Kannanotto

KD Nuoret: Ansiomerkki kriisiajoille perustettava

KD Nuoret esittää virallisen ansiomerkin perustamista asetuksella poikkeusolojen ja kriisien aikana ansioituneille. Keväällä alkaneet poikkeusolot ovat ainoastaan yksi osoitus maatamme kohtaavista kriiseistä, joissa kansalaisemme ansiot ovat hyvin monialaisia.

KD Nuoret korostaa, että muut viralliset ansiomerkit eivät palvele kriisin ajan toimijoiden monialaisuutta. Ansioituneiden aloihin lukeutuvat esimerkiksi sairaanhoito, tutkimus, hallinto sekä yrittäjyys ja sen tukeminen. Ansioita ovat yksittäiset kansalaisansiotkin, jotka merkittävästi tukevat valmiuttamme sekä kansalaistemme hyvinvointia että terveyttä.

Uuden virallisen ansiomerkin perustaminen vähentäisi tuntuvasti Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien ansiomerkkien luovuttamista. KD Nuoret painottaa, että uudella ansiomerkillä edesautettaisiin muiden virallisten ansiomerkkien arvon säilymistä. KD Nuoret esittää, että sisäministeriö ottaa valmisteluunsa virallisen kriisiajan ansioimerkin asetuksella perustamisen ja että sisäministeri esittelee tämän tasavallan presidentin esittelyssä. Virallisen ansiomerkin myöntää tasavallan presidentti ansioituneelle.

Lisätietoja:

Jere Tuononen,
KD Nuorten hallituksen jäsen
jere.tuononen@kdnuoret.fi

Ei vastauksia

    Vastaa

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.