Somefeedini on viime päivinä täyttynyt mustista ruuduista, niin varmasti sinunkin. En ole törmännyt yhteenkään postaukseen, jossa George Floydin tappanutta poliisia olisi kehuttu tai puolusteltu ja se on selvää: vannon, että kuten minusta, myös sinusta tuntuu pahalta, kamalalta ja käsittämättömän surulliselta katsoa videota, jossa toinen ihminen kuolee virkavallan otteissa. George Floydin kohtalo tuntuu keränneen koko maailman sympatiat, ja hyvä niin.
Sen ohella, että Minneapolisin tapahtumat ovat keränneet suuren enemmistön sympatiat, on myös somessa saanut kohdata ennenäkemätöntä syyttelyä ristiin rastiin. Rasismin kitkeminen maailmasta vaatii laajaa yhteisrintamaa, jossa emme voi tuomita toinen toistamme siitä, millä sanankääntein rasismin tuomitsemme. Rasisminvastaisessa taistelussa on kyse loukkaamattomasta ihmisarvosta, lähimmäisenrakkaudesta ja vilpittömästä pyrkimyksestä ymmärtää ihmisiä, joiden tausta, kulttuuri tai arvomaailma on erilainen. Rasismin vastustaminen vie itseltään pohjan sillä hetkellä, kun alamme viilata pilkkua toistemme ulostuloissa tai syytellä toisiamme siitä, miksi on tai ei ole tehnyt tietynlaista somepostausta. Erityisesti monen vihervasemmistolaisen yritys monopolisoida rasismitwiittailu omalle poliittiselle siivelleen on käsittämätöntä – rasisminvastaiseen taistoon tarvitaan kaikkia vasemmalta oikealle, ja meitähän löytyy. Esimerkiksi kristillisdemokratiassa rasismin vastustaminen on ilmiselvä seuraus ideologian kulmakivestä, jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta
Pandemia-aikaan pidettyjä vastuuttomia mellakoita ja mielenosoituksia tärkeämpi rooli rasismin kitkemisessä on konkreettisilla poliittisilla toimilla. Huolehtimalla esimerkiksi maahanmuuttajien hyvästä integraatiosta koulumaailmaan ja työelämään, maahanmuuttajien kielitaidosta, erilaisten suomalaisten verkostoitumisesta toisiinsa ja toisaalta myös vähemmistöjen oikeudesta omaan kulttuuriinsa kitketään rasismia konkreettisella tasolla. Keinovalikoimasta voidaan käydä rakentavaa ja hedelmällistä keskustelua heti kun me kaikki nielemme sen, että enemmistöllä tavoite itseasiassa on sama. Jospa siis keskittyisimme rasismitietoisuuden suomenmestaruuskisojen sijaan yhteiseen tavoitteeseemme, rasismista vapaaseen Suomeen, ja siirtyisimme sanoista tekoihin?
Annika Lyytikäinen,
KD Nuorten puheenjohtaja
