Browsing Category

Muu

Blogit Muu

Kalifornialainen verkosto on markkinaehtoista yritystukea

Suomessa moni lupaava startup kuolee riskirahan puutteeseen. Hengissä selvinnyt startup ei ehkä maksa Suomeen niin paljon veroja kuin se teoriassa voisi maksaa, mutta elävä startup on verokarhulle kuollutta startupia arvokkaampi.

 

Startup aloittaa yleensä kehittämällä tuotteen prototyyppiä oman työn ohessa. Tämän jälkeen etsitään enkelisijoittajilta riskirahaa tuotekehitykseen noin 20 000 euroa, mikä on edellytys Tekes Tempolle eli 50 000 euron tuelle.

 

On luonnollista, että startup ei myy aluksi osakkeitaan enempää kuin on pakko, joten startupilla on ensimmäisen kerran rahoitusta saatuaan hyvin harvoin tilillään yli 100 000 euroa. Jos sillä summalla ei saada aikaiseksi merkittävää kassavirtaa, sijoituksia jatkokehitykseen ei useinkaan saada.

 

Me kaikki ymmärrämme, että erilaiset bisnekset vaativat erikokoisia riskisijoituksia syntyäkseen. Konsultointiin, nakkikioskiin, sähköautoon ja avaruusturismiin saa pumpata hieman erilaisia summia rahaa saadakseen mainittavia tuloksia. Suomessa kuitenkin tavataan ensisijaisesti bisneksiä, jotka saa pystyyn alle 100 000 eurolla. Siksi Suomessa tyydytään usein torjuntavoittoihin eli soveltamaan vanhoja liiketoimintamalleja uusiin markkinoihin sen sijaan, että häiriköitäisiin markkinoita oikeasti.

 

Miksi ihmeessä me sitten olemme jämähtäneet tähän tilanteeseen? Ei, en aio syyttää tästä yritystukia tai Tekesiä. Tekes on markkinaehtoistanut 50 000 euron tukensa siten, että tuen saajan tulee ensin osoittaa saaneensa yksityistä riskirahaa yritykseensä. Kyseessä on malliesimerkki toimivasta rahoitusinstrumentista. Ilman Tekesin 50 000 euron tukea Suomi olisi 20 000 eurolla kehitettyjen, sisämarkkinoiden turvin pyörivien skaalautumattomien konsulttibisnesten luvattu maa.

 

Syy tilanteeseen on se, että Suomessa ei ole riittävästi rikkaita. Suomessa enkelisijoittajat ovat usein sen verran pienituloisia, että he eivät uskalla sijoittaa, kun heitä tarvittaisiin. Ja siinä vaiheessa kun he uskaltaisivat sijoittaa, yritystoiminta on jo vakaalla pohjalla eikä heitä enää tarvita. Tilanne on dilemma, eikä enkeli ole dilemmaan syyllinen. Enkelisijoittajat ovat veronsa maksaneet ja saavat itse päättää, miten isoon vaaraan haluavat jäljelle jääneet rahansa asettaa.

 

Miksi ihmeessä enkelit tuhlaavat rahojaan startupeihin, joista suurin osa epäonnistuu? Koska yksi onnistuminen tuottaa paljon enemmän rahaa kuin mitä useaan epäonnistumiseen palaa. Enkelit sijoittaisivat startupeihin huomattavasti rohkeammin, jos voitettavaa olisi enemmän.

 

Enkelit tienaisivat sijoituksillaan huomattavasti paremmin, jos startupit aloittaisivat myymällä osakkeitaan suomalaisille enkeleille, minkä jälkeen osakkeita kaupattaisiinkin ensisijaisesti Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltalainen sijoittaja maksaa tyypillisesti osakkeista kaksinkertaisen summan suomalaiseen sijoittajaan verrattuna. Suomalainen enkeli voisi siis helposti nelinkertaistaa omistuksensa arvon vuodessa kaksinkertaistamisen sijaan.

 

Keskiverto losangelesilainen tienaa noin 5 000 ja paloaltolainen lähes 10 000 dollaria kuussa. Jokainen vastaantulija ei ole vain maksukykyinen asiakas, vaan potentiaalinen enkelisijoittaja. Älkäämme myöskään unohtako alueella asuvia suomalaisia, jotka nostavat paikallista palkkaa.

 

Team Finlandin rooli on sijoittajien etsinnässä tärkeä, sillä verkostoituminen vie vuosia ja startupilla ei ole vuosia aikaa löytää rahoitusta. Ammattisijoittajia ei pääse edes tapaamaan ilman riittävän painavaa suositusta yhteiseltä tutulta. Team Finland voisi rakentaa verkostoja ja avata suomalaisille startupeille ovia. Tätä tehdään jo, mutta liian pienessä mittakaavassa.

 

Kustannustehokkainta olisi siirtää Team Finland -organisaatioiden virkkailijoita tekemään nykyiset työnsä Kaliforniaan. Jos olisin virassa, en vastustaisi.

 

Tom Himanen

tom.himanen@elonhakkuu.fi

Twitter: @TomHimanen

Kirjoittaja on neljän riskirahaa saaneen startupin perustaja sekä Next Level Appin toimitusjohtaja.

Blogit Muu

Siniristilippu, rauha ja rehellisyys

Satavuotias Suomi elää rajojen siirtämisen aikaa. Toisen maailmansodan aikana Venäjä koetti siirtää Suomen rajoja. Tätä Suomi vastusti ankarasti ja sisulla. Nyt vuonna 2017 Suomi siirtää itse omia rajojaan. Luovumme vapaaehtoisesti niistä asioista, joita sodissa taistelleet esi-isämme puolustivat. Koulujen kristillinen kasvatus ruokarukouksineen on lähes poistettu. Kirkkojen ristejä on poistettu. Avioliittolaki on murrettu. Auktoriteettien kunnioitus on vähentynyt.

Sananlaskujen kirja sanoo: ”Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet.” (SNL 22:28). Rajat on tehty suojaamaan jotain hyvää, jotain arvokasta. Tehdessämme uudistuksia meidän tulisi arvioida olemmeko siirtämässä esi-isiemme asettamia rajoja. Vanha, turhalta näyttävä raja voi olla yllättävän merkittävä hyvinvointimme kannalta. Suomi purkaa vanhoja rajoja ja pyrkii näin parempaan hyvinvointiin, mutta siitä huolimatta, ja minä väitän, että sen takia, Suomen hyvinvointi on huonontunut.

Mitä Suomella on vielä jäljellä? Rehellisyys. Helsingillä on ykkössija kansalaisten rehellisyyttä mittaavassa kansainvälisessä Lost Wallet -testissä (https://www.rd.com/culture/most-honest-cities-lost-wallet-test/). Poliisi, johon voi luottaa. Puhdas luonto. Rauha ja turvallisuus, joita tosin Turun terroristi koetti jo horjuttaa. Siniristilippu. Kirjoittaessani tätä tekstiä, taloyhtiömme lipputanko kilkattaa syysmyrskyssä. Tiedän, että tulevana Suomen sadantena itsenäisyyspäivänä siihen vielä nostetaan siniristilippu. Talvi- ja jatkosodassa taistelleilta suomalaisilta löytyi sisua edellä mainittujen asioiden puolustamiseen. Löytyykö sitä vielä meiltä?

Siinä missä Suomen rajoja puolustettiin sota-aikana tykkien tulella, niiden puolustaminen tapahtuu nyt sanalla. Kuten sodassa, niin myös nyt on tärkeää arvioida mitä kohtaa puolustetaan, milloin ja mihin suuntaan. Asioiden kurjuudesta valittaminen omassa sisäpiirissä ei ole puolustamista. Se on vähän sama kuin istuisi väestönsuojassa masentamassa toisia. Jos haluamme puolustaa meille tärkeitä asioita, meidän on astuttava ulos puhumaan. Eturintaman puhujien lisäksi tarvetta on nykyajan lotille, jotka aikoinaan rohkaisivat loukkaantuneita mutta myös mediakentän kirjureille ja rukoilijoille.

 

Aino Samela

Helsingin KD Nuorten pj

aino.samela@gmail.com

Blogit Muu

Mietteitä Katalonian kansanäänestyksestä

Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä sisälsi monia elementtejä, jotka kuvaavat hyvin tämän päivän politiikan trendejä. Aikakautta määrittää toisaalta paluu joihinkin hyvin perinteisiin poliittisiin malleihin, toisaalta esimerkiksi informaatiovaikuttaminen nousee pinnalle uudessa valossa.

Lokakuun ensimmäisen päivän kansanäänestys ei suinkaan ollut Katalonian ensimmäinen. Pelkästään vuosina 2009-2011 Kataloniassa äänestettiin itsenäisyydestä epävirallisesti useita kertoja. Syksyllä 2012 järjestettiin suuri itsenäisyysmielenosoitus, johon tavalla tai toisella osallistui satoja tuhansia ihmisiä. Merkittävä ei-sitova kansanäänestys Katalonian itsenäistymisestä pidettiin myös loppuvuodesta 2014, minkä seurauksena Katalonian hallituksen entinen presidentti oli syytteessä kansalaistottelemattomuudesta ja oikeuden vääristämisestä.

Myöhemmin paljastui, että ainakin Suomen mediassa esiintyneet kuvat Espanjan poliisin väkivallasta äänestämään pyrkineitä katalonialaisia kohtaan olivat joko kopioituja vuosien takaisista tapahtumista, jotka eivät edes liittyneet aiheeseen, tai ne olivat kuvankäsittelyohjelmalla peukaloituja. Kamppailua itsenäisyyden puolesta haluttiin kuvittaa symboleilla, jotka vahvistavat mielikuvaa itsenäisyyttä tavoittelevan kansanosan kokemasta sorrosta. Väärennetyistä kuvista huolimatta äänestyspaikoilta kuitenkin lähetettiin myös aitoa videomateriaalia Espanjan poliisin poikkeuksellisen kovista otteista.

Muualla lännessä kuvat väkivallasta ehtivät herättää¤ suuria tunteita Espanjan hallitusta vastaan ja saivat monet ottamaan voimakkaasti kantaa katalaanien oikeuksien puolesta. Kysymyksiä heräsi jopa eurooppalaisen demokratian tilasta. Moni on sittemmin oikaissut ja lieventänyt sanomisiaan, mutta alkuperäinen mielikuva jäi elämään.

Itsenäisyys on historiallinen hetki mille tahansa kansakunnalle ja oma valtio on arvokkainta, mitä kansa voi itselleen voittaa. Itsenäistyminen on merkittävä asia myös koko maailmanpolitiikalle ja minkä tahansa kansanryhmän pyrkimykset oman valtion perustamiseksi saavat aina historiallisen suurta kansainvälistä huomiota.

Tapa, jolla katalaanit itsenäisyyttä tavoittelevat, ei ole ongelmaton. Ylipäätään kansanäänestyksessä, jolla ei ole riittävää laillista oikeutusta, vain kyllä-puoli saapuu äänestämään. Katalonian aiemmissa kansanäänestyksissä  äänestysprosentti on ollut poikkeuksetta hyvin matala, mutta tulos on ollut 90-prosenttisesti itsenäistymisen kannalla. Katalonian itsenäistyminen olisi Espanjalle merkittävä isku: se menettäisi Barcelonan, tärkeitä tieyhteyksiä Eurooppaan ja osan kansantalouttaan.

Vaikka viime vuosina Katalonian parlamentin enemmistö on koostunut kansanäänestyksiin positiivisesti suhtautuvista puolueista, mahdollisesti kolmasosa ja joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet alueen asukkaista on Espanjan hallinnon kannalla. Itsenäisyyttä vaativa alue ei ole kielellisesti, kulttuurisesti tai poliittisesti yhtenäinen. Kun kansanäänestyksestä oli kulunut viikko, Barcelonassa nähtiin itsenäisyyspyrkimyksiä vastustavien suurmielenosoitus. Kadut täyttyivät Espanjan lipuista ja iloisista hallinnollista yhtenäisyyttä juhlistavista symboleista.

Meille opetettiin 1990- ja 2000-luvuilla, että tulevista vuosikymmenistä tulisi kasvavan globalisaation ja maailmankansalaisuuden aikakausi, ja että ajatukset kansallisvaltioista ja uusista vedetyistä rajoista olisivat pian menneisyyttä. Toisin kuitenkin kävi. Brexit käänsi kelkan ja 2020-luvusta on mahdollisesti tulossa jopa kansallisvaltioiden erilliskehityksen aikakausi. Kaikista eniten käänne näkyy eurooppalaisessa asenneilmapiirissä kansojen itsemääräämisoikeutta kohtaan. Ihmiset niin oikealla kuin vasemmalla ovat olleet valmiita asettumaan katalonialaisten itsenäistymispyrkimysten taakse. Tämä saattaa kertoa meissä asuvasta tukahdutetusta yhteisöllisestä unelmasta. Näemme katalonialaisten itsenäisyyspyrkimyksissä oman kansallisen kamppailumme historiallisen heijastuksen.

Miikka-Markus Leskinen
Yhteiskuntatieteiden maisteri & Parkanon varavaltuutettu
miikka@leskinen.net
Blogit Muu

Kuka on tervetullut?

Jokaisella lähimmäisellä on mahdollisuus olla kunnon kaveri hänelle, jolle tämä maa ja sen tavat ovat vieraita. Onko tervetulleita ensi vuonna 750, 1050 vai aivan joku muu luku? Tarkoitan nyt kiintiöpakolaisia, kodeistaan paenneita ja leireiltä valittuja ihmisiä. Ovatko he Suomeen tullessaan ulkomaalaisia, neekereitä, matuja, ”niitä” vai ihan tavallisia naapureita, joita tervehditään rappukäytävässä ja joiden lasten kanssa istutaan sovussa hiekkalaatikolla?

Risikko esitti huhtikuussa, että Suomen kiintiöpakolaisten määrä nostettaisiin ensi vuonna 1050:een. Perussuomalaiset tyrmäsivät ehdotuksen heti, kun taas Amnesty Internationalin Suomen osasto laati vetoomuksen pakolaiskiintiön nostamiseksi. Vetoomuksen on allekirjoittanut n. 10 000 henkilöä ja useat merkittävät järjestöt ovat pakolaiskiintiön nostamisen kannalla. Hallituksen puoliväliriihessä pakolaiskiintiön korottamisesta ei päätetty.

YK:n pakolaissopimuksen allekirjoittaneella Suomella on velvollisuus auttaa hädänalaisia ihmisiä. Tämä asia tuntuu tämänhetkisessä keskusteluilmapiirissä unohtuvan herkästi. Asiatonta huutelua suvakeista ja natseista löytyy kyllä. Tasavertaisuuden vuoksi mainitsen tässä molemmat osapuolet, sillä huutelua ja some-kirjoittelua tuntuu olevan kaikilla puolilla. Lisäksi hekin huutavat, jotka eivät ole oikeastaan edes mitään mieltä asiasta.

Omasta mielestäni asiallinen käytäntö olisi se, että kiintiöpakolaisten määrää nostettaisiin reippaasti ja maahantuloa sekä rajavalvontaa turvapaikan osalta tiukennettaisiin. Osaltaan tällaista käytäntöä hankaloittaisivat EU-säädökset, joiden mukaan Suomenkin on turvapaikka-asioissa toimittava.

Kun kyseessä on kiintiöpakolaiset, heidän asiansa pyritään järjestämään niin, että he pääsevät nopeasti yhteiskuntamme toimintoihin mukaan (lapset kouluihin ja päivähoitoon, aikuiset kielikurssille). Heidän taustansa on tutkittu, ja heidät on valittu pakolaisleireiltä. Turvapaikanhakijoista emme voi tietää, keitä he ovat, ja pitkien prosessien aikana he eivät pääse yhtälailla kiinnittymään yhteiskuntaan kuin kiintiöpakolaiset. Suurimmassa roolissa kotiutumisen edistämisessä ovat ihan tavalliset suomalaiset, riippumatta siitä, onko henkilö millä statuksella Suomeen tullut.

Miten pakolaisuutta sitten voisi estää? Yksi ennaltaehkäisevä keino on auttaa hauraiden maiden kansalaisyhteiskunnan vahvistamista kehitysyhteistyön turvin. Kehitysyhteistyön tulee olla pitkäjänteistä sitoutumista, ei projektista projektiin pomppimista eri maissa. Kehitysyhteistyön määrärahojen käyttöä tulee valvoa, jotta apu menee sitä tarvitseville eikä johtajien taskuihin.

Alueilla, joissa konfliktit ovat ohi, voivat eri etnisten ryhmien ja konflikteissa toisiaan vastaan olleiden ihmisten välit olla pitkään tulehtuneita. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan toivoa ja sovittelijoita sekä yhteistyötä. Ihmisiä, jotka ovat pitkään olleet stressaavissa olosuhteissa ja traumatisoituneet, pitää auttaa luottamaan itseensä ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Vuoden 2015 turvapaikanhakijasuman jälkeen osassa suomalaisista on noussut esiin raivoa kaikkia ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä kohtaan. Tällainen käytös ei missään nimessä ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää. Kenenkään ei pidä ihmisen ulkomuodon perusteella olettaa mitään ihmisen sydämen laadusta ja ajatuksista. Osa ”ulkomaalaisen näköisistä” on asunut koko elämänsä Suomessa. He eivät välttämättä ole käyneetkään maassa, josta heidän vanhempansa ovat kotoisin. Ensimmäiset pakolaiset ovat tulleet Suomeen Chilestä 1970 -luvulla, joten eiköhän meidän olisi jo aika tottua näihin ”ulkomaalaisiin”.

 

Katariina Murtolahti
Sosionomi, KD Nuorten hallituksen varajäsen
katariina.murtolahti@kdnuoret.fi

Blogit Muu

Hallitukseen lähtö?

Perussuomalaisten uusi puolueen johto kertoo siitä, että SMP:n kausi on loppunut. Tämä on mielestäni huono uutinen Suomelle ja kutsu meille, kristillisdemokraateille, toimia jälleen kerran vastuunkantajina.

Viime päivinä kaikissa mediakanavissa on jännitetty meneekö hallitus uusiksi. Nimeltään mainitsemattomalle juhlakutsujanoiselle pienpuolueelle ei mennyt kuin muutama minuutti Halla-ahon valinnasta ilmoittaa, että tavalliseen tapaan ovat valmiina lähtemään hallitukseen. Tavalliseen tapaan tarjous tulee ilman suurempia vaatimuksia. Hallituskiiman himot ovat näköjään suuria kun on istunut kaiken väristen hallituskokoonpanojen polvilla.

Pitääkö meidän estää ennenaikaiset vaalit, joiden lopputulos ei auta kuin vasemmisto- ja oikeistopopulistipuolueita? Sen sijaan kristillisdemokraateille valta ei ole koskaan ollut itsetarkoitus vaan väline. Pitääkö meidän ottaa harteillemme hallitusvastuu? Voimme savolaisittain sanoa, että ”suottaapi olla tai suottaapi olla olemattaki”. KD:n tulee lähteä mukaan hallitukseen, jos hallitus antaa todellista vastuuta ja osoittaa, että se on kykenevä tekemään niitä uudistuksia, jotka Suomen maa kipeästi kaipaa.

KD:n tavoitteet ovat hieman pidemmällä ja syvemmällä suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden uudistamisessa terveiden perhearvojen kautta kuin yhden aloitteen tai ministerin postin saamisessa Kokoomuksen ja Keskustan hallitusleikin takuumiehenä. Vastuuta osaamme ja haluamme kantaa, mutta emme sellaista vastuuta jonka hinta on näkemyksemme mukaan Suomelle liian kova. Pallo on nyt aidosti Juha Sipilällä, löytyykö yhteistyöhön aitoa halua, vai haluaako hän vain pyhittää omaa politiikkaansa näkemyksensä mukaan turhalla apupuolueella? Yksi asia on selvä, pääministeri Sipilä ja Petteri Orpo tarvitsevat meitä paljon enemmän kuin me heitä.

Edellisessä hallituksessa KD osoitti olevansa ainoa puolue, joka kykeni uudistuksiin. Sisäministeriö Päivi Räsäsen johdolla oli ainoa, joka pystyi vaalikauden aikana toteuttamaan oman hallinnonalan uudistukset. Jos hallitus etsii kesypentuja, joilla varmistaa 50-prosentin edustus Arkadiankadulla, sen ei kannata koputtaa oveamme. Jos sen sijaan hallitus aikoo vihdoin lunastaa pääministeri Sipilän vaalilupaukset maan uudistamisesta ja eteenpäinviemisestä, kristillisdemokraatteina on meidän vastuu ja kunnia palvella tämänkin hallituksen kanssa. Puolueemme tunnetaan yhteistyökyvystä, rehellisyydestä ja ahkerasta työnteosta. Jos maan hallinto tarvitsee nämä asiat, olen varma, että KD laittaa itsensä likoon mielellään. Meidän kokeneilla kansanedustajillamme ja loistavalla puheenjohtajallamme on runsaasti annettavaa hallituksessa.

Edellä mainitut asiat ovat tärkeitä ja kauniilta kuulostavia, mutta mitä ne käytännössä tarkoittavat? Ne tarkoittaa, että KD:n tulee lähteä hallitukseen vain, jos me saamme takuun siitä, että hallituksessa voimme toteuttaa konkreettisia uudistuksia. Vielä konkreettisemmin KD:n tulee vaatia ainakin kolmea asiaa: maakuntavaalien siirtoa sekä perhevapaauudistuksen ja kannustavan perusturvan kokeilua.

Pelikorttimme ovat näkyvissä pöydällä, siirtovuoro on nyt pääministerillä.

 

Kirjoittaja on ekonomisti, tohtorivaiheen opiskelija sekä KD Nuorten entinen varapuheenjohtaja.
Jyri Soria
jyri.soria@kdnuoret.fi
Twitter: @JyriSoria

Blogit Muu

Nuoret eivät ole tulevaisuus; olemme nykyhetki!

Tasainen puheensorina voimistuu Iso-Roobertinkadun ikkunoiden takana kun kd-laisia astelee sisään jännittämään tuloksia vaalivalvojaisiin. Ylen toimittajia ja kameramiehiä on paikalla useita ja intoutuipa osa heistä auttamaan oranssien ilmapallojen kiinnittämisessä kattoonkin.

 

Tunnelma on odottava, teimmehän yhdessä kaikkien aikojen mahtavimman ehdokasasettelun melkein kahdella tuhannella ehdokkaalla. Kristillisdemokraattiselle aatteelle on siis tilaista nyky-yhteiskunnassa; kannustamme ihmisiä yrittelijäisyyteen ja yrittämään, pitämällä huolen kuitenkin myös heikompiosaisista.

 

Nuorten tavoitteena oli kerätä ehdokkaista 13% nuoria, ja pääsimme melko lähelle 9%:n 175:n alle 33- vuotiaan ehdokkaan joukolla. Olihan yksi vaaliteemoistamme (www.kunnatkuntoon.fi) nuorten osallisuuden lisääminen päätöksenteossa, me kun emme ole vain tulevaisuus, vaan nykyhetki. Kaikkein arvokkainta ja toivottavinta kuitenkin olisi yli sukupolvien käyvä yhteistyö, jossa kokenut sukupolvi jakaisi ja vaihtaisi tietotaitoaan nuoremmille osaajille. Meillä taas on some-taidot hyppysissä jonka avulla tavoitetaan suurempiakin massoja, kun yhdessä markkinoimme aatettamme isommalle yleisölle.

 

Vaalipäällikkö ja vuoden alusta aloittanut KD Nuorten puheenjohtaja Jiska Gröhn on tyytyväinen nuorten ehdokkaiden määrään: ”Olen iloinen ja kiitollinen ennen kaikkea jokaisesta mukana olleesta ehdokkaasta, unohtamatta jokaista keräämäämme ääntä. KD Nuoret olivat hienolla tavalla mukana tekemässä puolueelle vaalivoittoa.” Sunnuntaina yhdeltä yöllä viimeisetkin äänet on laskettu, ja todellinen vaalivoitto ei jäänyt vain toiveeksi. Saimme kasattua 12 017 ääntä enemmän kuin viime kuntavaaleissa, joka tarkoittaa +0,4%:n kasvua ja 14 valtuustopaikan lisäystä. Meidän lisäksi ainoat puolueet jotka pystyivät äänimääräänsä lisäämään, olivat vain Vasemmistoliitto sekä Vihreät.

 

Äänestysprosentti jäi kyllä näissäkin kuntavaaleissa harmittavan alhaiseksi 58,8%:lla. Nuoria voisi saada paremmin äänestämään jos ehdokkaaksi asettumista ja äänestämisen ikärajaa laskettaisiin 16-ikävuoteen. Teimme aiheesta myös hiljattain kannanoton. Myös sähköinen äänestäminen voisi lisätä tuntuvasti nuorten äänestysinnokkuutta, tämä e-sukupolvi kun on tottunut siihen että melkein mikä tahansa palvelu on vain napinpainalluksen päässä. Toki sähköisestä äänestämisestä on tehtävä niin luotettavaa, että äänien katoamisen uhka tai vaalisalaisuuden paljastumisen mahdollisuus saadaan laskettua minimiin.

 

Nämä vaalit olivat erityisesti myös KD Nuorten riemuvoitto, sillä saimme ennätysmäärän nuoria valtuutettuja, yhteensä 26 varsinaista jäsentä mm. Soinista, Halsualta, Muoniosta, Laukaalta ja Kruunupyystä. Varavaltuutetun paikka irtosi 23:lle nuorelle mm. Kihniöstä, Savitaipaleelta, Puumalasta, Hollolasta ja Kiteeltä vain muutamia mainitakseni. Tämä on aivan huikea määrä näin pienelle nuorisojärjestölle! Nuoria ehdokkaita haluamme kiittää ehdokasjuhlan merkeissä lauantaina 22.4 Tampereen Pikkupalatsilla. Lisätietoja ja vapaita paikkoja voit kysellä pääsihteeriltä, jonka tiedot löytyvät alta.

 

Linda-Riina Paavilainen

KD Nuorten pääsihteeri

linda-riina.paavilainen@kdnuoret.fi

@LindaRiina

+358 451 376 021

Blogit Muu

Uudistun-siis olen.

Yritys, joka ei uudistu, ei ole vain paikallaan – vaan kulkee taaksepäin.” Samoin on erilaisten järjestöjen ja organisaatioiden laita. Toiminnan kehittäminen ei ole mitään bonusta perustyön lisäksi, vaan välttämättömyys, mikäli mielii pysyä hengissä.

 

Poliittisten puolueiden tulisi reagoida etulinjassa maailman muutoksiin – tai mielellään olla jopa askeleen edellä niitä. Meidän tulee seurata kehittyviä valtioita, välttää muiden tekemiä virheitä sekä kuunnella tulevaisuuden tutkijoita, jotta osaamme tehdä kestävää politiikkaa ja varautua haasteisiin jo etukäteen.

 

Myös rakenteet ja toimintatavat kaipaavat ravistelua. Usein juuri nuorisojärjestöt näyttävät puolueille esimerkkiä uusien markkinointikanavien ja sosiaalisen median haltuunotossa. Internet on muuttunut vaikuttamisen kanavaksi kaikkialla maailmassa. Enää massoja ei johdeta ylhäältä alaspäin, vaan kansa saa auktoriteeteista allergiaa. Kuluttaja voi tahrata yrityksen maineen hetkessä, kun jakaa netissä huonon asiakaspalvelukokemuksen joka saa tuhansia jakoja. Mutta firman nokkela vastaus voi pelastaa kriisiviestinnän ja kääntää kohun voitoksi. Miten hyödynnämme tällaista vuorovaikutusta politiikassa?

 

Tulevaisuuden menestyvä puolue ei ole kaavoihin kangistunut herrakerho, vaan alati uudistuva vaikuttamisen väylä. Se kerää kaiken aikaa palautetta ja uusia ideoita kentältä. Lisäksi se koostuu ihmisistä, jotka ovat mukana vain yhden kampanjan ajan ilman sitoutumista; vapaaehtoisista, joilla on lupa hurjienkin tempausten toteuttamiseen; työntekijöistä, jotka purkavat puolueesta turhia rakenteita; puoluejohtajista, joiden puhelinlinja toimii molempiin suuntiin; sekä ulkopuolisista trendisettereistä, jotka kertovat missä milloinkin kannattaa näkyä ja mihin ottaa kantaa.

 

Kristillisdemokraatit ei ole altavastaaja tässä kisassa. Keskustaan verrattuna meillä on varsin keveä organisaatiorakenne – olemme surffilauta valtamerialuksen vierellä. Nopeasti ja rohkeasti reagoiva puolue pääsee nousemaan aallon harjalle, mutta siihen tarvitaan tuhansia ideoita ja ripaus tuuria. Menestyksen kannalta tärkeintä on, että liike ei pysähdy kun yksi aalto on saavutettu. Huipullakin katseen on oltava jo seuraavassa aallossa.

 

 

Milka Taivassalo

KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja

Twitter: @Milka Taivassalo

milka.taivassalo@kdnuoret.fi

050 572 0692

Blogit Muu

Tulevaisuuden politiikkaa

Mitkä ovat nykyajan merkittäviä yhteiskunnallisia ja poliittisia kehityslinjoja, joilla tulevat sukupolvet tulevat määrittelemään nyt elettävää aikaa? Viimeaikainen kehitys länsimaisessa politiikassa on sisältänyt erityisen paljon tapahtumia, joita ei juuri kukaan analyytikko ole osattu ennakoida, aina Ukrainan kriisistä Trumpin voittoon ja uudenlaisiin turvallisuusuhkiin Euroopassa. Myös sosiaalista kehitystä tarkastellaan usein vain perinteisillä keinoilla ja ajatellaan historian menevän tiettyyn totuttuun suuntaan.

Kansainvälisessä politiikassa on nyt puhuttu jopa kylmän sodan ilmapiirin paluusta, kun on kuvailtu Venäjän ja lännen suhdetta. Useat perinteiset poliittiset rakenteet ovatkin vahvistuneet. Suurvaltapoliittiset intressit ovat palanneet ja populistisen politiikan nousu on herättänyt henkiin vanhentuneina pidettyjä rakenteita, kuten nationalismia. Toisin kuin globalisaation puolestapuhujat aiemmin esittivät, perinteiset kansalliset instituutiot eivät ole politiikasta kadonneet ja vanhoja yhteiskuntaopin oppikirjoja voidaan jälleen kaivaa esiin.

Kuitenkin yhtä aikaa julkiseen poliittiseen keskusteluun on tullut näkyväksi radikaalia poliittista kampanjointia, joka avoimesti väheksyy perinteisiä poliittisia instituutioita ja eurooppalaista klassisen liberalismin arvoperintöä. Osa äärioikeistoa on ajanut omaa maahanmuuttovastaista agendaansa retoriikalla, joka avoimesti polkee länsimaisia ihmisoikeuksia. Samanlaista signaalia on joissain länsimaissa tullut myös äärivasemmalta: vaikka länsimaisia arvoja vastaan ei suoraan hyökättäisi, on asenne kuitenkin se, että käsillä oleva poliittinen kysymys ylittää tärkeydessään järjestelmän perinteiset prosessit ja yhteiset, jaetut arvot.

Poliittisessa järjestäytymisessä ilmenee uudenlaista autenttisuuden kaipuuta. Uusi sukupolvi jakaa tarinaa sukupolvikokemuksesta, jota sävyttävät postmodernit identiteetit ja monikulttuurisuus. Jokainen identiteetti on oma autenttinen itsensä, oma totuutensa, joka vähät välittää perinteistä ja instituutioista. Sosiaalinen media ja viestintäalustojen kehittyminen tekevät avoimesta sosiaalisesta jakamisesta entistä helpompaa ja tästä jakamisesta on samalla tulossa myös entistä poliittisempaa, mikä näkyy värikkäissä somekohuissa. Yhteisten normien tilalle on tulossa lukematon kokoelma poliittisia mikroidentiteettejä, joista jokainen vaatii oman erityisen tilansa.

Ei ihme, että tulevaisuuden poliittiset konfliktit ovat yhä enenevässä määrin infosotaa.

Kirjoittaja:

Miikka-Markus Leskinen
politiikkatieteiden maisteriopiskelija
miikka@leskinen.net

 

Blogit Muu

”America first” -ajattelun varjopuoli

Yhdysvaltain presidentinvaalit on käyty, ja vaalitulosta on nyt ehditty muutamien viikkojen ajan analysoida, kauhistella ja ihastella. Edessä on lähinnä epävarmuutta Yhdysvaltain tulevasta poliittisesta linjasta.

Suomen kannalta kiinnostavinta on vaalivoittaja Donald Trumpin ulkopoliittinen linja. Tällä alueella hän on esittänyt mitä erikoisimpia kannanottoja, joista hän on jälkikäteen perunut monia. Amerikkalaisen ulkopolitiikan tutkijan Tom Wrightin mukaan Trumpin ulkopoliittisessa ajattelussa on kuitenkin viimeisen 30 vuoden aikana erottunut kolme näkemystä, jotka hän on johdonmukaisesti tuonut esille vuodesta toiseen.

Ensinnäkin Trump vierastaa Yhdysvaltain sotilaallisia liittosuhteita ympäri maailman ja pitää maansa asevoimia ylikuormitettuina ja liian sitoutuneina toisten puolustamiseen. Toiseksi hän uskoo Yhdysvaltain kärsivän globaalista taloudesta. Kolmanneksi hän on ilmaissut ihailua autoritäärisiä johtajia kohtaan.

Kampanjansa aikana Trump valitsi ulkopoliittiseksi sloganikseen fraasin ”America first”. Siitä, mahtoiko Trump ymmärtää sloganinsa historiallisia kaikuja, ei ole tietoa. ”America first” oli 1930-luvulla amerikkalaisten intellektuellien perustama liike, jonka tavoitteena oli pitää Yhdysvallat omillaan ja erossa kansainvälisen politiikan kiistoista. Isolationismia ajanut liike katsoi, että vapaakauppa oli uhka Yhdysvalloille, joten kauppapolitiikassa tulisi harjoittaa voimakasta protektionismia. Liikkeen mukaan Yhdysvaltain ei myöskään kannattanut puuttua Saksan ja Japanin aggressiivisiin laajentumispyrkimyksiin, koska uskottiin, ettei interventioilla palvella Yhdysvaltain etua.

”America first” -liikkeellä oli suuri kannatus amerikkalaisen kansan keskuudessa. Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan Yhdysvallat on toiminut vastoin ”America first” -liikkeen oppeja ja pyrkinyt luomaan globaalia turvallisuutta ja liberaalia kansainvälistä järjestystä, jossa aggressiivisesti käyttäytyviä valtioita kohtaan on olemassa kollektiivisesti toteutettujen sanktioiden mekanismeja. Yhdysvalloilla on ollut johtava rooli tämän järjestyksen luomisessa. 1930-luku oli aikaa, jolloin viimeksi Yhdysvalloilla ei tätä roolia ollut.

Trumpin uusi ”America first” -linja edustaa siis paitsi muutosta, jopa uhkaa liberaalille kansainväliselle järjestykselle myös dramaattista irtiottoa Yhdysvaltain perinteisestä ulkopoliittisesta linjasta. Erityisesti Turmpin ehdokkaakseen nimittämällä republikaanisella puolueella on ollut pitkät perinteet sen korostamisessa, että maailma on turvallisempi paikka, jos Yhdysvalloilla on vahva rooli sen turvallisuuden takaamisessa.

Sain muutama päivä vaalien jälkeen osallistua akateemiseen seminaariin, jossa analysoitiin vaalitulosta ja sen seurauksia kattavasti huippuasiantuntijoiden johdolla. Paikalla oli esimerkiksi pitkän uran diplomatian parissa tehnyt amerikkalainen analyytikko Nicholas Kralev. Hänen mukaansa yksi nykyaikaisen amerikkalaisen ulkopoliittisen ajattelun kulmakivistä on käsitys siitä, että ainoa tapa, jolla Yhdysvallat voi todella olla turvallinen ja menestyvä maa, on tehdä muusta maailmasta mahdollisimman turvallinen ja menestyvä, sillä Yhdysvaltain intressit ovat globaalit. Nato on ollut yksi tärkeimmistä työkaluista tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kralevin mukaan Trumpin on vaikea saada aikaan dramaattisia muutoksia maansa ulkopolitiikan pitkässä linjassa. Yhdysvaltain ulkoasiainhallinto on täynnä byrokratiaa, johon Trump tulee taatusti turhautumaan. Lisäksi, mikäli Trump todella ymmärtää, kuinka suuri hyöty Natosta ja ylipäätään Yhdysvaltain vahvasta roolista maailmassa on jo pelkästään Yhdysvalloille itselleen, saattaa hän jälleen perääntyä huolestuttavimmista kampanjapuheistaan.

Kirjoittaja Markus Metsala on toiminut KD Nuorten 1. varapuheenjohtajana, opiskelee poliittista historiaa.

Twitter: @MetsalaMarkus

Blogit Muu

Väestön ikääntyminen luo ikäpopulismin kulta-ajat

Väestön ikääntymisellä tavallisesti tarkoitetaan yli 64-vuotiaiden osuuden kasvua maamme väestössä. Ilmiö on globaali ja tavanomainen kehittyneissä teollisuusmaissa. Aiemmin väestön ikärakenteesta voitiin puhua ns. ikäpyramidina (kuva 1). Ikäpyramidi ei ole ollut enää pyramidin muotoinen Suomessa sitten 1950-luvun, jolloin suuret ikäluokat olivat juuri syntyneet.

Kuva1 (2)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurin syy väestön ikääntymisellä on alhainen syntyvyys. Tämä aamusta iltaan itsestään älypuhelimella kuvia ottava nettisukupolvi, eli 1980–1990 luvuilla syntyneet, ei yksinkertaisesti tuota tarpeeksi jälkeläisiä. Snapchatissä, Tinderissä ja Instagramissa surffailevaa nettisukupolvea ei voida kuitenkaan syntyvyyden laskusta syyttää. Syntyvyyden lasku on vuosikymmeniä jatkunut ilmiö ja sen laskukierteelle ei näy loppua. Maahanmuutosta on useasti tarjottu keino vaikuttaa ikärakenteeseen, mutta maailman työikäisistä ikävän harva puhuu sujuvaa suomea, jota ilman on nykyhetkellä liian vaikea päästä Suomen työmarkkinoille.

 

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan yli 64-vuotiaiden osuus tulee kasvamaan vuoteen 2020 mennessä 22,6 %:n, ja vuoteen 2030 mennessä joka neljäs suomalainen on yli 64-vuotias. Vuoden 2030 jälkeenkin 64-vuotiaiden osuus jatkaa kasvamistaan. Kaikkien muiden ikäluokkien osuus luonnollisesti pienenee. Väestön ikärakenteen muuttuminen tulee väistämättä vaikuttamaan poliittiseen kenttään. Demokratiassa enemmistö määrää, ja tulevaisuudessa Suomen enemmistö tulee olemaan yhä ikääntyneempi.

 

Populismilla on erittäin suotuinen ympäristö ikäihmisille tällä hetkellä. Kevään tulevien kuntavaalien teemoissa tulee varmasti näkymään enemmissä määrin populismia kohdistettuna ikäihmisille, jolloin nouseva trendi ikäpopulismi nostaa päätään. Meillä nettisukupolven edustajilla on suunnaton arvostus iäkkäämpää sukupolvea kohtaan, joka on rakentanut ennennäkemättömän hyvinvointivaltion meille. On ollut lottovoitto syntyä Suomeen, mutta meidän tehtävänä on myös säilyttää se tuleville sukupolville. Miten yrityksien, seurakuntien tai politiikan jatkuvuus voidaan taata, jos uusille sukupolville ei anneta tilaa?

 

Viime syksynä kysyin oman alani suurimmassa konferenssissa kokeneelta ja arvostetulta professorilta, mitä ohjeita hänellä olisi antaa kohta ammattiin valmistuvalle nuorelle? Vastaus kiteytyi seuraavasti: ”Kukaan ei tule antamaan teille nuorille tilaa, teidän pitää ottaa se itse.” Näin tulee käymään myös kuntavaaleissa. Jäämmekö seuraamaan sivusta päätöksiä vai olemmeko itse valmiit vaikuttamaan? Nuoria tarvitaan kunnalliseen päätöksentekoon lisäksi, ei nykyisten tilalle.

 

Lähteet: Tilastokeskus, Väestörakenne, Väestöennuste

 

Kirjoittaja:

Eero Kauppinen

Pirkanmaan KD Nuorten hallituksen jäsen, viittä vaille valmis liikenne- ja kuljetusjärjestelmien DI Tampreelta.

eero.kauppinen@student.tut.fi

Twitter: @kauppin3