Uutiset

KD Nuorilta jyrkkä ”ei” Turkin viisumivapaudelle

Turkin palautussopimusta kritisoiva KD Nuorten aloite hyväksyttiin viikonloppuna Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestössä.

Suomen Kristillisdemokraattisten (KD) Nuorten aloitteessa toivottiin, ettei Euroopan unioni hyväksy Turkin viisumivapautta, mikäli maa ei täytä sille asetettuja sopimusehtoja.

Aloite hyväksyttiin viime lauantaina suurimman europuolueen (EPP) nuorisojärjestö YouthEPP:n kokouksessa Bukarestissa, ja se lähetetään myös Euroopan komissiolle.

Euroopan unionin ja Turkin valtionjohtajat ovat sopineet viime maaliskuussa siirtolaisten ja pakolaisten palautussopimuksesta.

Kyseiseen sopimukseen sisältyi viisumivapaus turkkilaisille, mikäli Turkki täyttää sille asetetut 72 ehtoa, KD Nuoria YouthEPP:n kokouksessa edustanut Juha Richter taustoittaa.

Euroopan parlamentti tulee äänestämään Turkin viisumivapaudesta lähiaikoina.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on ilmoittanut, ettei Turkki ole valmis muuttamaan kiisteltyä terrorisminvastaista lainsäädäntöä, kuten Euroopan unionin asettamat ehdot edellyttäisivät.

KD Nuorten mielestä palautussopimuksen vaikutus siirtolaiskriisissä on myös kyseenalaista. Tilastotietojen perusteella Balkanin maiden rajojen vahvistaminen on hillinnyt siirtolaisten tuloa Euroopan unioniin.

Transparency International –järjestön mukaan esimerkiksi korruption suhteen Turkin tilanne ei ole parantumassa.

Viisumivapaus olisi tässä tilanteessa suuri riski Euroopan unionille ja sen jäsenmaille, erityisesti kun Turkki välttelee vastuutaan, Richter summaa.

KD Nuorten aloite oli valmisteltu yhdessä Alankomaiden CDJA-nuorisojärjestön kanssa.

Lisätiedot:

Remo Ronkainen
KD Nuorten puheenjohtaja
+358 50 595 8819
puheenjohtaja@kdnuoret.fi

Juha Richter
+358 46 641 7314
juha.richter@kdnuoret.fi

Lue myös