Kainulainen Joensuun kunnanvaltuustoon

Kainulainen Joensuun kunnanvaltuustoon
Kristillisdemokraattien uusi kaupunginvaltuutettu Joensuussa on entinen KD Nuorten varapuheenjohtaja Antti Kainulainen, 31. Kainulainen nousi varavaltuutetun paikalta varsinaiseksi valtuutetuksi Marjatta Rädyn pyydettyä eron Joensuun kaupungin luottamustoimista.

 

Kaupunginvaltuusto myönsi Rädylle eron kaupunginvaltuuston jäsenyydestä maanantaina ja valitsi hänelle seuraajan neljään kunnalliseen ja maakunnalliseen luottamustoimeen.

 

Kainulainen on ammatiltaan taksiyrittäjä. Kaupunginvaltuusto valitsi hänet myös Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston varajäseneksi. Lisäksi Kainulainen on toiminut tarkastuslautakunnassa vuodesta 2008 lähtien.

 

Aiemmin Kainulainen on vaikuttanut myös KD Nuorten hallituksessa vastaten kehitysyhteistyöstä. Kiitos myös KD Nuoret/KD Unga, oli ilo olla mukana tekemässä nuorisopolitiikkaa aikanaan, vuosilta jäi monia hyviä muistoja ja sain tutustua moniin hienoihin ihmisiin.”  Kainulainen toteaa.

 

Kainulainen kannustaa myös muita nuoria lähtemään mukaan ehdokkaaksi. ”Eipä ole politiikkaan lähteminen kaduttanut päivääkään! Nyt vaan kaikki rohkeasti täyttämään kuntavaalihakemusta! http://vaalit.kd.fi/2017/hakemus/ minäkin olen sen jo tehnyt!”

 

KD Nuoret onnittelee vastavalittua Kainulaista!

 

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/115095-antti-kainulainen-nousi-marjatta-radyn-tilalle-valtuustoon

Comments are closed.