Arvosana Blogit

Hallitusohjelmien lyhyt ja pitkä oppimäärä

Päättyvää eduskuntavaalikautta leimaa Kataisen ja Stubbin hallitusten päätöksenteon jäykkyys ja kesällä 2011 hallitusneuvotteluiden tuloksena syntynyt hallitusohjelma. Itse mukana ollut Aki Ruotsala kertoo kokemuksensa hallitusneuvotteluista.

Kesän 2011 hallitusneuvotteluita kuvattiin vaikeiksi ja pitkiksi. Sitä ne myös olivat. Säätytalon neuvotteluhuoneissa puolentoista kuukauden ajan kirjauksia tehtailivat lähes pari sataa hallituspuolueiden neuvottelijaa. Itsekin sain nuorena hallintotieteilijänä osallistua hallitusohjelman valmisteluun työryhmässä, joka pohti kuntien ja muun hallinnon uudistuksia.

Perussuomalaisten vaalivoiton ja toisaalta Keskustan vaalitappion jälkeen neuvottelupöytiin valikoitui oikean ja vasemman laidan puolueet, joka teki asioista sopimista jo tuolloin äärimmäisen hankalaa. Isot talouden ja rakenteiden haasteet olivat kuitenkin kaikilla tiedossa ja haastavan hallituksenmuodostustehtävän saanut Jyrki Katainen ajatteli, että mikäli asioista saadaan vahvat ja yksiselitteiset kirjaukset hallitusohjelmaan, ne kantavat sixpackin vaikeiden aikojen läpi. Historia on kuitenkin osoittanut, että ohjelmaan jäi paljon tulkinnanvaraisuuksia, eikä edes ainoasta lähtökohtaisesti demareita ja kokoomusta yhdistäneestä asiasta: kuntarakenteesta, saatu aikaan päivänvaloa ja Kepu-Suomea kestävää kirjausta.

Vuoden 2011 hallitusneuvottelut ja syntynyt ohjelma jäänee historiaan itsenäisyytemme pisimpinä. Moni on todennut liian pitkien ja yksityiskohtaisten hallitusohjelmien tekevän poliittisesta päätöksenteosta hidasta. Valtioneuvoston työryhmä ehdottikin, että tulevaisuudessa hallitusohjelmassa olisi vain 3–5 päälinjausta. Yksityiskohtaisia koko hallituskautta sitovia ohjelmia ei enää tarvittaisi. Joku voi sanoa, että hyvä niin. Kuitenkin hallitusneuvotteluista ja vuoden 2011 hallitusohjelmasta on sanottava, että se on ainutkertainen pala historiaa ajalta, jolloin Suomi siirtyi maan tavasta uuden sukupolven päätöksentekokulttuuriin.

Pitkät hallitusneuvottelut johtuivat lievästä poliittisesta kriisistä, joka syntyi vaalituloksen myötä keväällä 2011. Kun valtarakenteet hakevat paikkaansa, uuteen toimintamalliin pääseminen kestää aikansa. Myös Belgian hallituskriisi 2010–2011 oli poliittinen kriisi, joka syntyi kun parlamentin poliittisesta kentästä tuli vaaleissa sirpaleinen: edustajia saivat yksitoista puoluetta eikä minkään kannatus ylittänyt 20 prosenttia. Ennätykselliset hallitusneuvottelut kestivät yli puolitoista vuotta, ja ne loppuivat vasta joulukuussa 2011, kun kuningas Albert II nimitti Elio Di Rupon pääministeriksi. Muistan, että vierailin lyhyesti Brysselissä kesken hallitusneuvotteluiden kesäkuussa 2011 ja mietin, miten kauan Suomi joutuu olemaan ilman toimivaa hallitusta.

Myös Ruotsissa enteiltiin valtiopäivävaalien jälkeen vaikeita hallitusneuvotteluita. Sen paremmin aikaisemmin vallassa ollut porvariallianssi kuin oppositiossa kaksi peräkkäistä kautta olleet puna-vihreät puolueet eivät saaneet valtiopäiville ehdotonta enemmistöä.

Vaikeista hallitusneuvotteluista onkin tullut lähinnä sääntö kuin poikkeus Euroopassa populistipuolueiden lyötyä kiilaa perinteiseen puoluejakoon.

Vaali-iltana koetaan helpotuksen ja pettymyksen tunteita, kun tulokset valmistuivat YLE:n vaaliennusteessa. Mitä selvemmät ideologiset blokit vaalituloksen kautta muodostuvat, sitä syvempi on tulevan pääministerin huokaus Musiikkitalon lämpiössä.

Teksti: Aki Ruotsala
Kirjoitus on julkaistu Arvosana-lehdessä huhtikuussa 2015.

Lue myös

Ei vastauksia

    Vastaa