttuuri ei ollut vain kopiointia. Se oli oppimista äärimmäisen nopeasti. Pienet valmistajat oppivat purkamaan tuotteita, ymmärtämään komponentteja, modifioimaan designs-ratkaisuja ja viemään uusia versioita markkinoille muutamassa viikossa. Kun kiinalainen keskiluokka alkoi vaurastua ja vaatia parempaa laatua, näillä yrityksillä oli jo osaaminen tuottaa sitä.
Huaqiangbei on tämän prosessin fyysinen ilmentymä. Se on kaupunginosa Shenzheniä, jossa yhdistyvät maailman suurin elektroniikkamarkketti, satojen komponenttitoimittajien verkosto ja epävirallinen startup-kiihdyttämö. Siellä voi ostaa yksittäisen kondensaattorin tai miljoonan kappaleen erän samalta käytävältä. Siellä startup-perustaja voi kävellä markkinoiden läpi
aamupäivällä, tavata prototyyppivalmistajan lounasaikaan, ja pitää ensimmäisen tuotteen kädessään iltapäivällä.
Tämä nopeus on shenzheniläinen kilpailuetu, jota on vaikea ymmärtää ennen kuin sen näkee. Tuotteen prototyypistä massatuotantoon kestää Shenzhenissä tyypillisesti 2 neljä viikkoa. Euroopassa sama prosessi kestää usein 6 kahdeksantoista kuukautta. Kyse ei ole siitä, että kiinalaiset insinöörit olisivat eurooppalaisia nopeampia. Kyse on siitä, että koko toimitusketju sijaitsee muutaman kilometrin säteellä, ja kulttuuri tukee nopeaa iterointia.
Moni länsimainen yritys on oppinut tämän kantapään kautta: Kickstarter-kampanjan voittanut tuote valmistetaan Shenzhenissä. Menestyvän eurooppalaisen elektroniikkastartupin ensimmäinen prototyyppi tehdään Shenzhenissä. Jopa Applen tuotteet kootaan edelleen suurelta osin Kiinassa, vaikka muotoilu tapahtuisi Cupertinossa.
Mutta shanzhai oli vain alkuvaihe. Seuraavaksi Shenzhen synnytti yrityksiä, jotka eivät enää kilpaile hinnalla vaan teknologisella johtajuudella.
Huawei, DJI, BYD – shenzheniläiset jättiläiset, jotka muuttivat maailman pelisäännöt
Kolme yritystä kertoo Shenzhenin tarinan paremmin kuin mikään tilasto.
Huawei perustettiin 1987. Ren Zhengfei, entinen Kiinan armeijan insinööri, aloitti myymällä ulkomaisia puhelinkytkimiä kiinalaisille yrityksille. Kolmessa vuosikymmenessä Huaweista kasvoi maailman suurin televiestintälaitevalmistaja. Vuonna 2023 se haki 5 967 kansainvälistä patenttia WIPO:n PCT-järjestelmän kautta, enemmän kuin yksikään muu yritys maailmassa. Enemmän kuin Samsung. Enemmän kuin Qualcomm. Enemmän kuin Apple.
Huawei on myös geopoliittinen tapaus, jota ei voi sivuuttaa. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Australia ja useat muut maat ovat rajoittaneet Huawein 5G-laitteiston käyttöä kansallisessa infrastruktuurissaan vedoten tietoturvanäkökohtiin. Huawei on kiistänyt väitteet ja tarjonnut avoimuutta yhteistyön perustaksi. Kiista on edelleen auki, ja eri maat ovat päätyneet erilaisiin ratkaisuihin sen suhteen.
Tapaus kuvaa hyvin laajempaa ilmiötä: kun teknologia koskettaa kriittistä infrastruktuuria, siitä tulee automaattisesti myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Infrastruktuuri on valtaa.
DJI on toinen tarina. Zhang Fan perusti yrityksen 2006 opiskellessaan Hongkongissa ja halusi rakentaa paremman dronenohjaimen harrastuksekseen. Tänään DJI hallitsee arviolta yli 70 prosenttia maailman siviilidronemarkkinoista. Ukrainan sodassa molemmat osapuolet ovat
käyttäneet DJI-droneja taistelukentällä, mikä on pakottanut yrityksen poliittisesti kiusalliseen asemaan.
DJI on esimerkki siitä, miten shenzheniläinen nopeus ja ekosysteemi yhdistyvät visionääriseen yrittäjyyteen. Yritys pystyy tuomaan markkinoille uuden dronemallin nopeudella, jota eurooppalainen tai amerikkalainen kilpailija ei pysty vastaamaan osin siksi, että kaikki komponentit ovat saatavilla kirjaimellisesti kadun toiselta puolelta.
BYD (Build Your Dreams) on ehkä kaikkein hätkähdyttävin tapaus. Vielä 2010-luvun alussa se tunnettiin lähinnä akkuteknologiasta ja halvoista sähköautoista. Vuonna 2023 BYD ohitti Teslan sähköautojen myyntimäärissä maailmanlaajuisesti. BYD:n autot ovat hinnoiteltu eurooppalaisia kilpailijoita edullisemmin, mutta ne eivät enää ole halpoja imitaatioita: ne ovat teknisesti kilpailukykyisiä tuotteita, joissa on kehittyneitä akkusysteeejä, ohjelmistoja ja turvaominaisuuksia.
EU on juuri tämän vuoksi aloittanut tutkimuksen kiinalaisten sähköautojen valtiontuesta ja asettanut lisätulleja. Se on oikeutettu toimenpide kauppapoliittisesta näkökulmasta, mutta se ei ratkaise peruskysymystä: eurooppalainen autoteollisuus on jäljessä teknologisessa kilpailussa, ja kuilu kasvaa.
Nämä kolme yritystä ovat vain esimerkkejä laajemmasta ilmiöstä. Mutta yksittäiset yritykset ovat osa suurempaa suunnitelmaa.
Made in China 2025 ja sen jälkeen – valtion suunnitelma globaaliksi teknologiajohtajaksi
Vuonna 2015 Kiinan hallitus julkisti ”Made in China 2025” -ohjelman. Dokumentti oli harvinaisen avoin strateginen julistus: Kiina pyrkii hallitsemaan kymmenen avainteknologian alaa vuoteen 2025 mennessä. Lista sisälsi robotiikan, tekoälyn, bioteknologian, puolijohteet, avaruusteknologian, sähköajoneuvot ja edistyneen valmistusteknologian.
Länsimaisessa mediassa ohjelma herätti huomiota vasta myöhemmin, kun sen tavoitteet alkoivat näyttää realistisilta. Trumpin hallinto alkoi käyttää ohjelmaa perusteluna tullipolitiikalleen. Euroopassa reaktio oli hitaampaa ja edelleen hajanaista.
Made in China 2025 ei ole pelkkä teollisuusohjelma. Se on strateginen investointi teknologiseen suvereenisuuteen. Kiina haluaa vähentää riippuvuuttaan länsimaisista teknologioista, erityisesti yhdysvaltalaisista puolijohteista ja ohjelmistoista. Yhdysvaltain asettamat vientikiellot Nvidia-siruille ja muille kehittyneille puolijohteille ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvainen Kiina on tällä alueella, ja samalla vahvistaneet Kiinan päättäväisyyttä kehittää omaa tuotantoaan.
Luvut kertovat, missä prioriteetit ovat. Kiina kouluttaa vuosittain yli 1,4 miljoonaa insinööriä. Yhdysvallat kouluttaa noin 370 000. EU:ssa yhteenlaskettu luku on suurempi, mutta hajautunut useille kansallisvaltioille ilman yhteistä strategista koordinaatiota. Shenzhenin kaupunki käyttää tutkimukseen ja kehitykseen yli 5,4 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Suomessa vastaava luku on noin 3,1 prosenttia, mikä on Euroopan kärkeä. EU:n keskiarvo on noin 2,2 prosenttia.
Made in China 2025 on myös esimerkki siitä, miten pitkäjänteinen teollisuuspolitiikka toimii käytännössä. Ohjelma asetti selkeät tavoitteet, osoitti rahoituksen ja rakensi kannustimet sekä yrityksille että tutkimuslaitoksille saman päämäärän ympärille. Euroopassa vastaavaa koordinaatiota on yritetty muun muassa EU:n puolijohdeohjelman kautta, mutta toteutus on ollut hitaampaa.
Mitä Suomi ja Eurooppa voivat oppia ja mistä meidän pitää olla huolissaan
Shenzhenin tarina ei ole neutraali. Se sisältää sekä aitoja oppitunteja että vakavia varoituksia.
Opittavaa on ekosysteemin rakentamisessa. Suomi on tuottanut maailmanluokan teknologiaosaamista, mutta skaalautuminen on ollut meille vaikea paikka. Nokia oli poikkeus, ei normi. Shenzheniläinen malli tarjoaa yhden vastauksen: kun yritykset, alihankkijat, tutkimuslaitokset ja pääoma sijaitsevat lähellä toisiaan ja jakavat yhteisen kulttuurin nopeasta kokeilusta, innovaatioiden kaupallistaminen nopeutuu. Euroopan haaste on, että koordinaatio on vaikeaa yli kansallisvaltiorajojen, ja poliittiset kannustimet suosivat kansallisia voittajia eurooppalaisten sijaan.
Opittavaa on myös T&K-investoinneissa. Kun Shenzhen käyttää yli 5 prosenttia BKT:sta tutkimukseen, se ei tee niin siksi että se on rikas, vaan siksi että se haluaa pysyä rikkaana. Suomi on tehnyt leikkauksia tutkimusrahoitukseen juuri silloin, kun kilpailu teknologisesta johtajuudesta kiristyy.
Mutta varoitukset ovat yhtä tärkeitä kuin oppitunnit.
Teknologinen riippuvuus on laajempi strateginen kysymys, joka koskee kaikkia suuria taloussuhteita. EU on Kiinan suurin kauppakumppani, ja Eurooppa nojaa kiinalaisiin komponentteihin aurinkopaneeleissa, akkuteknologiassa, harvinaisissa maametalleissa ja elektroniikassa. Monipuolistaminen on noussut eurooppalaisessa talouspolitiikassa keskeiseksi tavoitteeksi, ei pelkästään Kiinan vaan myös muiden keskeisten toimittajamaiden osalta.
Euroopalla ja Kiinalla on erilaiset hallintojärjestelmät ja yhteiskunnalliset arvot. Se ei tarkoita, että yhteistyö on mahdotonta. Se tarkoittaa, että yhteistyö on rakennettava avoimelle vuoropuhelulle ja selkeälle yhteisymmärrykselle kunkin osapuolen intresseistä. Useimmat
analyytikot pitävät tätä tasapainoista lähestymistapaa realistisimpana vaihtoehtona sekä kaupan että turvallisuuden kannalta.
Suomella on tässä erityinen asema. Meillä on vahva teknologiasektori, korkea koulutustaso ja pragmaattinen perinne kansainvälisissä suhteissa. Nämä ovat voimavaroja, joiden varaan voi rakentaa aitoja kumppanuuksia tasavertaisena toimijana.
Shenzhen on oppitunti, mahdollisuus ja kysymys samanaikaisesti
Neljäkymmentä vuotta sitten Shenzhen oli tyhjä. Tänään se on todiste siitä, että yhteiskunta voi muuttua nopeammin kuin kukaan uskoisi mahdolliseksi.
Se on myös todiste siitä, että kehitys on aina poliittinen valinta. Shenzhenin nousu ei ollut sattuma eikä väistämätön luonnonlaki. Se oli tulos tietoisista päätöksistä: missä investoida, mitä säädellä, mitä ei, keitä kouluttaa ja millä tavalla, mihin infrastruktuuriin rakentaa.
Nämä ovat samoja kysymyksiä, joita eurooppalaiset yhteiskunnat pohtivat nyt. Miten rakennamme teknologista osaamista ja pidämme sen kilpailukykyisenä? Miten teemme yhteistyötä Kiinan kanssa tavalla, joka hyödyttää molempia osapuolia? Mitä voimme oppia pitkäjänteisestä teollisuuspolitiikasta, joka on tuottanut mitattavia tuloksia?
Shenzhen ei anna näihin kysymyksiin valmiita vastauksia. Se tekee jotain tärkeämpää: se osoittaa, että nämä kysymykset ovat käytännöllisiä, ei vain teoreettisia.
Ja siksi se on tärkeä ymmärtää.
Nicolas Pool
Kansainvälisen työryhmän jäsen