Browsing Category

Talouspolitiikka

Blogit Politiikka Talouspolitiikka

Yliopistojen ja yritysten keskinäinen avunanto – uuden sukupolven YYA-sopimus

Tulevana kesänä Suomessa on arvioiden mukaan jopa 50 000 akateemista työtöntä, eli henkilöä, joilla on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Vuoden 2015 tammikuussa Suomessa oli yhteensä 230 000 työtöntä, jolloin työttömyysaste oli 8,8 %. Akateemisten työttömien joukossa on lukuisten eri alojen asiantuntijoita insinööreistä ja kauppatieteilijöistä humanisteihin ja teologeihin. Vastavalmistunut on vaarassa joutua heti valmistumisensa jälkeen kortistoon. Jo pitkän aikaa jatkunut taantuma on alkanut iskeä myös akateemisen koulutuksen saaneisiin, kun suuret yritykset ovat karsineet kovalla kädellä toimihenkilö- ja asiantuntijapaikkoja yt-neuvottelujen seurauksena. Perinteisesti akateeminen työttömyys on liitetty juuri humanistis-yhteiskunnallisiin aloihin, mutta yllättäen työttömiä insinöörejä onkin kaksinkertainen määrä suhteessa työttömiin filosofian maistereihin. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin humanistis-yhteiskunnallisiin aloihin, koska itse kielen opiskelijana tunnen tämän kentän parhaiten.

 

Perinteisesti yliopisto on kouluttanut asiantuntijoita valtiolle ja kunnille. Valtiotieteilijät päätyvät virkamiehiksi valtionhallintoon siinä missä kielen ja kulttuurin opiskelijoista tulee opettajia tai tutkijoita. Toki näin edelleenkin monesti on, mutta yhä useammin käsitys osoittautuu vanhanaikaiseksi. Kaikki eivät mahdu töihin valtiolle tai kuntiin, varsinkaan, jos tarkoituksena on vähentää hallinnon byrokratiaa. Toki monista kielten opiskelijoista voi myös tulla kääntäjiä tai tulkkeja, jolloin he työllistyvät yrityksiin tai perustavat itse yrityksen. Käännöstoimistoja lukuun ottamatta yksityisiä yrityksiä, jotka hyödyntävät laajasti humanistis-yhteiskunnallisten alojen asiantuntemusta, on kuitenkin vielä harvassa. Tämän epäkohdan korjaaminen vähentäisi akateemista työttömyyttä ja samalla lisäisi yritysten mahdollisuuksia menestyä kansainvälisillä markkinoilla.

 

Miten siis niin sanotut pehmeiden ja kovien arvojen alat saadaan yhteistyöhön? Ensinnäkin tarvitaan ennakkoluuloton asenne kaikilta osapuolilta uuden sukupolven YYA-sopimuksen hengessä. Yliopistot voivat ottaa mallia teknillisistä yliopistoista tässä suhteessa: yliopisto ei ole yhtään sen vähemmän akateeminen, vaikka se tekeekin yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa. Opinto-ohjaajan tulisi ohjata opiskelijaa tämän kiinnostuksen kohteiden mukaan, mutta samanaikaisesti aktivoida opiskelijaa ja vaatiakin tätä suunnittelemaan opintojansa työelämälähtöisesti. Opinto-ohjaajan tulisi jo opintojen alkuvaiheessa ohjata esimerkiksi sivuaineiden valinnassa ja tarvittaessa kehottaa hakemaan sivuaineoikeutta toisesta oppilaitoksesta. Kun lisäksi opiskelijaa kannustetaan tekemään korkeakouluopintoihin sisältyvät harjoittelu ja opinnäytetyö yrityksessä, on hänen tulevaisuuden työllisyysnäkymänsä huomattavasti paremmat.

 

Miksi sitten esimerkiksi pienen tai keskisuuren yrityksen kannattaisi investoida humanististen tai yhteiskunnallisten alojen osaajaan, kun tarjolla on myös insinöörejä ja kauppatieteilijöitä? Ensinnäkin kielitaito sekä kulttuurien tuntemus on jotain, mitä yksikään kansainvälistymisestä haaveileva yritys ei voi ohittaa. Kielen ja kulttuurin opiskelija perehtyy opintojensa aikana perinpohjaisesti yhteen tai useampaan kulttuurialueeseen. Hänellä on pakollinen vaihto-opiskelujakso kohdemaassa, mikä vahvistaa tätä tietämystä. Humanistisesta tiedekunnasta valmistunut filosofian maisteri on osoittanut, että hän pystyy omaksumaan suuria tietokokonaisuuksia ja toisaalta itse tuottamaan korkealaatuista tietoa. Vaikka vastavalmistunut opiskelija ei olisikaan perehtynyt esimerkiksi kirjanpitoon, on hänellä kykyä oppia se. Kirjanpito on nopeampi oppia kuin kieli.

 

Summa summarum. On ihailtavaa, että monella humanistis-yhteiskunnallisen alan asiantuntijalla on kutsumus toimia tutkijana, opettajana tai kääntäjänä. Tämä ei silti saisi kategorisoida kaikkia alalla toimivia. Yliopistojen ja yritysten välisen yhteistyön tehostaminen on aito mahdollisuus luoda työpaikkoja niille, jotka eivät kategoriaan sovi ja kääntää akateeminen työttömyys laskuun.

 

Lähteitä:

Findikaattori

Tekniikka ja Talous

Taloussanomat

Yle

Blogit Politiikka Talouspolitiikka Verotus

Puutavara metsistä maailmalle!

Mikä neuvoksi, kun Suomen metsissä seisoo vihreää kultaa, joka ei muutu rahaksi, vaan lahoaa pystyyn?

 

Suomalainen metsänomistaja on todennäköisimmin noin 60-vuotias eläkeläinen. Siinä ei olisi muuten mitään vikaa, elleivät tutkimukset osoittaisi, että yli puolet metsänomistajista lopettaa puukauppojen tekemisen lähes kokonaan saavutettuaan tuon kunnioitettavan kuudenkympin rajapyykin. Pahimmillaan metsätilat periytyvät suoraan eläkeläisille.

 

Suomen surkea taloustilanne saisi varsinaisen piristysruiskeen metsänomistajien nuorennusleikkauksesta. Nuoret metsätilalliset tekevät nimittäin puukauppoja huomattavasti rohkeammin kuin heitä edeltäneet sukupolvet. Muutokseen tarvitaan valtion apua – ei kuitenkaan pakkokeinoja, vaan kannustimia.

 

KD Nuoret ehdotti lääkkeeksi perintö- ja lahjaveron poistamista. Valtion tulonmenetykset voitaisiin kompensoida perityn omaisuuden myyntivoittoverolla. Tällainen verouudistus helpottaisi sukupolvenvaihdoksia ja vauhdittaisi puutavaran siirtymistä metsistä markkinoille.

 

Taannoiset puheet maa- ja metsätalousmaan ulottamisesta kiinteistöverotuksen piiriin eivät puolestaan saa kannatusta niin KD Nuorilta kuin minultakaan, sillä tuplaverotus olisi epäoikeudenmukaista ja aiheuttaisi häiriöitä puumarkkinoille. Onneksi samaa mieltä kanssamme on myös maan nykyinen hallitus. Pidetään huolta siitä, että tulevakin.

Arvosana Blogit Politiikka Talouspolitiikka

Vapaakauppa kannattaa

Harvasta asiasta vallitsee taloustieteessä vastaava konsensus kuin siitä, että vapaakauppa hyödyttää siihen osallistuvia valtioita. Jo vuonna 1817, merkantilismin vielä voidessa vahvasti, englantilainen poliittisen taloustieteen tutkija David Ricardo tiivisti vapaakaupan puolustuksensa kirjaansa On the Principles of Political Economy and Taxation. Yksinkertaisuudessaan Ricardon ajattelussa oli kyse siitä, että kansainvälinen vaihdanta on valtioille edullista, koska se kasvattaa niiden tuotteiden määrää ja valikoimaa, joihin ihmisillä on mahdollisuus kohdistaa varojaan. Ricardo oletti, että täysin vapaan kaupankäynnin oloissa valtio keskittää luontaisesti sekä työ- että pääomapanoksensa sellaiseen tuotantoon, joka on sille kaikkein kannattavinta.

Kaupan avautumiselle voidaan hahmottaa historiallisesti kaksi nousevaa sykliä. Ensimmäinen niistä ajoittuu 1800-luvulta ensimmäisen maailmansodan alkuun asti. Toinen alkoi hiljalleen toisen maailmansodan jälkeen ja kiihtyi nykyiseen suuruuteensa kylmän sodan jälkeen. Molemmille nouseville sykleille yhteistä on ollut johtavan suurvallan sitoutuminen vapaakaupan edistämiseen. Ensimmäisellä kerralla se oli Brittiläinen imperiumi, toisella kerralla Yhdysvallat.

Talouden avoimuutta mittaava valtiokohtainen viennin ja tuonnin yhteenlaskettu arvo suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvanut käytännössä kaikkialla maailmassa kylmän sodan jälkeen. Kun vuonna 1990 esimerkiksi Suomen viennin ja tuonnin yhteenlaskettu arvo oli 47 prosenttia bruttokansantuotteesta, viimeisin vastaava lukema vuodelta 2012 oli 82 prosenttia. Jopa Yhdysvaltojen kaltainen suurikokoinen sisämarkkina käy entistä enemmän kauppaa muun maailman kanssa. Yhdysvalloissa vuonna 1990 mitattu viennin ja tuonnin arvo oli 20 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun taas vuonna 2012 ulkoinen vaihdanta oli suuruudeltaan 31 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vapaakaupassa on kuitenkin kyse muustakin kuin vapaudesta ja kaupasta. Se, millä pelisäännöillä vaihdantaa toteutetaan2000-luvulla, on merkattu valtioiden intressilistaan vahvalla fontilla. Jos on mahdollisuus muokata kaupan rakenteita, sauma kannattaa hyödyntää.

Joku muu sen joka tapauksessa tekee, jos ei itse.

Paljon julkisuutta saaneen Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisen TTIP-vapaakauppasopimuksen olennainen arvo on nimenomaan kaupan rakenteiden muokkaamisessa. Sopimuksella on mahdollista luoda standardit, joihin kolmannet valtiot sopeutuvat, koska markkina-alueena Yhdysvaltojen ja EU:n muodostama transatlanttinen vapaakauppa-alue on yksinkertaisesti kooltaan niin suuri ja siksi houkutteleva.

Samoin sopimuksen sisältöön voidaan vedota kolmansien maiden kanssa käytävien kauppaneuvottelujen yhteydessä. Tästä syystä TTIP-sopimusta ei kannata rakentaa ilman niin sanottua sijoittajasuojaa.

Sijoittajasuoja on kohtuullisen vakiintunut käytäntö kansainvälisissä kauppasopimuksissa. Sitä on turha pelätä. EU sai vastikään valmiiksi neuvottelut CETA-vapaakauppasopimuksesta Kanadan kanssa. Myös CETA (Comprehensive Economic and Trade Agreement) sisältää sijoittajasuojan, mutta jostain syystä asia ei kiinnostanut kriitikkoja. Onko niin, että Kanada osapuolena ei ole etunenässä poliittiselle vasemmistolla yhtä kiinnostava kritisoinnin kohde kuin

Yhdysvallat?