KD Nuoret tuomitsee Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorisen lausunnot antisemitistisinä. Vuorisen mukaan Suomen ei tule olla turvallinen maa Israelin kansalaisille. Lausunto asettaa yhteiskuntarauhan vaakalaudalle.
Viime vuoden Ihmisoikeuskeskuksen selvityksen ”Kokemuksia ja näkemyksiä antisemitismistä Suomessa” mukaan antisemitismi on kasvanut Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. 80 prosenttia juutalaisista on selvityksen mukaan huolissaan siitä, että he kohtaisivat fyysistä väkivaltaa kadulla.
”Lausunto lietsoo vihaa Israelin kansalaisia kohtaan asettamalla heidät vastuuseen maansa hallituksen toimista. Israel ei ole kuitenkaan monoliitti, vaan moniääninen demokratia. Israelissa asuu esimerkiksi noin kaksi miljoonaa arabia”, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Jere Tuononen.
Nuorisolain tavoitteisiin kuuluu muun muassa yhdenvertaisuus ja kulttuurien moninaisuus. Lausunto ei ole linjassa nuorisolain tavoitteiden kanssa. Vasemmistonuorten valtionavustusta voidaan tarkastella vastaavalla tavalla kuin PS-Nuorten valtionavustusta vuonna 2020.
Suomen tulee olla turvallinen maa Israelin kansalaisille, kuten muidenkin maiden kansalaisille. Vasemmistonuoret voi seisoa yhdenvertaisuuden puolella irtisanoutumalla lausunnosta. Muussa tapauksessa Vasemmistonuorten valtionavustusta on tarkasteltava uudelleen.
Lisätietoja:
Jere Tuononen
KD Nuorten puheenjohtaja
jere.tuononen@kdnuoret.fi