Browsing Category

Muu

Blogit Muu

Kehitetään vanhempainvapaata

Kotihoidontuki herättää jälleen keskustelua. Demarinuoret vaativat (3.10) kotihoidontuen lakkauttamista. Samalla Kokoomusnuoret ovat tuoneet esille, kuinka kotihoidontuki tukee heidän mielestään vanhentuneita rakenteita. Ihmettelen näitä puheita ja vaatimuksia.

Ensinnäkin kotihoidontuen lakkauttaminen lisäisi valtion ja kuntien kustannuksia merkittävästi. Tämä siksi, että valtava määrä lapsia siirtyisi julkiseen päivähoitoon; tarvittaisiin lisää päiväkoteja ja hoitajia. Ovatko Demari-tai Kokoomusnuoret laskeneet tämän kustannuksia? Viime hallituskauden ehdotus kotihoidontuen jakamisesta vanhempien kesken olisi lisännyt valtion kustannuksia yli 80 miljoonaa euroa. Demarinuorten ehdotus maksaisi huomattavasti enemmän. Lisää siis velkaa?

Toiseksi kotihoidontuen lakkauttaminen tarkoittaisi, että alle 9 kuukauden ikäiset lapset vietäisiin päiväkotiin. Tutkimuksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä on monenlaisia sen suhteen, minkä ikäisenä lapsi pärjää päiväkodissa. Psykologian professori Liisa Keltinkangas-Järvinen on tuonut esille kirjassaan Pienen lapsen sosiaalisuus, ettei alle 2-vuotiaan paikka ole vielä päiväkodissa. Hänen mukaansa useat tutkimukset viittaavat tähän suuntaan. Varmasti asiasta löytyy myös toisenlaisia näkökulmia, joihin mm. Demari-ja Kokoomusnuoret viittaavat.

Tutkimustulosten tulkinnan lisäksi olisi tärkeä kunnioittaa perheiden valinnanvapautta. Osa haluaa hoitaa lastaan kotonaan, osa taas vie lapsen nuorempana päiväkotiin. Vanhemmat tietävät usein valtiota paremmin, mikä on lapselle pienenä parasta.

On selvää, että kotihoidontuki vaikuttaa osaltaan vanhempien, usein naisen kotiin jäämiseen. Meillä onkin muita Pohjoismaita enemmän lapset kotona hoidossa. Mielestäni tämä ei ole huono asia, toisin kun näiden nuorisojärjestöjen kannareiden pohjalta voisi ymmärtää.

Sitä ei käy kiistäminen, että usein äiti hoitaa ja tällä voi olla negatiivinen vaikutus naisen myöhemmälle urakehitykselle. Tämä on aito haaste, johon on löydettävä monenlaiset näkökulmat huomioon ottava ratkaisu. Naisen uran sekä tasa-arvon lisäksi lapsen paras ja perheiden valinnanvapaus ovat myös tärkeitä tekijöitä.

Yksi ratkaisu voisi olla vanhempainvapaan kehittäminen ja pidentäminen. Malleja olisi monenlaisia. Yksi varteenotettava on 6+6+6 malli, jossa äidille olisi kiintiöity yksi puolen vuoden jakso, isälle toinen ja vanhemmat saisivat itse valita kumpi käyttää kolmannen jakson. Tällöin lasta ei tarvitsisi laittaa liian varhain päiväkotiin, mikäli toinen vanhemmista haluaa nopeasti takasin työelämään. Mallissa myös isät osallistuisivat aktiivisemmin lapsen hoitoon, joka on tavoiteltava asia. Myös moni nainen jatkaisi kaikella todennäköisyydellä aikasemmin töihin, kun lapsi olisi jo puolitoistavuotias vanhempainvapaan päättyessä.

Vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaisempi jakaminen sekä työelämän ja vanhemmuuden helpompi yhdistäminen ovat myös asioita, jotka vaativat toimia. Ratkaisuita ei voi kuitenkaan tehdä ainoastaan talouden perusteella, vaan perheiden valinnanvapaus ja hyvinvointi on otettava kaikissa päätöksissä huomioon.

 

remo_pj

Remo Ronkainen, KD Nuorten puheenjohtaja

puheenjohtaja@kdnuoret.fi

050 5958819

Blogit Muu

Yrittäjän sosiaaliturva olisi innovaatiotukea

Olen kahden rahoituksen saaneen startupin perustajaosakas, joten minulta kysytään usein: “Onko Suomi hyvä paikka yrittää?”  

Kyllä on.

Suomessa on starttirahaa, innovaatiotukea ja vaikka mitä. Fyysinen ja sähköinen infrastruktuurimme on loistava. Ja vaikka yhteiskuntamme ei ehkä ole juuri nyt vakaimmillaan, se on silti äärimmäisen vakaa.

Vaikka Suomi on hyvä paikka yrittää, se kannustaa valitsemaan palkkatyön yrittäjyyden sijaan. Ryhtyessään yrittäjäksi kansalainen moninkertaistaa riskinsä päätyä työttömäksi, mutta menettää samalla työttömyysturvan. Tämä on tehokas ja toimintavarma yritysten syntyä ehkäisevä mekanismi. 

***

Otin aikoinaan yrittäjän polttomerkin sillä oletuksella, että sosiaaliturvat on nyt elämäni osalta nautittu. Lienee selvää, että kuka tahansa joutuisi hetken vatuloimaan moista päätöstä.  

Kun irtisanouduin palkkatyöstäni ja ryhdyin päätoimiseksi yrittäjäksi, minulla oli mahdollisuus anella polvillani noin työttömyyspäivärahan suuruista starttirahaa, jota voi anoa puoleksi vuodeksi kolme kertaa. Starttirahat olivat alueeltani loppu. Onneksi toisella alueella oli vielä starttirahoja jaossa, joten perustin ensimmäisen firmani sinne.

Itse asiassa en tiedä, onko yrittäjän sosiaaliturvassa tapahtunut muutoksia tänä aikana. Tuskin hirveästi. Jos ajaisin nyt firmani karille tai minulla ei olisi varaa maksaa itselleni palkkaa, en tiedä, saisinko mistään mitään rahaa. Ehkä saisin, ehkä en. Aika harvassa ovat ne, jotka osaisivat kysymykseen varmuudella vastata. Toivottavasti en joudu selvittämään asiaa.

Sanomani on, että jo pelkkä pelko taloudellisesta epävarmuudesta riittää hillitsemään kansalaisen intoa yrittää. Ihminen nimittäin tekee päätöksensä uskomustensa varassa, vaikka olisi ateisti. Riippumatta siitä, onko pelko yrittäjän heikosta sosiaaliturvasta perusteltu vai ei, taloudellista vastuuta esimerkiksi perheestään kantavalle henkilölle pelko riittävä on peruste tunkea innovaatiot pöytälaatikkoon ja jatkaa Suomen vakaista oloista nauttimista turvallisen korporaation palkkalistoilla.

Aina tietysti löytyy muutamia hulluja, jotka perustavat firman, vaikka heiltä vietäisiin kaikki ihmisoikeudet. Voisi kuitenkin olla Suomen etu, että yrittämisestä saataisiin hieman laajemman ihmisryhmän lystiä. Tähän päästään vain, jos kansa alkaa uskoa yrittäjän sosiaaliturvaan. Ihminen ei halua menettää turvallisuudentunnettaan yrittäjäksi ryhtymisen myötä. Kyllä, tunne ratkaisee.

Turvallisuudentunnetta ei kuitenkaan tule parantaa puheilla. Turvallisuudentunne tulee aina saattaa todelliselle turvallisuuden tasolle. Muutoin turvallisuudentunne on kupla, joka tulee poksahtamaan. Lopetamme yrittäjien vähäisyyden surkuttelun vasta sinä päivänä, jona suomalaiset vastaavat yksiselitteisesti “kyllä” seuraavaan kysymykseen: “Onko yrittäjällä sosiaaliturva?” 

Yrittäjän sosiaaliturva olisi sikälikin kiva juttu, että perustettavista yrityksistä kasvava osa perustuu sähköisille tuotteille. Sähköisen tuotteen kehittämisen hinta on tyypillisesti irtisanoutuminen, läppäri ja vuoden ruoat. Ja koska tuote ei kehitysvaiheessaan tuota rahaa ja sosiaaliturvaa ei ole, ruoat maksetaan usein sijoitusrahalla. Siis sijoitusrahalla, jota on Suomessa muutenkin niukalti.

Mitä Suomen taloudelle tapahtuisikaan, jos niukoiksi tiedetyt sijoitusrahat käytettäisiin yritysten kansainvälistymiseen sen sijaan, että niillä yritetään paikata yrittäjän olematonta sosiaaliturvaa? Niinpä. Yrittäjän sosiaaliturva olisi siis oikeastaan innovaatiotukea, joka ei edes vääristä kilpailua.

tom-himanen 

Tom Himanen

Level Appin ja Klikinsäästäjän perustajaosakas

KD Nuorten hallituksen varajäsen

Blogit Muu

Politiikan ponnahduslaudalla

Tässä järjestössä tahdon tehdä joskus töitä”, ajattelin, kun ensimmäistä kertaa osallistuin KD Nuorten järjestämään tapahtumaan. Oli elokuu 2011, Kokkolassa vietettiin puoluekokousta ja olin juuri juontanut nuorisojärjestön puistokonsertin silloisen puheenjohtaja Aki Ruotsalan kanssa. Puoli vuotta myöhemmin istuin puoluetoimistolla työhaastattelussa.

Toukokuussa 2012 aloitin KD Nuorten kokoaikaisena pääsihteerinä. Vastasin alusta saakka järjestön ainoana työntekijänä taloudesta, hallinnosta, tapahtumista, viestinnästä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Koin työssäni tärkeäksi kehittää nuorisojärjestöstä ponnahduslautaa politiikkaan. Ajattelin tekeväni töitä kulissien takana, puheenjohtajan oikeana kätenä.

Toisella työviikollani valtakunnan media kuohahti poliittisten nuorisojärjestöjen ympärillä. Demariopiskelijoiden entinen työntekijä väitti valtionapua saavien poliittisten opiskelija- ja nuorisojärjestöjen huijaavan systemaattisesti jäsenmäärissä. Mediamyllytyksen seurauksena tukia myöntävä Opetus- ja kulttuuriministeriö kutsui nuorisojärjestöjen vastuuhenkilöt kiireelliseen tiedotustilaisuuteen, jonka jälkeen virkamiehet tekivät jokaiseen järjestöön tarkastuskäynnin.  

Poliittisten nuorisojärjestöjen pääsihteerien keskuudessa vitsaillaan ”tulikasteesta”, joka tulee työsuhteen alkuvaiheessa pyytämättä ja yllättäen. Tämä oli minun tulikasteeni, ja siitä selvittiin puhtain paperein. Vuotta myöhemmin pulssini pysyi jo tasaisena, kun minua pyydettiin puolen tunnin varoitusajalla kommentoimaan nuorisojärjestöjen valtionapujärjestelmää Ylen pääuutislähetykseen.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Iltasanomien toimittaja soitti minulle eräänä sunnuntai-iltana puoli kymmeneltä pyytäen kommenttia seuraavan päivän lehtijuttuun nuorten eurovaaliehdokkaiden rahallisesta tukemisesta, olin luopunut kuvitelmasta, että työni olisi vain taustavaikuttamista.

Seuraavan kahden vuoden aikana opiskelin oppisopimuskoulutuksella sihteerin ammattitutkinnon. Se auttoi kehittämään paitsi järjestöä, myös itseäni. Eniten politiikasta on kuitenkin opettanut se, kun vastasin myöntävästi kysymykseen: ”Lähdetkö ehdokkaaksi?”  

Työtä oppii tekemällä – vaikuttamista vastuun ottamisella. Nämä reilut neljä vuotta KD Nuorten pääsihteerinä ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa, ja vaikka olen antanut paljon itsestäni, koen saaneeni enemmän takaisin. Haluan rohkaista sinua antamaan itsestäsi palan politiikalle ja katsomaan, mitä kaikkea siitä poikii sinun elämääsi!

Milka_pääsihteeri

Milka Taivassalo

KD Nuorten pääsihteeri

(1.5.2012-26.8.2016)

kuntavaaliehdokas

Blogit Muu

4 kirjaa, jotka kristillisdemokraatin tulisi lukea

Syksy lähestyy ja samalla kun sää viilenee kasvaa houkutus istua takan ääressä kirjan parissa. Elämän korkeimpiin nautintoihin kuuluu istua omalla sohvalla ja lukea rauhassa. Sen takia ajattelin koota Sinulle, arvoisa kristillisdemokraatti, listan kirjoja, jotka mielestäni jokaisen kristillisdemokraatin tulisi lukea. Listan kirjat ovat hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää yksi asia; kaikki kertovat ihmisestä yhteiskunnan ytimenä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.

Ensimmäinen listallani on Victor Hugon romaani Kurjat (Les Misérables). Kirjan hahmot ovat monille tuttuja samannimisen musikaalin kautta. Teos kuitenkin kertoo paljon enemmän hahmojen sisäisestä elämästä. Les Misérables on klassikko, jonka avulla oppii ymmärtämään, miten monet tippuvat pois sosiaalisista verkoista ja jäävät yksinäisiksi, mikäli yhteiskunnan keskiössä on sääntöjä ihmisten sijaan. Kun taas hyvät ihmiset tekevät pieniä eleitä muiden puolesta, nämä eleet voivat saada pitkään kestäviä muutoksia aikaan. Vaikka romaani on pitkä, se on todellakin lukemisen arvoinen taideteos.

Seuraava listalla onkin kirjan sijaan kirje. Kyseessä on Leo XIII:n kiertokirje Rerum Novarum (suom. ”Uusista asioista”). Monien mielestä Rerum Novarum on kristillisdemokraattisen ajattelun Magna Carta, eli perustuskirja. Rerum Novarum julkaistiin aikana, jolloin sosialistinen liike näytti olevan ainoa vaihtoehto eriarvoistuvaan yhteiskuntarakenteeseen, jossa voiton tavoittelu meni ihmisarvon edelle. Leo XIII esittää vaihtoehdon sosialismille osoittamalla, ettei ratkaisu eriarvoisuuteen synny vapauksien ja omistusoikeuksien keskittämisellä valtiokoneistoon, vaan asettamalla ihmisen ja sen synnynnäiset oikeudet takaisin yhteiskunnan ytimeen. Myöhemmät paavit ovat kirjoittanut kiertokirjeestä jatko-osia, joista lukemisen arvoisia ovat erityisesti Quadragesimo Anno ja Centesimus Annus. Myös Franciscuksen kiertokirje Laudato Sí (Ole ylistetty) voi olla tiedonjanoiselle hyödyksi, sillä se yhdistää nerokkaasti perinteisen kristillisen yhteiskuntaopin ympäristön suojeluun tavalla, jolla on paljon annettavaa kristillisdemokratialle.

Kolmas kirja on taloustieteen nobelistin Friedrich von Hayekin mestariteos Tie Orjuuteen (The Road to Serfdom). Hayek on yksi talousliberalismin isistä. Hänen ajattelunsa lähtee käsityksestä siitä, etteivät ihmisoikeudet ole yhteiskunnan myöntämiä privilegioita, vaan ihmisluonnosta kumpuavia pysyviä piirteitä, joita muiden tulee tiedostaa ja kunnioittaa. Toisin sanoen, meillä ei ole oikeuksia sen takia, että joku ulkopuolinen taho olisi ne meille myöntänyt, vaan että meillä on syntymästä lähtien oikeuksia, jotka kaikkien täytyy tiedostaa ja kunnioittaa. Tie Orjuuteen kuvailee kuinka pelon vallassa monet ovat valmiita myymään oikeutensa turvallisuuden nimessä vahvalta näyttävälle koneistolle (esim. yksinhallitsijoille tai suurille populisteille). Kuitenkin, kun kansa toimii näin, oikeuksien lisäksi se lopulta menettää myös turvallisuutensa. Tie Orjuuteen on ehdoton opus niille, jotka pohtivat vapauden ja ihmisoikeuksien roolia yhteiskunnassa.

Viimeiseksi esittelen teille muita ytimekkäämmän ja modernimman teoksen. Kyseessä on Alexandre Havardin Hyvejohtajuus (Virtuous Leadership). Tämän kohdalla suosittelen lukemaan suomalaista käännöstä eikä alkuperäistä, sillä Jason Lepojärven käännös tekee alkuperäisestä vieläkin nerokkaamman. Lisäksi Havard itse osaa suomea ja on osallistunut kirjan kääntämiseen, mikä takaa kirjan käännösuskollisuuden. Toisin kuin muut listan teokset, se ei ole sinänsä klassikko. Kyseessä ei myöskään ole kirja josta oppii tietoa, vaan kirja josta oppii taitoja. Hyvejohtajuus on johtajuusoppi, joka perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen ja aristoteeliseen aretologiaan (eli hyveiden tutkimukseen). Hyvejohtajuus on kirja, joka muuttaa lukijan tapaa suhtautua itseensä ja muihin. Sari Essayah’n sanoilla ”Hyvejohtajuus on ajaton kirja”, joita suosittelen lämpimästi kaikille!

 

Jyri Soria2

Jyri Soria

Tohtorikoulutettava sekä KD Nuorten entinen varapuheenjohtaja

Blogit Muu

Auttamisen äärellä

Nepalin taannoinen maanjäristys osoitti jälleen sen, kuinka voimaton ja pieni ihminen onkaan luonnonvoimien edessä. 7,8 magnitudin maanjäristys sai aikaan suurta tuhoa Nepalissa vaatien yli 7000 ihmishenkeä ja 14 000 ihmisen loukkaantumisen. Maanjäristyksen tuhoja onkin kuvailtu Nepalin pahimmiksi liki 80 vuoteen. Maanjäristys ravisutti myös suomalaista mediaa ja kuvat katastrofialueelta levisivät mediassa samaan aikaan uhriluvun noustessa yhä hurjempiin lukemiin. Onneksi tämä katastrofi ei hautautunut muiden uutisten joukkoon, sillä ympäri maailmaa on herätty auttamaan maanjäristyksen uhreja. Suomessakaan ei ole tyydytty sivustaseuraajan rooliin.

Suomalaisten suuresta auttamishalukkuudesta kertoo se, että erilaisten lahjoituskanavien kautta Nepalin auttamiseksi on lahjoitettu yli 1,5 miljoonaa euroa. Se on suuri määrä rahaa, etenkin ottaen huomioon Suomen tämän hetkisen heikon taloudellisen tilanteen. Nepalin maanjäristys on saanut huomattavasti näkyvyyttä mediassa myös kansainvälisesti: useat valtiot ja lukuisat avustustusjärjestöt ovat lähettäneet apua Nepalin maanjäristyksen uhreille. Niin kuin kaikkien katastrofien jälkeen, alkaa lopulta jälleenrakennus, mutta mikään ei korvaa menetettyjä ihmishenkiä, vaikka ulkoisesti kaikki voikin näyttää samalta kuin ennen.

Kuvassa on viime perjantain ruokajakelua Nuwakotin alueella, jonne Fida on toimittanut kaksi avustuskuormaa telttoja ja ruokatarvikkeita. Nuwakotin alueella kuoli satoja ihmisiä ja alueen rakennuksista 90 % romahti maanjäristyksessä

Kuvassa on viime perjantain ruokajakelua Nuwakotin alueella, jonne Fida on toimittanut kaksi avustuskuormaa telttoja ja ruokatarvikkeita. Nuwakotin alueella kuoli satoja ihmisiä ja alueen rakennuksista 90 % romahti maanjäristyksessä

 

Apua tarvitaan edelleen. Toivo eloonjääneistä alkaa olla enää minimaalinen, mutta avun tarve ei ole vielä ohitse. YK:n mukaan maanjäristyksen vaikutukset ulottuvat laajemmalle, kuin mitä ehkä osaamme aavistaakaan: yli 8 miljoonaa ihmistä kärsii tavalla tai toisella maanjäristyksen seurauksista ja CNN:n arvion mukaan jo pelkästään 3 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua. Kolme miljoonaa, mikä on lähes puolet Suomen väkiluvusta. Suomalaiset ovat olleet esimerkillisiä lahjoittamisen suhteen. Haluankin kannustaa jokaista jatkamaan jo aloitettua hyvää työtä lahjoittamalla vapaavalintaisen summan Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Pienikin apu on tärkeä.

Nepalin maanjäristyksen uhreja voi auttaa lahjoittamalla esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Punaisen Ristin, Planin, Fidan tai Unicefin kautta.

Kuvat: Fida International/Eino Manner

Blogit Muu

Ryösö: Miten nuori voi vaikuttaa?

Liityin KD Nuoriin pian kolme vuotta sitten lähinnä ilmaisen leffalipun vuoksi. Olin yllättynyt, että poliittiseen nuorisojärjestöön sai kuulua ilmaiseksi, ja se ei itsessään velvoittanut mihinkään toimintaan. Liittymiseeni vaikuttivat myös nuorisojärjestön periaatteet ja arvot, jotka vastasivat paljon omiani.

Olin hieman yli vuoden rivijäsenenä, ja mietin satunnaisesti, mitä nuoret voivat politiikassa tehdä. Oma kynnykseni politiikkaan lähtemiseen oli korkea, ja kuvittelin vaikuttamisen olevan jotain sellaista, mihin minä en silloisena lukiolaisena ollut vielä tarpeeksi kypsä. Päädyin kuitenkin kuntavaalien alla KD Nuorten koulutukseen ja sain siitä lähtien huomata, että erilaisia vaikuttajia ja vaihtoehtoja riittää. Käsitykseni vaikuttamisesta ovat saaneet muuttua ja tässä muutamia tapoja, jotka sopivat nuorille:

JÄSENYYS : Nuorisojärjestön ja/tai puoleen jäsenyys on jo itsessään vaikuttamista. Osoitat tukesi kannattamallesi järjestölle tai puolueelle, pysyt perillä ajankohtaisista asioista, ja olet ottanut yhden askeleen kohti politiikkaa. KD Nuoriin voit liittyä TÄSTÄ LINKISTÄ.

OMA PAIKKAKUNTA: Monissa kunnissa ja kaupungeissa on vaikutusmahdollisuuksia nuorille. Löytyykö kotipaikkakunnaltasi nuorisovaltuustoa tai työryhmää nuorille, jossa voit vaikuttaa nuorten ja kotikaupunkisi asioihin?

NUORISOPIIRI: Nuorisopiiri on lähialueellasi toimiva nuorisojärjestön paikallisvaikuttaja, jossa toimitaan ja vaikutetaan omalla alueella. Se on matalan kynnyksen paikka, jonka kautta politiikkaan on lyhyt matka lähteä tutustumaan! Oman nuorisopiirisi löydät TÄSTÄ LINKISTÄ.

VAALIT: Äänestäminen, kampanjoihin osallistuminen ja ehkä jopa ehdolle asettuminen ovat mukaansa tempaavia keinoja vaikuttaa. Vaalien aikana politiikasta puhutaan mediassa paljon, joten silloin kannattaa olla hereillä ja seurata keskustelua. Sitä varmasti riittää! Tänä keväänä toukokuussa ovat tulossa eurovaalit, KD:n ehdokkaat löytyvät TÄSTÄ LINKISTÄ.

ÄÄNI NÄKYVIIN JA KUULUVIIN: Omaa ääntäsi voit käyttää esimerkiksi kirjoittamalla mielipidekirjoituksia, tykkäilemällä kannattamistasi Facebook-sivuista ja -kampanjoista, pitämällä blogia, keskustelemalla ja ottamalla yhteyttä vaikka kaupunginvaltuutettuun tai kansanedustajaan.

Vaikuttaminen kannattaa. Koska tapoja ja vaihtoehtoja siis riittää, tervetuloa mukaan toimintaan ja tapahtumiin!

Lisätiedot:
hillaHilla Ryösö
KD Nuorten hallituksen jäsen & tapahtumakoordinaattori
Kaakkois-Suomen KD Nuorten puheenjohtaja
hilla.ryoso@kdnuoret.fi

Blogit Muu

Ostatko orjan?

Elämme vuotta 2014. Ja maailmassa on enemmän orjia kuin koskaan aiemmin historiassa. Miksi? Koska ihmiskauppa on maailmanlaajuisesti yksi järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimmista toimintamuodoista. Missä on kysyntää, siellä on tarjontaa.

Ihmiskaupan lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan. Luvut ovat uskomattomia. Voiko 20-30 miljoonaa ihmistä todella olla vailla vapautta tällä hetkellä, vaikka orjuus on kielletty maailman kaikissa maissa? (1) Itsemääräämisoikeuden menettäneitä ihmisiä ei välttämättä tunnista päällepäin. He työskentelevät velkojaan vastaan ilman oikeuksia, ovat palkattomassa pakkotyössä tehtaissa ja rakennustyömailla tai seksityöläisinä. Suurin osa orjista on naisia ja tyttöjä.

Paritusta, pakkotyötä… Eihän tämä voi koskettaa Suomea? Kyllä voi. Suomen kautta kulkee vuosittain jopa satoja ihmiskaupan uhreja. (2) Osa myös jää tänne. Toki toiminta täällä on pienimuotoista, kun vertaa ihmiskauppa-bisnestä vaikkapa Thaimaaseen. Ilmankos se onkin niin suosittu turistikohde. Joskus kuulee väitettävän, ettei prostituutio liity ihmiskauppaan, mutta esim. EU:n tietojen mukaan 62 % sen alueella tapahtuvasta ihmiskaupasta on seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää. Ei itsensä myyminen ole maailman vanhin ammatti – orjuus on. Ja se on kaukana feministien luomasta illuusiosta naisten vapaudesta. Kannattaa lukaista ”18 myyttiä prostituutiosta”. (3)

Kun ymmärtää ongelman massiivisuuden, faktat lamaannuttavat. Mitä yksi ihminen voisi tehdä asian korjaamiseksi? Onneksi paljonkin. Yksi esimerkki tästä on Valo ry – ei orjuudelle -yhdistys. Se koostuu tavallisista suomalaisista ihmisistä, jotka ovat päättäneet tehdä osansa nykypäivän orjuuden lakkauttamisessa. Eri kaupungeissa toimivat aluejärjestöt järjestävät mm. seminaareja ja tempauksia, joilla pyritään lisäämään ihmisten tietoisuutta aiheesta. He myös haluavat auttaa ihmisiä konkreettisesti, edes yksi kerrallaan. Jäsenet ovat esimerkiksi neuloneet itse villasukkia, joita he ovat vieneet kaupungissaan työskenteleville thai-hierojille. Vaikka heidän kohtaamansa naiset eivät ole ihmiskaupan uhreja, vieraillessaan thai-hieronta paikoissa työntekijöille on voitu kertoa Suomessa työntekijöille kuuluvista oikeuksista ja mahdollisuudesta kieltäytyä seksin myymisestä asiakkaille, mikä Thaimaassa on hyvin yleistä. (4)

KD Nuoret on myös halunnut kantaa kortensa kekoon ihmiskaupan vastaisessa työssä. Poliittinen nuorisojärjestö tukee vuosittain jotain kehitysyhteistyötä tai hyväntekeväisyyttä tekevää järjestöä 0,7 %:lla budjetistaan. Tänä vuonna avustuksen kohteena oli Valo ry. Järjestön edustajat ovat olleet kahtena vuonna KD Nuorten vuosikokouksessa kertomassa toiminnastaan, mikä on inspiroinut nuorisojärjestönkin jäseniä ihmiskaupan vastaiseen työhön.

Itse osallistun tänä vuonna Dressemberiin. Kansainvälisen tempauksen tarkoituksena on, että siihen osallistuvat naiset pukeutuvat joulukuun joka päivän ajan mekkoon ja keräävät samalla rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Dressemberin jäsenten, kuten myös minun kuulumisia, mekkokuvia ja lajoitusten kertymistä voi seurata kampanjasivullani. (5) Vapaaehtoistyön kautta voimme tehdä tästä planeetasta paremman paikan elää – vaikka vain yhdelle ihmiselle kerrallaan!

Pääsihteeri-MilkaMilka Taivassalo
KD Nuorten pääsihteeri
milka.taivassalo@kdnuoret.fi

Kirjoittaja on ehdolla eduskuntavaaleissa 2015. Julkaisu on osa Vapaaehtoisten päivän (3.12.) tempausta, jossa kansanedustajia ja eduskuntavaaliehdokkaita haastettiin blogaamaan kansalaistoiminnasta tai vapaaehtoistyöstä.

Lähteet:
(1) hs.fi (2) Poliisi.fi (3) 18 myyttiä prostituutiosta (4) Valo ry (5) Dressember

 

Blogit Muu Politiikka

Valtion kiva ydin

Vääjäämättä lähestyvät eduskuntavaalit sekä niitä seuraava tukahduttavan taloustilanteen sävyttämä hallituskausi pakottavat puolueet lähitulevaisuudessa selvittämään sekä itselleen, että kansalaisille miten toimitaan tilanteessa, jossa julkistalouden kestävyys natisee liitoksissaan, ja kansan ostovoima on koetuksella.

Peruslähtökohta on se, että hyvinä aikoina kaikilla on kivaa, ja huonoina ei ole niin kivaa. Taloutta ja maailmanpolitiikkaa seuraava kansalainen varmasti aavistaa, että kiva alkaa olla loppu. Varsinkin ne poliitikot, joiden kannatus lepää ”kaiken kivan jakamisessa kaikille”, saattavat joutua vaalilappusten kärkilauseita miettiessään raapimaan päänahkansa kuntoon, jossa ei enää pelkkä Head & Shoulders auta.

Tulevat vuodet paljastavat väistämättä suomalaisten poliitikkojen näkemykset julkisen sektorin ja valtion roolista. Keskeistä on erottaa valtion kova ydin kehällisistä tehtävistä.

Valtion välttämättömät tehtävät ovat turvallisuuden sekä oikeusvaltioperiaatteen (rule of law) takaaminen. Turvallisuuteen kuuluu sekä sisäinen- että ulkoinen turvallisuus; toimivat ja riittävät poliisivoimat, yleinen kriisivalmius sekä uskottava kyky puolustaa koko maan sotilaallista koskemattomuutta. Oikeusvaltio nojaa toimivaan oikeusjärjestelmään; rikokset pitää kirjaamisen lisäksi myös tutkia ja viedä oikeuden eteen, jotta kansalaiset voivat luottaa lain voimaan.

Monessa kotitaloudessa mietitään jo nyt mihin on varaa ja mihin taas ei. Sama on edessä seuraavalla hallituksella.

Tikkari on tietenkin kivempi kuin tuomarin nuija, ja pomppulinna hauskempi kuin Hornet, mutta kun asiaa oikein ajattelee, on myös aika kivaa saada varas vastuuseen rötöksistään, ja aika hauskaa nähdä Hornet ’vieraan vallan valtiollista lentoalusta’ tunnistamassa.

Blogit Muu

Kuinka tukea nykylasta, kun resurssit eivät riitä?

Näen ympärilläni liian paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat täysin hakoteillä. Kakola- sarjan meneillään olevat uusinnat eivät helpota oloa. Miksi meidän lapset ja nuoret voivat niin pahoin? Juuri koulumaailmaan takaisin astuneena – pulpetin toiselle puolelle – karu todellisuus monen perheen ja lapsen kohdalla paljastuu. Mistä nämä lapset saavat voimaa joka päivä tulla ylipäätään kouluun? Huomaan ahdistuvani, kun yritän ajatuksissani edes hieman asettua turvattomuutta kokevan lapsen tilalle.

Onko vanhemmuus hukassa? Eikö pahoinvointi lisääntynytkin 1990-luvun laman tuotteena? Entä olisiko asiat paremmin, jos vain olisi rahaa satsata lapsiin ja nuoriin? Uusi lama on vienyt mahdollisuudet. Tekisi mieli vain tyytyä edellä mainittuihin syihin ja todeta, että emme vain pysty pysäyttämään kehitystä. Olisiko kuitenkin jotain, mitä voisimme tehdä? Kun ei ole rahaa, on syytä miettiä, miten voimme näillä resursseilla ja henkilöillä tehdä asioita paremmin.

Jospa uskaltaisimme katsoa vanhemmuus- ja lamapuheiden taakse. Dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta esitti eräässä seminaarissa elokuussa 2013, miten kehitys pahoinvointiin on alkanut jo paljon 90-luvun lamaa aiemmin (1). Maailma on muuttunut vähitellen siten, että se on nykylapsille ja –nuorille huomattavasti haastavampi ja vaikeampi kohdata kuin vaikkapa kolmekymmentä vuotta sitten. Lapsi kohtaa väkisinkin liian aikaisin sellaisia asioita, joita hän ei pysty vielä ymmärtämään ja prosessoimaan. Näissä lapsen kriiseissä vanhemmat, kasvattajat ja instituutiot eivät osaa useinkaan tarpeeksi antaa oikeanlaista tukea, mikä taas ei johdu siitä, etteikö olisi hyvää tahtoa. Ollaan kuitenkin siirrytty siihen, ettei ole yhteistä tahtoa, vastuuta ja ymmärrystä.

Monessa kohdin on myös jääty yhteiskunnan rakenteiden ja erilaisten instituutioiden traditioiden vangiksi. Monet instituutiot, kuten peruskoulu, ovat jääneet rakenteissaan 70-luvulle, jolloin ne eivät vastaa muuttuvan maailman haasteita. Vaikka peruskoulussakin on pyritty yhtenäistämään kahden eri asteen välistä vaihdosta siten, että nykyään puhutaan vain kouluista, ei asteista, oppilaiden vaikein nivelvaihe on edelleen siirtyminen kuudennelta luokalta seitsemännelle. Tämä nivelvaihe sijoittuu juuri siihen ikään, kun nykylapsen murrosikä on alkamassa – tai jopa kriittisimmillään (2)! Niinpä tämä suuri muutos tapahtuu juuri silloin, kun lapsen omassa elämässä tapahtuu muutenkin isoja muutoksia. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten rakenteet eivät vastaa todellisuuden haasteisiin.

Mielestäni olisi syytä pohtia koululaitoksen uudistamisen seurauksia. Jos koululaitos saataisiin vastaamaan nykyaikaa, on vielä haasteena, miten lasten ja nuorten kasvua voitaisiin tukea kokonaisvaltaisemmin. Kunnan lapsi- ja nuorisopolitiikan muokkaamisesta voitaisiin saada suuria tuloksia lasten hyvinvointiin liittyen. Ensinnäkin, osassa Suomen kunnista on jo siirrytty toimialajakoisesta hallinnosta elämänkaariajatteluun, jossa palveluja suunnitellaan ihmisen ikäkausien ja palvelutarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi kotikaupungissani Hämeenlinnassa (3.) lasten ja nuorten asiat kuuluvat yhden asiakkuuskokonaisuuden alle, jolloin kaikki mahdolliset lapsia ja nuoria koskevat asiat kuuluu yhteiseen asiakasrekisteriin. Näin voidaan hoitaa lapsen asioita paljon kokonaisvaltaisemmin ollen perillä kaikista tukitoimista, joita perhe tai lapsi mahdollisesti saa.

Toiseksi, tukea voitaisiin kohdistaa paljon enemmän ennaltaehkäisevään, vanhempien kasvatustehtävää tukevaan, toimintaan, kuten perhetyöhön, kodinhoitoapuun ja nuorisotyöhön. Tämä olisi investointi, jonka tuotto tulee vastaan 2-5 vuoden päästä. Hyvä esimerkki on Imatran kaupunki, jossa tehtiin vuonna 2008 päätös palkata kuusi perhetyöntekijää, jotka vierailevat perheissä hyvin ennaltaehkäisevästi ilman minkäänlaista diagnoosia. Yksinkertainen, ennaltaehkäisevä työ on tuottanut nopeasti tulosta. Häiriösuuntautuneiden palvelujen menot vähenivät heti, ja vuonna 2012 lastensuojelun laitospalvelumenot olivat jo yli 700 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2008. Pitkäaikaisesti sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on myös saatu kääntymään laskuun. Tärkeää oli se, ettei ollut kyse hankkeesta tai projektista, vaan pysyvästä muutoksesta (4).

Mitä siis tarvitsemme? Ajatusten ja puheiden muutosta syyttelystä ratkaisuehdotuksien pohtimiseen; rohkeutta suunnitella rakenneuudistuksia; uskallusta esittää näitä uudistuksia kollegoille; vastuunottoa uudistusten tullessa, sekä jo nyt: lisääntyvää huolenpitoa ympärillämme olevista perheistä, lapsista ja nuorista.

Emilia Raittila 
Hämeen KD Nuorten puheenjohtaja
KD Nuorten hallituksen jäsen
emilia.raittila@kdnuoret.fi

Viitteet:

(1) Matti Rimpelän esitelmä oppilashuoltoseminaarissa 23.8.2013 Valkeakoskella
(2) Muun muassa Pulkkinen puhuu siitä, miten murrosikä sijoittuu ikävuosissa nykyään hieman aikaisempaan vaiheeseen, alkaen ikävuosina 7-12. Teoksessa Pulkkinen L. Mukavaa yhdessä. Sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 2002.
(3) Hämeenlinnan kaupungin Internet-sivut: www.hameenlinna.fi/Paatoksenteko-ja-talous
(4) Imatran kaupunki palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko- palkinnolla 21.3.2013.http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2013/03/Sivut/last…

Blogit Muu

Mikä ratkaisuksi Suomen perinnölliseen kriisiin?

Ukraina, Venäjä, Pohjois-Irak, Etelä-Sudan, Euroopassa nouseva antisemitismi jne. Suuria ihmismassoja koskettavia kriisejä syttyy ympäri maailmaa. Ihmisiä kuolee päivittäin hirvittäviin raakuuksiin, erityisesti ISIS-järjestön toimesta. Huomiomme siirtyy helposti näihin kauheuksiin – ja hyvä niin, sillä onhan meidän tehtävä osamme näissä kriiseissä. On elintärkeää, että erilaisia vetoomuksia, keräyksiä ja pakotteita pannaan alulle.

Sodat ja terrorismi ovat hirvittäviä ja vakavia asioita. Samaan aikaan kuitenkin yksi vakavimmista kriiseistä jatkaa olemassaoloaan – mutta saa harvemmin juurikaan uutistilaa. Jo pelkästään tänä vuonna tässä kriisissä on kuollut yli 750 000 ihmistä maailmassa. Suomessa määrä on viime vuosina hieman laskenut, mutta kriisi vie hengen meilläkin noin 800 hengeltä vuodessa. Kriisin nimi on itsemurhaan johtava pahoinvointi. Tämän jos jonkun pitäisi herättää meitä. Mikä hyvinvointivaltiossa tällöin menee pieleen?

Kriisi on useimmiten miesten kriisi, sillä he tekevät itsemurhia lähes kolminkertaisesti naisiin verrattuna. Miksi miehet? Mitä erityistä on miehissä, että he voivat pahemmin, tai eivät saa apua ajoissa? Uskallan väittää erityisesti miesten kohdalla olevan haavoja, jotka ovat syntyneet kymmeniä vuosia sitten ja tarvitsevat hoitoa edelleen. Sukupolvelta toiselle ei periydy vain sairaudet vaan myös henkiset traumat ja kasvatusperiaatteet, joita toisinnamme seuraavalle sukupolvelle – useimmiten tahattomasti tietämättämme. Tähän on syynä ison uutisotsikon ansaitseva vakava sana: sota. Sotiemme perintöä kannetaan valitettavasti edelleen. Isättömäksi jääneet tai fyysisesti ja henkisesti haavoittuneiden isien pojat kasvattivat omia poikiaan sodan eväillä. Isät ovat yrittäneet taistella kuten sodassa perheensä eteen. Kun työpaikka meni alta 1990-luvun lamassa, isä koki epäonnistuneensa. Mies ei enää ollut mies perheessä – ja se jos joku taitaa syödä miestä.

Kyse ei loppupeleissä taida olla siitä, kuka hoitaa lapsia ensimmäiset vuodet kotona, äiti vai isä. Ylhäältä ohjatut säännöt eivät ratkaise ongelmaa. Tarvitaan puhetta isistä – ja nimenomaan isien ja miesten suulla. Naisten on myös annettava tilaa tälle ja noustava feminismistään joskus pitämään miesten puolta. Voisiko joku mies uskaltaa sanoa ääneen, että on paha olla? Uskaltaisiko joku sanoa ääneen, että antoi isälleen anteeksi? Tunnistus ja tunnustus on itsemurhien ehkäisyn ensimmäinen askel.