Browsing Category

Kansainvälinen politiikka

Arvosana Blogit Kansainvälinen politiikka Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Populismi ja huutelu eivät ratkaise pakolaiskriisiä

Viime vuoden loppupuolella Suomen julkisessa keskustelussa ykköspuheenaiheena oli pakolaiskriisi. Aiheesta on kirjoitettu, puhuttu ja jopa huudettu valtavasti. Tunteet ovat kuumenneet. Kansalaiset ovat jakautuneet kysymyksessä, ja vastapuolta on monesti vaikea kuunnella.

Keskustelua turvapaikanhakijoista ja pakolaisista vaikeuttaa entisestään se, että pakolaiskriisi on äärimmäisen monisyinen ja monimutkainen ongelma. On selvää, ettei siihen löydy yhtä yksinkertaista ratkaisua, vaikka sellaista jotkut vaativatkin.

Mitä KD Nuorilla on sanottavana tähän populismin värittämään keskusteluun? KD:n varapuheenjohtaja Tommy Björkskog muotoili KD-lehden (24.10.2015) kolumnissaan mainiosti: ”Tarvitsemme maahanmuuttopolitiikkaa, jossa on sekä järkeä että sydäntä.” Lause kuulostaa hyvältä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Kristillisdemokratian ytimessä on lähimmäisenrakkaus. Tästä seuraa automaattisesti se, että hädässä olevia tulee auttaa. Oikeudenmukaista olisi, jos apu suunnattaisiin ensisijaisesti suurimmassa hädässä oleville. Emme saa tyytyä hyvään omaantuntoon, joka tulee turvapaikanhakijoiden auttamisesta, jos tämän takia miljoonat Lähi-idän pakolaisleireillä elävät jäävät ilman apua.

KD on esittänyt kiintiöpakolaisjärjestelmän kehittämistä ja pakolaiskiintiön tuntuvaa korotusta. Jos kaikki EU-maat toimisivat näin, pakolaisleireille kantautuisi viesti, että sieltä on mahdollista päästä pois ilman vaarallista ja laitonta matkaa Eurooppaan.

KD Nuoret on lisäksi vaatinut vastaanottokeskusten perustamista Euroopan ulkorajoille. Turvapaikkahakemukset voitaisiin käsitellä siellä, ja siirto Eurooppaan tapahtuisi vasta myönteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen. Näin ihmissalakuljetus ja kuolemat Välimerellä vähenisivät.

On totta, että ihmisiä tulisi ensisijaisesti auttaa heidän kotimaassaan, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että laiminlyömme kansainväliset velvoitteemme niitä turvapaikanhakijoita kohtaan, jotka ovat jo täällä. Heitäkin on autettava.

Tässä on joitakin ajatuksia siitä, mitä järjen ja sydämen maahanmuuttopolitiikka voisi olla. Kristillisdemokraatteina haluamme tehdä viisasta politiikkaa, jota ei voi välttämättä pukea yksinkertaisiin populistisiin iskulauseisiin. Viisas politiikka ei välttämättä aina tuo räjähdysmäistä kannatusloikkaa, mutta nousua populismilla emme haluaisikaan.


Markus Metsala
KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja
markus.metsala(at)kdnuoret.fi

Arvosana Blogit Kansainvälinen politiikka

Podemos uhkaa Espanjaa ja Etelä-Eurooppaa

Espanjassa hurjassa nosteessa oleva kommunistinen Podemos-puolue ei paljon vapautta arvosta. Puolueen puheenjohtaja Pablo Iglesias on ehtinyt ennen nykyistä tehtäväänsä harjoitella vuosien ajan kommunistista manifestointia. Espanjalaistaustainen taloustieteilijä Jyri Soria perehtyi Iglesiaksen oppeihin.

 

Lähde: Podemos - La marcha del cambio

Lähde: Podemos – La marcha del cambio

 

– Unohdetaan nämä hinttitavat ja lähdetään tämän puheen jälkeen metsästämään ja harjoittamaan vähän niitä työväen oikeudenkäyntejä, mitkä jotkut ansaitsevat.

– Vihollinen on kapitalistinen logiikka, ja tämä vihollinen ymmärtää vain yhtä kieltä: voimankäyttöä. Kuinka arvostan niitä johtajia, jotka ovat panneet sotilaat liikkeelle ja viestittäneet markkinoille “hei, varo, nyt pistoolit ovat meillä”.

– Mitä on tapahtunut Venezuelassa ja mitä tapahtuu Latinalaisessa Amerikassa, on oltava meille Etelä-Euroopan maille päävertailukohta.

Nämä eivät ole vasemmistolaisen nettihörhön lapsuksia, vaan Espanjan gallup-kannatusten kärkipuolueen Podemoksen puheenjohtajan Pablo Iglesiaksen sanomia.

Valtio-opin professori Iglesias on toiminut aiemmin Hugo Chavezin avustajana, tehnyt työtä Iranin valtion televisiolle ja auttanut teokraattista johtajaa ohjelman laatimisessa.

Heidän rahoituksellaan hän ja muutamaa muu kommunistiaktivisti perusti vuonna 2014 Podemos-puolueen (suom. ”Voimme”). Vaajan vuoden jälkeen Podemoksesta on tullut Espanjan suosituin puolue. Jos vaalit järjestettäisiin huomenna, sitä äänestäisi noin 27,7 prosenttia espanjalaisista, melkein seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin pääministeripuolue Partido Popularia.

Miten tuntemattomasta kommunistista ja vastasyntyneestä puolueesta on voinut tulla näin suuri niin lyhyessä ajassa? Ja mitä Iglesias aikoo tehdä saavuttuaan valtaa?

Nämä kaksi kysymystä liittyvät hyvin vahvasti toisiinsa, sillä Podemoksen menestystarinan salaisuus on ollut peitellä ja kierrellä puhetta heidän todellisista päämääristään.

Ennen politiikoksi ryhtymistään Iglesias piti konferenssin nuorille kommunisteille, jossa hän kuvaili, minkälaisella mediakampanjalla kommunismi saadaan Etelä-Euroopan maissa marginaalista valtaan. Harvat Espanjassa ovat kuulleet tätä konferenssia kokonaan (Youtubessa noin 40 tuhatta katselukertaa), ja kuitenkin sieltä löytyvät tämän puolueen nopean nousun avaintekijät.

Lähde: Podemos Uvieu

Lähde: Podemos Uvieu

Konferenssin otsikko oli kommunikaatio kriisin aikana ja oli osa Järjestämässä vallankumousta -viikkoseminaaria. Luennossaan Iglesias käy läpi mainiosti populismin välivaiheet.

Koko konferenssin pääidea on, että elämme kriisin aikoja. Iglesiasin mukaan kommunismi ja transformaatiot onnistuvat vain kriiseissä.

– Olemme poikkeuksellisessa ajassa ja vain poikkeuksellisuudessa on ne ainekset, joilla voidaan saada yhteiskunnan uudelleenjärjestely ja tuoda kommunistijärjestelmä. Tämän tekemiseksi keskeisin toimenpide on ”luoda uutta maalaisjärkeä” omaksumalla käsitteitä ja muutamalla niitä, Iglesias linjasi.

Jos edellinen sitaatti jo kylmäsi kuuntelijaa, vielä enemmän oli tulossa. Iglesias ei viestiään sievistellyt.

– Vaikka toivoisimme työväen diktatuuria, sana diktatuuri ei enää myy, joten tulee käyttää sanaa demokratia. Luopumalla omasta demokratian vastaisesta arvopohjasta ja ottamalla haltuun sanoja luomme uutta todellisuutta, Iglesias jyrisi.

Toinen miehen käyttämä esimerkki oli yksityinen omistaminen. Hän selitti, miten kommunistien tulisi ottaa haltuun sana ”vapaus”.

Täytyy korostaa, että sananvapaus on perusoikeus, joka fiskalisoidaan demokraattisesti, eli se on julkisten instituutioiden hallinnon alla. Täten esimerkiksi, jos lehti on yksityisesti omistettu, se on demokratian vihollinen ja sen olemassa olo on hyökkäys sananvapautta vastaan.

Seuraavaksi Iglesias totesi, että sanan- ja lehdistönvapaus vaatii kaikkien viestintävälineiden absoluuttista demokraattista kontrollointia. Tietysti hän toteaa, että tämä ääneen sanottuna pelottaisi viestimiä ja täten sitä ei pidä sanoa ääneen.

– Politiikassa kyse on vallasta ja politiikan harjoittajalle ainoa päämäärä on valta, Iglesias sanoi.

Pablo Iglesias, Sinn Féinin edustaja Declan Kearney ja Syrizan MEP Dimitris Papadimoulis Europarlamentissa. Lähde: Sinn Féin.

Pablo Iglesias, Sinn Féinin edustaja Declan Kearney ja Syrizan MEP Dimitris Papadimoulis Europarlamentissa.
Lähde: Sinn Féin.

Seuraavaksi Iglesias totesi, että tällaisilla argumenteilla ja kommunistisella retoriikalla ei mennä kovin pitkälle. Heidän tulisi oppia Kreikan Syrizasta, etsiä Alexis Tsipraksen kaltainen karismaattinen johtaja ja jättää sivuun punaiset tähdet, vasemmistokyltit, sirpit ja vasarat.

– Ei tarvitse käyttää sanaa vasemmisto. Mehän olemme vasemmisto sanoista riippumatta, ja silloin kun pelaamme poliittisella propagandalla, meidän kannattaa käyttää sanoja, joiden merkitys on meille eduksi. Tämä ei tarkoita luopumista vasemmistolaisuudesta vaan pelaamista viestintätermeillä. Henkilö ei ole sen kommunistisempi kuin toinen sanojensa vaan tekojensa takia. Voin luopua sanoista ja osoittaa teoilla, Iglesias pohti naama peruslukemilla.

Seuraavaksi Iglesias luetteli, miten pitäisi tunkeutua TV-ohjelmiin, mediakanaviin, käyttää sosiaalista mediaa ja niin edelleen.

Kansalaisille tulee kertoa, mitä he haluavat kuulla, sen toteuttamisen mahdollisuuksista riippumatta.

Tämä on täsmälleen sitä, mitä Iglesias on tehnyt viimeisen vuoden aikana. Hän on jättänyt sivuun kaikki kommunismiin viittaavat symbolit ja keskittynyt osoittamaan Espanjan poliittiset ongelmat.

Siltikään hän ei enää sano ääneen, että tarkoitus ei ole korjata maan poliittista järjestelmää, vaan vaihtaa se ja seurata Venezuelan ja muiden Latinalaisen Amerikan maiden esimerkkiä yhteistyössä muiden Etelä-Euroopan maiden kanssa.

Iglesias on Tsipraksen tavoin populisti, jolla on agenda pöydän alla ja hyvät retoriset kyvyt. Hän pyrkii valtaan ja tekemään järjestelmämuutoksen.

Tähän välineenä on populistinen viestintä, ratsastaminen poliittisen eliitin virheillä ja oman profiilin nostaminen. Tavoitteena on keskittää valtaa, kontrolloida viestintävälineitä, rahoitusjärjestelmiä, työmarkkinoita ja niin edelleen.

Se ei ole uusi idea. Kaava on otettu suoraan Chavezin valtaantulosta Venezuelasta ja Correan ohjelmasta Ecuadorissa. Se on sama, mitä Salvador Allenden seuraajat aikoivat tehdä Chilessä ennen Pinochetin tuloa.

Kuitenkin niin kuin silloin Chilessä tai Espanjassa vuonna 1936, tämä on erityisen vaarallista, sillä populismin voimat voivat kärjistää poliittista kenttää ja johtaa levottomuuksiin, jotka ovat auktoritaaristen järjestelmien kasvualusta.

 

Teksti: Jyri Soria