Poliittiset nuorisojärjestöt kokoontuvat nuorten hallitusneuvotteluihin

Kuva: valtioneuvoston kanslia

Kuva: valtioneuvoston kanslia

Poliittiset nuorisojärjestöt kokoontuvat 10.-11.1.2019 nuorten hallitusneuvotteluihin Säätytalolle. Mukana ovat Demarinuoret, Kokoomusnuoret, Keskustanuoret, Vihreät Nuoret, Perussuomalaiset Nuoret, RKP-nuoret, Vasemmistonuoret, KD Nuoret ja Siniset Nuoret. Poliittiset nuorisojärjestöt ovat sopineet, että neuvottelut käydään syys-, loka, ja marraskuun gallupien perusteella tehdyn paikkaennusteen pohjalta.

”Vaikka puolueilla on välillä räiskyviäkin eroja, monet asiat politiikassa ovat enemmän sukupolvi- kuin puoluekysymyksiä. Päätimme, että on aika tuoda nuorten viestit näkyvästi mukaan kevään vaalikeskusteluun”, sanovat nuorisojärjestöjen puheenjohtajat.

“Suomen yksi vahvuus on aina ollut se, että täällä voidaan sopia asioista. Nuorten hallitusneuvottelujen myötä haemme nuorten yhteisiä ratkaisuja aikamme suuriin kysymyksiin”, jatkavat puheenjohtajat.

Nuorten hallitusneuvottelut ovat kaksipäiväiset. Syksyn gallupeissa ykkössijalle tuli SDP, joten Demarinuoret aloittavat neuvottelut vetovastuussa. Tavoitteena on muodostaa simulaation perusteella toimintakykyinen, eduskunnan enemmistön omaava hallitus ja kevytversio sen ohjelmasta. Kuten aidoissakin hallitusneuvotteluissa, osa puolueista päätyy oppositioon. Oppositiopuolueet esittelevät omat vaihtoehtonsa samalla, kun nuorten hallitusohjelma julkistetaan.

Nuorisojärjestöjen hallitusneuvottelut käynnistetään 8.1. klo 17.30 Ostrobotnian Chydenius-salissa järjestettävällä nuorisojärjestöjen vaalidebatilla

Nuorisojärjestöjen hallitusneuvottelut päättyvät 11.1. klo 14 alkavaan Eduskunnan Kansalaisinfossa järjestettävään kaikille avoimeen tiedotustilaisuuteen.

Lisätietoja tapahtumasta ja nuorisojärjestöjen hallitusneuvotteluista antavat puheenjohtajat:

Aleksi Sarasmaa
KD Nuorten puheenjohtaja
050 512 7523
aleksi.sarasmaa@kdnuoret.fi

Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten puheenjohtaja
+358400765002
mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi

Iiris Suomela (2018 loppuun asti), Sameli Sivonen ja Amanda Pasanen (2019)
Vihreiden nuorten puheenjohtajat
044 349 2228
puheenjohtajat@vihreatnuoret.f

Christoffer Ingo
RKP-nuorten puheenjohtaja
+358 40 545 5472
christoffer.ingo@su.fi

Henrik Vuornos
Kokoomusnuorten puheenjohtaja
0442534444
Henrik.vuornos@kokoomusnuoret.fi

Suvi Mäkeläinen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
suvi.makelainen@keskustanuoret.fi

Tuomas Suihkonen
Vasemmistonuorten neuvotteluvastaava
+358509124155
tuomas.suihkonen@vantaa.fi

Ei vastauksia

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.