Browsing Category

Blogit

Blogit Muu

Väestön ikääntyminen luo ikäpopulismin kulta-ajat

Väestön ikääntymisellä tavallisesti tarkoitetaan yli 64-vuotiaiden osuuden kasvua maamme väestössä. Ilmiö on globaali ja tavanomainen kehittyneissä teollisuusmaissa. Aiemmin väestön ikärakenteesta voitiin puhua ns. ikäpyramidina (kuva 1). Ikäpyramidi ei ole ollut enää pyramidin muotoinen Suomessa sitten 1950-luvun, jolloin suuret ikäluokat olivat juuri syntyneet.

Kuva1 (2)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurin syy väestön ikääntymisellä on alhainen syntyvyys. Tämä aamusta iltaan itsestään älypuhelimella kuvia ottava nettisukupolvi, eli 1980–1990 luvuilla syntyneet, ei yksinkertaisesti tuota tarpeeksi jälkeläisiä. Snapchatissä, Tinderissä ja Instagramissa surffailevaa nettisukupolvea ei voida kuitenkaan syntyvyyden laskusta syyttää. Syntyvyyden lasku on vuosikymmeniä jatkunut ilmiö ja sen laskukierteelle ei näy loppua. Maahanmuutosta on useasti tarjottu keino vaikuttaa ikärakenteeseen, mutta maailman työikäisistä ikävän harva puhuu sujuvaa suomea, jota ilman on nykyhetkellä liian vaikea päästä Suomen työmarkkinoille.

 

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan yli 64-vuotiaiden osuus tulee kasvamaan vuoteen 2020 mennessä 22,6 %:n, ja vuoteen 2030 mennessä joka neljäs suomalainen on yli 64-vuotias. Vuoden 2030 jälkeenkin 64-vuotiaiden osuus jatkaa kasvamistaan. Kaikkien muiden ikäluokkien osuus luonnollisesti pienenee. Väestön ikärakenteen muuttuminen tulee väistämättä vaikuttamaan poliittiseen kenttään. Demokratiassa enemmistö määrää, ja tulevaisuudessa Suomen enemmistö tulee olemaan yhä ikääntyneempi.

 

Populismilla on erittäin suotuinen ympäristö ikäihmisille tällä hetkellä. Kevään tulevien kuntavaalien teemoissa tulee varmasti näkymään enemmissä määrin populismia kohdistettuna ikäihmisille, jolloin nouseva trendi ikäpopulismi nostaa päätään. Meillä nettisukupolven edustajilla on suunnaton arvostus iäkkäämpää sukupolvea kohtaan, joka on rakentanut ennennäkemättömän hyvinvointivaltion meille. On ollut lottovoitto syntyä Suomeen, mutta meidän tehtävänä on myös säilyttää se tuleville sukupolville. Miten yrityksien, seurakuntien tai politiikan jatkuvuus voidaan taata, jos uusille sukupolville ei anneta tilaa?

 

Viime syksynä kysyin oman alani suurimmassa konferenssissa kokeneelta ja arvostetulta professorilta, mitä ohjeita hänellä olisi antaa kohta ammattiin valmistuvalle nuorelle? Vastaus kiteytyi seuraavasti: ”Kukaan ei tule antamaan teille nuorille tilaa, teidän pitää ottaa se itse.” Näin tulee käymään myös kuntavaaleissa. Jäämmekö seuraamaan sivusta päätöksiä vai olemmeko itse valmiit vaikuttamaan? Nuoria tarvitaan kunnalliseen päätöksentekoon lisäksi, ei nykyisten tilalle.

 

Lähteet: Tilastokeskus, Väestörakenne, Väestöennuste

 

Kirjoittaja:

Eero Kauppinen

Pirkanmaan KD Nuorten hallituksen jäsen, viittä vaille valmis liikenne- ja kuljetusjärjestelmien DI Tampreelta.

eero.kauppinen@student.tut.fi

Twitter: @kauppin3

Blogit Muu

Kehitetään vanhempainvapaata

Kotihoidontuki herättää jälleen keskustelua. Demarinuoret vaativat (3.10) kotihoidontuen lakkauttamista. Samalla Kokoomusnuoret ovat tuoneet esille, kuinka kotihoidontuki tukee heidän mielestään vanhentuneita rakenteita. Ihmettelen näitä puheita ja vaatimuksia.

Ensinnäkin kotihoidontuen lakkauttaminen lisäisi valtion ja kuntien kustannuksia merkittävästi. Tämä siksi, että valtava määrä lapsia siirtyisi julkiseen päivähoitoon; tarvittaisiin lisää päiväkoteja ja hoitajia. Ovatko Demari-tai Kokoomusnuoret laskeneet tämän kustannuksia? Viime hallituskauden ehdotus kotihoidontuen jakamisesta vanhempien kesken olisi lisännyt valtion kustannuksia yli 80 miljoonaa euroa. Demarinuorten ehdotus maksaisi huomattavasti enemmän. Lisää siis velkaa?

Toiseksi kotihoidontuen lakkauttaminen tarkoittaisi, että alle 9 kuukauden ikäiset lapset vietäisiin päiväkotiin. Tutkimuksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä on monenlaisia sen suhteen, minkä ikäisenä lapsi pärjää päiväkodissa. Psykologian professori Liisa Keltinkangas-Järvinen on tuonut esille kirjassaan Pienen lapsen sosiaalisuus, ettei alle 2-vuotiaan paikka ole vielä päiväkodissa. Hänen mukaansa useat tutkimukset viittaavat tähän suuntaan. Varmasti asiasta löytyy myös toisenlaisia näkökulmia, joihin mm. Demari-ja Kokoomusnuoret viittaavat.

Tutkimustulosten tulkinnan lisäksi olisi tärkeä kunnioittaa perheiden valinnanvapautta. Osa haluaa hoitaa lastaan kotonaan, osa taas vie lapsen nuorempana päiväkotiin. Vanhemmat tietävät usein valtiota paremmin, mikä on lapselle pienenä parasta.

On selvää, että kotihoidontuki vaikuttaa osaltaan vanhempien, usein naisen kotiin jäämiseen. Meillä onkin muita Pohjoismaita enemmän lapset kotona hoidossa. Mielestäni tämä ei ole huono asia, toisin kun näiden nuorisojärjestöjen kannareiden pohjalta voisi ymmärtää.

Sitä ei käy kiistäminen, että usein äiti hoitaa ja tällä voi olla negatiivinen vaikutus naisen myöhemmälle urakehitykselle. Tämä on aito haaste, johon on löydettävä monenlaiset näkökulmat huomioon ottava ratkaisu. Naisen uran sekä tasa-arvon lisäksi lapsen paras ja perheiden valinnanvapaus ovat myös tärkeitä tekijöitä.

Yksi ratkaisu voisi olla vanhempainvapaan kehittäminen ja pidentäminen. Malleja olisi monenlaisia. Yksi varteenotettava on 6+6+6 malli, jossa äidille olisi kiintiöity yksi puolen vuoden jakso, isälle toinen ja vanhemmat saisivat itse valita kumpi käyttää kolmannen jakson. Tällöin lasta ei tarvitsisi laittaa liian varhain päiväkotiin, mikäli toinen vanhemmista haluaa nopeasti takasin työelämään. Mallissa myös isät osallistuisivat aktiivisemmin lapsen hoitoon, joka on tavoiteltava asia. Myös moni nainen jatkaisi kaikella todennäköisyydellä aikasemmin töihin, kun lapsi olisi jo puolitoistavuotias vanhempainvapaan päättyessä.

Vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaisempi jakaminen sekä työelämän ja vanhemmuuden helpompi yhdistäminen ovat myös asioita, jotka vaativat toimia. Ratkaisuita ei voi kuitenkaan tehdä ainoastaan talouden perusteella, vaan perheiden valinnanvapaus ja hyvinvointi on otettava kaikissa päätöksissä huomioon.

 

remo_pj

Remo Ronkainen, KD Nuorten puheenjohtaja

puheenjohtaja@kdnuoret.fi

050 5958819

Blogit Muu

Yrittäjän sosiaaliturva olisi innovaatiotukea

Olen kahden rahoituksen saaneen startupin perustajaosakas, joten minulta kysytään usein: “Onko Suomi hyvä paikka yrittää?”  

Kyllä on.

Suomessa on starttirahaa, innovaatiotukea ja vaikka mitä. Fyysinen ja sähköinen infrastruktuurimme on loistava. Ja vaikka yhteiskuntamme ei ehkä ole juuri nyt vakaimmillaan, se on silti äärimmäisen vakaa.

Vaikka Suomi on hyvä paikka yrittää, se kannustaa valitsemaan palkkatyön yrittäjyyden sijaan. Ryhtyessään yrittäjäksi kansalainen moninkertaistaa riskinsä päätyä työttömäksi, mutta menettää samalla työttömyysturvan. Tämä on tehokas ja toimintavarma yritysten syntyä ehkäisevä mekanismi. 

***

Otin aikoinaan yrittäjän polttomerkin sillä oletuksella, että sosiaaliturvat on nyt elämäni osalta nautittu. Lienee selvää, että kuka tahansa joutuisi hetken vatuloimaan moista päätöstä.  

Kun irtisanouduin palkkatyöstäni ja ryhdyin päätoimiseksi yrittäjäksi, minulla oli mahdollisuus anella polvillani noin työttömyyspäivärahan suuruista starttirahaa, jota voi anoa puoleksi vuodeksi kolme kertaa. Starttirahat olivat alueeltani loppu. Onneksi toisella alueella oli vielä starttirahoja jaossa, joten perustin ensimmäisen firmani sinne.

Itse asiassa en tiedä, onko yrittäjän sosiaaliturvassa tapahtunut muutoksia tänä aikana. Tuskin hirveästi. Jos ajaisin nyt firmani karille tai minulla ei olisi varaa maksaa itselleni palkkaa, en tiedä, saisinko mistään mitään rahaa. Ehkä saisin, ehkä en. Aika harvassa ovat ne, jotka osaisivat kysymykseen varmuudella vastata. Toivottavasti en joudu selvittämään asiaa.

Sanomani on, että jo pelkkä pelko taloudellisesta epävarmuudesta riittää hillitsemään kansalaisen intoa yrittää. Ihminen nimittäin tekee päätöksensä uskomustensa varassa, vaikka olisi ateisti. Riippumatta siitä, onko pelko yrittäjän heikosta sosiaaliturvasta perusteltu vai ei, taloudellista vastuuta esimerkiksi perheestään kantavalle henkilölle pelko riittävä on peruste tunkea innovaatiot pöytälaatikkoon ja jatkaa Suomen vakaista oloista nauttimista turvallisen korporaation palkkalistoilla.

Aina tietysti löytyy muutamia hulluja, jotka perustavat firman, vaikka heiltä vietäisiin kaikki ihmisoikeudet. Voisi kuitenkin olla Suomen etu, että yrittämisestä saataisiin hieman laajemman ihmisryhmän lystiä. Tähän päästään vain, jos kansa alkaa uskoa yrittäjän sosiaaliturvaan. Ihminen ei halua menettää turvallisuudentunnettaan yrittäjäksi ryhtymisen myötä. Kyllä, tunne ratkaisee.

Turvallisuudentunnetta ei kuitenkaan tule parantaa puheilla. Turvallisuudentunne tulee aina saattaa todelliselle turvallisuuden tasolle. Muutoin turvallisuudentunne on kupla, joka tulee poksahtamaan. Lopetamme yrittäjien vähäisyyden surkuttelun vasta sinä päivänä, jona suomalaiset vastaavat yksiselitteisesti “kyllä” seuraavaan kysymykseen: “Onko yrittäjällä sosiaaliturva?” 

Yrittäjän sosiaaliturva olisi sikälikin kiva juttu, että perustettavista yrityksistä kasvava osa perustuu sähköisille tuotteille. Sähköisen tuotteen kehittämisen hinta on tyypillisesti irtisanoutuminen, läppäri ja vuoden ruoat. Ja koska tuote ei kehitysvaiheessaan tuota rahaa ja sosiaaliturvaa ei ole, ruoat maksetaan usein sijoitusrahalla. Siis sijoitusrahalla, jota on Suomessa muutenkin niukalti.

Mitä Suomen taloudelle tapahtuisikaan, jos niukoiksi tiedetyt sijoitusrahat käytettäisiin yritysten kansainvälistymiseen sen sijaan, että niillä yritetään paikata yrittäjän olematonta sosiaaliturvaa? Niinpä. Yrittäjän sosiaaliturva olisi siis oikeastaan innovaatiotukea, joka ei edes vääristä kilpailua.

tom-himanen 

Tom Himanen

Level Appin ja Klikinsäästäjän perustajaosakas

KD Nuorten hallituksen varajäsen

Blogit Muu

Politiikan ponnahduslaudalla

Tässä järjestössä tahdon tehdä joskus töitä”, ajattelin, kun ensimmäistä kertaa osallistuin KD Nuorten järjestämään tapahtumaan. Oli elokuu 2011, Kokkolassa vietettiin puoluekokousta ja olin juuri juontanut nuorisojärjestön puistokonsertin silloisen puheenjohtaja Aki Ruotsalan kanssa. Puoli vuotta myöhemmin istuin puoluetoimistolla työhaastattelussa.

Toukokuussa 2012 aloitin KD Nuorten kokoaikaisena pääsihteerinä. Vastasin alusta saakka järjestön ainoana työntekijänä taloudesta, hallinnosta, tapahtumista, viestinnästä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Koin työssäni tärkeäksi kehittää nuorisojärjestöstä ponnahduslautaa politiikkaan. Ajattelin tekeväni töitä kulissien takana, puheenjohtajan oikeana kätenä.

Toisella työviikollani valtakunnan media kuohahti poliittisten nuorisojärjestöjen ympärillä. Demariopiskelijoiden entinen työntekijä väitti valtionapua saavien poliittisten opiskelija- ja nuorisojärjestöjen huijaavan systemaattisesti jäsenmäärissä. Mediamyllytyksen seurauksena tukia myöntävä Opetus- ja kulttuuriministeriö kutsui nuorisojärjestöjen vastuuhenkilöt kiireelliseen tiedotustilaisuuteen, jonka jälkeen virkamiehet tekivät jokaiseen järjestöön tarkastuskäynnin.  

Poliittisten nuorisojärjestöjen pääsihteerien keskuudessa vitsaillaan ”tulikasteesta”, joka tulee työsuhteen alkuvaiheessa pyytämättä ja yllättäen. Tämä oli minun tulikasteeni, ja siitä selvittiin puhtain paperein. Vuotta myöhemmin pulssini pysyi jo tasaisena, kun minua pyydettiin puolen tunnin varoitusajalla kommentoimaan nuorisojärjestöjen valtionapujärjestelmää Ylen pääuutislähetykseen.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Iltasanomien toimittaja soitti minulle eräänä sunnuntai-iltana puoli kymmeneltä pyytäen kommenttia seuraavan päivän lehtijuttuun nuorten eurovaaliehdokkaiden rahallisesta tukemisesta, olin luopunut kuvitelmasta, että työni olisi vain taustavaikuttamista.

Seuraavan kahden vuoden aikana opiskelin oppisopimuskoulutuksella sihteerin ammattitutkinnon. Se auttoi kehittämään paitsi järjestöä, myös itseäni. Eniten politiikasta on kuitenkin opettanut se, kun vastasin myöntävästi kysymykseen: ”Lähdetkö ehdokkaaksi?”  

Työtä oppii tekemällä – vaikuttamista vastuun ottamisella. Nämä reilut neljä vuotta KD Nuorten pääsihteerinä ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa, ja vaikka olen antanut paljon itsestäni, koen saaneeni enemmän takaisin. Haluan rohkaista sinua antamaan itsestäsi palan politiikalle ja katsomaan, mitä kaikkea siitä poikii sinun elämääsi!

Milka_pääsihteeri

Milka Taivassalo

KD Nuorten pääsihteeri

(1.5.2012-26.8.2016)

kuntavaaliehdokas

Blogit Muu

4 kirjaa, jotka kristillisdemokraatin tulisi lukea

Syksy lähestyy ja samalla kun sää viilenee kasvaa houkutus istua takan ääressä kirjan parissa. Elämän korkeimpiin nautintoihin kuuluu istua omalla sohvalla ja lukea rauhassa. Sen takia ajattelin koota Sinulle, arvoisa kristillisdemokraatti, listan kirjoja, jotka mielestäni jokaisen kristillisdemokraatin tulisi lukea. Listan kirjat ovat hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää yksi asia; kaikki kertovat ihmisestä yhteiskunnan ytimenä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.

Ensimmäinen listallani on Victor Hugon romaani Kurjat (Les Misérables). Kirjan hahmot ovat monille tuttuja samannimisen musikaalin kautta. Teos kuitenkin kertoo paljon enemmän hahmojen sisäisestä elämästä. Les Misérables on klassikko, jonka avulla oppii ymmärtämään, miten monet tippuvat pois sosiaalisista verkoista ja jäävät yksinäisiksi, mikäli yhteiskunnan keskiössä on sääntöjä ihmisten sijaan. Kun taas hyvät ihmiset tekevät pieniä eleitä muiden puolesta, nämä eleet voivat saada pitkään kestäviä muutoksia aikaan. Vaikka romaani on pitkä, se on todellakin lukemisen arvoinen taideteos.

Seuraava listalla onkin kirjan sijaan kirje. Kyseessä on Leo XIII:n kiertokirje Rerum Novarum (suom. ”Uusista asioista”). Monien mielestä Rerum Novarum on kristillisdemokraattisen ajattelun Magna Carta, eli perustuskirja. Rerum Novarum julkaistiin aikana, jolloin sosialistinen liike näytti olevan ainoa vaihtoehto eriarvoistuvaan yhteiskuntarakenteeseen, jossa voiton tavoittelu meni ihmisarvon edelle. Leo XIII esittää vaihtoehdon sosialismille osoittamalla, ettei ratkaisu eriarvoisuuteen synny vapauksien ja omistusoikeuksien keskittämisellä valtiokoneistoon, vaan asettamalla ihmisen ja sen synnynnäiset oikeudet takaisin yhteiskunnan ytimeen. Myöhemmät paavit ovat kirjoittanut kiertokirjeestä jatko-osia, joista lukemisen arvoisia ovat erityisesti Quadragesimo Anno ja Centesimus Annus. Myös Franciscuksen kiertokirje Laudato Sí (Ole ylistetty) voi olla tiedonjanoiselle hyödyksi, sillä se yhdistää nerokkaasti perinteisen kristillisen yhteiskuntaopin ympäristön suojeluun tavalla, jolla on paljon annettavaa kristillisdemokratialle.

Kolmas kirja on taloustieteen nobelistin Friedrich von Hayekin mestariteos Tie Orjuuteen (The Road to Serfdom). Hayek on yksi talousliberalismin isistä. Hänen ajattelunsa lähtee käsityksestä siitä, etteivät ihmisoikeudet ole yhteiskunnan myöntämiä privilegioita, vaan ihmisluonnosta kumpuavia pysyviä piirteitä, joita muiden tulee tiedostaa ja kunnioittaa. Toisin sanoen, meillä ei ole oikeuksia sen takia, että joku ulkopuolinen taho olisi ne meille myöntänyt, vaan että meillä on syntymästä lähtien oikeuksia, jotka kaikkien täytyy tiedostaa ja kunnioittaa. Tie Orjuuteen kuvailee kuinka pelon vallassa monet ovat valmiita myymään oikeutensa turvallisuuden nimessä vahvalta näyttävälle koneistolle (esim. yksinhallitsijoille tai suurille populisteille). Kuitenkin, kun kansa toimii näin, oikeuksien lisäksi se lopulta menettää myös turvallisuutensa. Tie Orjuuteen on ehdoton opus niille, jotka pohtivat vapauden ja ihmisoikeuksien roolia yhteiskunnassa.

Viimeiseksi esittelen teille muita ytimekkäämmän ja modernimman teoksen. Kyseessä on Alexandre Havardin Hyvejohtajuus (Virtuous Leadership). Tämän kohdalla suosittelen lukemaan suomalaista käännöstä eikä alkuperäistä, sillä Jason Lepojärven käännös tekee alkuperäisestä vieläkin nerokkaamman. Lisäksi Havard itse osaa suomea ja on osallistunut kirjan kääntämiseen, mikä takaa kirjan käännösuskollisuuden. Toisin kuin muut listan teokset, se ei ole sinänsä klassikko. Kyseessä ei myöskään ole kirja josta oppii tietoa, vaan kirja josta oppii taitoja. Hyvejohtajuus on johtajuusoppi, joka perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen ja aristoteeliseen aretologiaan (eli hyveiden tutkimukseen). Hyvejohtajuus on kirja, joka muuttaa lukijan tapaa suhtautua itseensä ja muihin. Sari Essayah’n sanoilla ”Hyvejohtajuus on ajaton kirja”, joita suosittelen lämpimästi kaikille!

 

Jyri Soria2

Jyri Soria

Tohtorikoulutettava sekä KD Nuorten entinen varapuheenjohtaja

Blogit

Islamvastaiset kirjoitukset eivät lopeta terrorismia

Sebastian Tynkkysen viimeaikaiset islamvastaiset kirjoitukset ovat herättäneet aiheellista huolta. KD Nuoret ei sulata asenteellisia avauksia.

 

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen esittää muun muassa ”massiivisia siirtoja” ja ”palautusautomaattia” poliittisiksi ratkaisuiksi terrorismin uhkaan. Tynkkynen vaatii, että islam on ”kitkettävä Suomesta”. Jo seuraavassa virkkeessä hän myöntää sen olevan mahdotonta, mutta ehdottaa silti maahanmuuton tiukennuksia ratkaisuksi islamista eroon pääsemiseksi.

 

KD Nuoret vaatii kaikilta valtioilta riittäviä keinoja terrorismin kitkemiseen. Kuitenkaan islamista eroon hankkiutuminen ei ole oikea keino, vaan se rikkoo Suomessa vallalla olevaa uskonnonvapauden periaatetta ja muita perusoikeuksia.

 

On myös kysyttävä, vähentäisikö PS-Nuorten esittämä kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävän lainsäädännön muuttaminen radikalisoitumista. Vai päinvastoin – voisiko tämänkaltainen lakimuutos vain lisätä vastakkainasettelua uskontojen välillä.

 

Sen sijaan, että vähemmistöjä suojaavasta lainsäädännöstä luovuttaisiin, tulisi keskustelukulttuuria muuttaa huomattavasti. Mikään vastuullinen maahanmuuttopolitiikka ei kannusta ihmisiä muslimivastaiseen mielialaan.

 

Vastakkainasettelun lisääminen tai silmien ummistaminen pahuudelta eivät ole kumpikaan oikeanlaisia ratkaisuja terrorismiin. KD Nuorten vuosikokouksen 2014 linjaukset ovat edelleen ajankohtaisia: sotatoimintaan osallistuneiden jihadistien Suomeen saapuminen on estettävä, terrorismin rahoittamiseen on määrättävä tiukemmat rangaistukset ja terroristiryhmien toimintaan osallistuminen on kriminalisoitava.

 

Lisätiedot:
Remo Ronkainen
KD Nuorten puheenjohtaja
remo.ronkainen@kdnuoret.fi
0505958819

 

Arvosana Blogit

Priorisointi on kaikkien etu

Tutustuin Mohammediin loppuvuonna 2014 Turkissa. Olin lomailemassa siellä, ja hän työskenteli tarjoilijana ravintolassa, jossa kävimme usein syömässä. Mohammed on kotoisin Syyriasta, mistä hän oli paennut. ”Haluan Eurooppaan“, hän kertoi meille. Hän kertoi haluavansa löytää Euroopasta paremman työpaikan, ehkä opiskella ja perustaa yrityksen. Parempi tulevaisuus oli siis haussa.

En osannut arvata, kuinka nopeasti Mohammedin ja muiden samassa tilanteessa olevien unelma toteutuisi. Muutamaa kuukautta myöhemmin alkoi pakolaiskriisi, jossa miljoonat pakolaiset ja siirtolaiset saivat käytännössä liikkua vapaasti Eurooppaan. ”Asylum”-sanan käyttäminen riitti rajojen ylitys– ja tarkastuskohdilla rajan ylittämisen perusteeksi.

Maailmasta löytyy miljardeja ihmisiä, jotka elävät selvästi huonommissa oloissa kuin me täällä Euroopassa. Haluaisin auttaa heitä kaikkia. Kehitysmaissa vieraillessa omatunto on aina huono. Me elämme niin hyvissä oloissa, monet muut eivät. Sinänsä kaikilla huonoissa oloissa elävillä on ymmärrettävä syy hakeutua Eurooppaan parempien olosuhteiden ja paremman tulevaisuuden merkeissä. Mutta onko oikein päästää Eurooppaan juuri ne vahvimmat, jotka pystyvät hakeutumaan tänne ja tuleeko tämä käytäntö muuttamaan mitään kestävästi? Onko oikein päästää esimerkiksi Mohammed Eurooppaan, joka eli jo turvallisesti Turkissa? Mitä tapahtuu vammaisille, orvoille, naisille ja lapsille, joilla ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet paeta, koska heillä ei ole varaa maksaa salakuljetusta Eurooppaan tai muualle? Ja miksi rikas Arabiemiraatit, joka on kulttuuriltaan paljon lähempänä pakolaisten synnyinseutuja, ei ota pakolaisia vastaan käytännössä lainkaan?

Utsjoen Nuorgamin kylästä lähimpään yliopistollisen sairaalan päivystykseen on matkaa 701 km. Utsjoella ei ole päivittäin poliisimiehiä. Tietenkin olisi paljon turvallisempaa, jos poliiseja olisi valmiudessa ympäri vuorokauden ja teho-osasto löytyisi kylän keskustasta, sillä myös Utsjoella tehdään rikoksia ja sielläkin saadaan sydäninfarkteja. Mutta olisiko yhteiskunnan näkökulmasta järkevää perustaa sinne runsaasti miehitetty poliisiasema ja vaikkapa teho-osasto? Se tarkoittaisi, että muualta pitäisi lopettaa joitakin palveluita, ehkä alueilta, joissa on vielä enemmän tarvetta poliisiasemalle, kuten Rovaniemeltä tai Helsingin itäkeskuksesta.

Yhteiskunnassa mietitään kaiken aikaa, kuinka käytämme varamme tehokkaasti ja asianmukaisesti. Resursseja ei ole rajattomasti, eikä ehtymätöntä rahasampoa ole kenelläkään. Yhteisymmärrys on, että veroeurot tulisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Siksi me priorisoimme. Päivystyksiä ei löydy kaikkialta, eikä myöskään poliisiasemia, teho-osastoista puhumattakaan. Se voi valitettavasti tarkoittaa, että joillakin palvelut eivät ole aivan samanlaiset kuin toisilla. Syynä on, että halutaan saavuttaa mahdollisimman paljon hyvää käytettävissä olevilla verovaroilla.

Ymmärrän Mohammedin toiveen paremmasta tulevaisuudesta. Kaikki ihmiset haaveilevat paremmasta elämästä, se on luonnollista ja oikein. Yhteiskuntana meidän on kuitenkin käytettävä järkeä ja asetettava tarkat säännöt ja rajat. Lähimmäisenrakkaus voi tarkoittaa myös sitä, että käytämme varamme niin tehokkaasti, että mahdollisimman monet hyötyvät niistä tasa-arvoisesti. Kuten pienen lapsen kasvatuksessa, tunteet eivät saa aina johtaa meitä päätöksenteossa.

Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz tiivisti keskustelun hyvin: Varoilla, joita käytämme yhden turvapaikkahakijan hoitamiseen Euroopassa, voisimme parantaa yli 20 ihmisten elinoloja lähtöalueilla esimerkiksi kestävän kriisiavun kautta.

Juha Richter
entinen KD Nuorten hallituksen jäsen (2014-2015)

Arvosana Blogit

Perhe vai ura – vai molemmat?

Kestävyysvaje mietityttää. Olen nuori nainen joka on juuri mennyt naimisiin, ja mielestäni tämän jälkeen seuraava vaihe on lasten teko. Olen myös 20-vuotias opiskelija, tavoitteena valmistua vuonna 2018. Valmistumisen jälkeen haluaisin kohota urallani ja toimia joskus johtotehtävissä. Miten saan yhdistettyä nämä kaksi maailmaa, perheen ja uran?

Uutisissa pistää silmään Suomen kasvava kestävyysvaje ja ikääntyvä väestö. Kestävyysvajeella kuvataan väestön ikääntymisen takia kasvavia julkisia menoja. Esimerkiksi jos hedelmällisyysluku, eli lapsimäärä, jonka naiset keskimäärin saavat elämänsä aikana, olisi kasvanut vuonna 2010 0,5:llä, kestävyysvajetta saataisiin kurottua 2 miljardilla eurolla.

Vinouma pahenee edelleen, mutta lapsiluvun kasvaminen ainakin hidastaisi kestävyysvajeen kasvua. Lasten hankintaan ei kuitenkaan hirveästi rohkaista – mediakin kannustaa uran luomiseen ja lastenteon lykkäämiseen. Nyt hallituskin leikkaa perheiltä. Pienituloinen pariskunta miettii ehkä toiseen kertaan, onko heillä varaa hankkia lapsia tai romahtaako elintaso perheen kasvamisen myötä.

Vielä viisi vuotta sitten hedelmällisyysluku oli lähes 1,9. Vaikka luku on sittemmin laskenut noin 1,65:een, suomalaisten mielestä ihanteellinen lapsiluku pyörii kahden ympärillä. Suomalaiset siis haluavat lisää lapsia, mutta pieneen lukuun vaikuttavat mm. taloudellinen tilanne ja lasten hankinnan lykkääminen liian myöhäiseksi.

Nuorena ihmisenä koen olevani osavastuussa siitä, että Suomen velkakierre saadaan loppumaan. Olen tulevaisuuden veronmaksaja. Pitäisi valmistua nopeasti ja päästä työelämään. Otsikoissa kerrotaan menestyvän urheilijan keskittyvän uraansa eikä hankkivan lapsia, vielä. Itselleni kuitenkin perhe on aina ollut tärkeä ja haluaisin joku päivä olla äiti. Kumpi on oikea polku? Urapolku vai polku äitiyteen?

KD on perheiden puolella, joten meidän tulisi viestittää, että on OK hankkia lapsia. Lasten hankkimisesta pitää tehdä mediaseksikästä, varsinkin kun sillä on positiivinen vaikutus kansantalouteemme. Perheenlisäystä suunnittelevien pitäisi saada kokea tekevänsä hyvää sen sijaan, että he pelkäävät tuottavansa menoja valtiolle tai pohtivat omaa taloudellista tilannettaan. Lasten hankkiminen on hyvä ja onnellinen asia.

Nelli-Maria Sarasmaa
KD Nuorten 2. varapuheenjohtaja
nelli-maria.sarasmaa@kdnuoret.fi

Arvosana Blogit

Avoimien ovien ilta houkutteli uusia KD Nuoria kahvittelemaan

Helsingin Punavuoren vilkkaalla kävelykadulla huomio kiinnittyy seesteiseen lounasravintolaan. Tyylikäs Roba Cafe on avattu vasta pari kuukautta sitten, mutta ihmiset ovat löytäneet hyvin tiensä lämminhenkiseen kohtaamispaikkaan. Suoraan kadulta voi astua myös kahvilan viihtyisään Valo-kabinettiin, joka on varattu maaliskuisena tiistai-iltana KD Nuorten käyttöön.

Henkilökunta kantaa kabinettiin kahvia ja kanapiirakkaa, kun KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Markus Metsala kokoaa liekkilogolla varustettua roll-upia ja pystyttää kadulle nuorisojärjestön lipun. Samalla pääsihteeri Milka Taivassalo lähettää medialle nuorisojärjestön kannanottoa hallituksen kaavailemiin opintotukileikkauksiin liittyen.

”Walk in evening with KD Nuoret” on nuorisojärjestön uusi toimintamuoto. Kahvittelun ja keskustelun siivittämän rennon illan on tarkoitus houkutella uusia ihmisiä tutustumaan KD Nuoriin ilman jähmeää kokouskulttuuria. Järjestäjät kutsuvat muita nuoria mukaan omasta tuttava- ja vaikutuspiiristään.

Kahvilaan valuu KD Nuorten konkareiden lisäksi tuoreita jäseniä. Lusikoiden kilistessä kahvikupeissa keskustelu kääntyy päivän uutispommiin, opintotukileikkauksiin. Samalla keskustelijoiden omat opiskelutaustat ja mielipiteet tulevat toisille tutuiksi. Kokouskaavaa ei tarvita, kun illan edetessä aiheet lipuvat luonnostaan asepalveluksesta peruskoulun perhekasvatukseen.

Keskustelun lomassa on heitelty monia hyvä ajatuksia KD Nuorten toimintaan ja politiikkaan liittyen. Parhaat palat poimitaan muistiin, jotta nuorisojärjestön hallitus voi halutessaan lähteä edistämään ideoita. Myös uusia kontakteja on syntynyt. Ennen illan päättymistä kiitetään ensi kertaa KD Nuorten tilaisuuteen osallistuja ja he saavat pienet tervetuliaislahjat, kotimaiset villasukat. Ne muistuttavat pehmeistä arvoista ja lämmittävät mieltä sekä varpaita.

Yksi ensikertalaisista on espoolainen Jiska Gröhn, joka on tyytyväinen osallistuttuaan iltaan. ”Tämä positiivinen porukka saa innostumaan politiikan tekemisestä. Ollaan selvästi valmiita näkemään vaivaa, että saataisiin tehtyä Suomesta parempi paikka”, hän kuvailee tunnelmiaan tilaisuuden jälkeen. Tämänkaltaisille kahvitteluhetkille näyttää olevan tilausta tulevaisuudessakin!

Milka Taivassalo
KD Nuorten pääsihteeri

Arvosana Blogit

Suomi tarvitsee lisää lapsia

Suomella on ongelma, jota ei ratkaista ensisijaisesti yhteiskuntasopimuksella, työpaikkojen syntymisellä tai velkaantumisen lopettamisella. Toki näillä on vaikutusta moneen tekijään Suomen taloudessa. Puhun kuitenkin nyt ongelmasta nimeltä huoltosuhde.

HS julkaisi 25.2.2016 laajan artikkelin, jonka mukaan Suomen huoltosuhde heikkenee jatkuvasti. Ihmisiä on siis yhä vähemmän työssä suhteessa työvoiman ulkopuolella oleviin. Aika-ajoin ratkaisuksi on esitetty maahanmuuttoa. Maahanmuuttajia on kuitenkin liian vähän, jotta huoltosuhteemme voitaisiin saada terveelle pohjalle. Ja samalla nuorten maahanmuuttajien tulisi päästä työmarkkinoille. Tällä hetkellä integroituminen ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Maahanmuutosta ei siis näytä olevan huoltosuhde-ongelman ratkaisijaksi.

On kysyttävä, onko Suomessa otettu huoltosuhteen heikkeneminen riittävän tosissaan? Vaikeaksi asian ratkaisemisen tekee se, ettei helppoja keinoja ole olemassa. Lastentekotalkoot saattaa kuulostaa äkkiseltään oivalliselta konstilta, mutta poliittiset toimijat eivät voi perheiden puolesta tätä päätöstä tehdä. Politiikalla voidaan kuitenkin kannustaa perheenlisäykseen ja huomioida ongelmia, joilla on vaikutusta lasten syntyvyyteen.

Ensinnäkin ei-toivotun lapsettomuuden syihin on puututtava entistä vahvemmin. Lapsettomuushoidot ovatkin tuoneet monille pariskunnille avun. Silti hoitoon pääsyä ja Kela-korvaavuutta voisi poliittisilla päätöksillä helpottaa. Toiseksi tulotason vaikutus lasten hankintaan on huomioitava entistä paremmin kaikessa päätöksenteossa. Tiedetään, että lapsettomuus lisääntyy ja suurperheiden osuus pienenee eniten pienituloisten keskuudessa.

Ratkaisuja on kuitenkin olemassa. Ennen kaikkea sosiaalipolitiikalla, kuten tulonsiirroilla, on vaikutusta perheiden tulotasoon. Yhtenä konkreettisena helpotuksena voisi olla jo useasti keskustelussa pyörinyt perheverotus, joka tarkoittaisi tuhansien eurojen lisäystä perheiden tuloihin. Myös nykyisen lapsivähennyksen (50 tai 100 €) moninkertainen nostaminen voisi kannustaa perheenlisäykseen.

Näkisin kuitenkin suurimpana ratkaisuna lapsimyönteisemmän ilmapiirin luomisen. Tämän tulisi näkyä kaikilla yhteiskunnan tasoilla, myös työelämässä. Epävarmat pätkätyöt ja kasvavat paineet työssä ovat jopa esteenä perheenlisäykselle. Myös perhevapaiden kehittäminen kannustavampaan suuntaan mm. ansiosidonnaisen osuutta korottamalla, olisi askel lapsimyönteisemmän ilmapiirin luomiseen. On siis selvää, että alussa mainituilla taloudellisilla tekijöillä on myös vaikutusta ilmapiiriin, joka voi joko kannustaa perheenlisäykseen tai tehdä siitä vähemmän houkuttelevaa.

Tuttu fraasi ”lapsissa on tulevaisuus” on tänään taas ajankohtaisempi kuin vuosiin. Suomi tarvitsee lisää lapsia!

Remo Ronkainen
KD Nuorten puheenjohtaja