Browsing Tag

KD

Blogit

Riittääkö aikasi välittämiseen?

Teimme tänään äitini kanssa kävelyretken ja kävimme kahdestaan Ruissalossa ihastelemassa kevään ensimmäisiä leskenlehtiä. Miten hauraalta hän näyttikään, voimat olivat aika loppu. Autoin häntä, se oli luontevaa. Mutta silti tuntui hullulta, että tavallaan roolit menivät sekaisin.

Elämme hetkessä missä meitä ohjaavat aika, talous ja tavoitteet. Olemme kulkeneet pitkän matkan entisistä ajoista, jolloin vanhempia ja vanhemmuutta kunnioitettiin ja arvostettiin.

Helsinki Mission mukaan yksinäisyys koskettaa noin 300 000 yli 65-vuotiasta suomalaista. Ja määrä kasvaa, kun suuret ikäluokat ikääntyvät. Kyse ei ole vain yksinäisen ihmisen kärsimyksestä, vaan merkittävästä taloudellisesta kysymyksestä. Yksinäisyys altistaa usein muun muassa sairauksille. Ja se taas vaatii yhteiskunnalta paljon sosiaali- ja terveyspalveluita.

Kuinka moni meistä voi kertoa pitävänsä lähimmäisistään oikeasti huolta? Kuinka monet meistä käyvät tapaamassa vanhempiaan tai isovanhempiaan ja erityisesti silloin, kun emme odota heiltä mitään takaisin?

Nopeasti muuttuvassa ja alati kehittyvässä yhteiskunnassa paineemme kasvavat ja meistä tulee suorittajia.

Meidän on oltava yhtä aikaa paikassa a ja b sekä suoritettava tämä ja tuo deadline. Aikamme eikä energiamme riitä enää oman elämämme ulkopuolelle – läheisillemme.  Emme voi pysäyttää kehitystä, mutta voimme vaikuttaa omiin asenteisiimme ja valintoihimme. Olenko ajatuksissani minä sekä minun hyvinvointini vai me ja meidän hyvinvointimme? Antamalla voimme myös itse saada paljon.

Jotta emme menettäisi arvopohjaamme ja toisista välittämistä, meidän pitää huolehtia siitä, että ajatuksemme siirtyvät eteenpäin lapsillemme ja taas heidän lapsilleen. Jokainen ikäkausi ottaa edellisen sukupolven arvoista jotain ja muokkaa ne omikseen. Mutta jos kadotamme perusarvot, unohdamme samalla kulttuurimme, perimämme ja historiamme.

Läheiset ovat meille kaikille voimavara, jota ei sovi jättää käyttämättä. Kun emme vain kadottaisi sitä rikkautta meistä, jota olemme ennen osanneet vaalia.

Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Yksinäinen ihminen voi usein tuntea olevansa heikko ilman turvaverkkoa. Siksi meidän tulee turvata hyvät ja toimivat palvelut, mutta se ei poista sitä tärkeintä: läheisen ihmisen tuomaa turvaa ja onnea. Maailma on paljon parempi paikka, jos meistä kaikki toimivat edes vähän enemmän toistensa hyväksi, ihan joka päivä. Soita siis äidillesi tai isoisälle, tädille tai serkulle. Naapurille. Se varmasti tuo hyvän mielen teille molemmille.

Blogit Muu

Miksi olen kristillisdemokraatti?

Muuan KD-vaikuttaja on kehottanut KD-puolueen tilasta huolestuneita puoluetoimijoita kirjoittamaan blogeja otsikolla ”miksi olen kristillisdemokraatti?”. Haasteensa hän on suunnannut erityisesti kristillisdemokraattisille nuorille. Koska tunnen olevani sekä nuori että puolueen tilasta huolestunut, otan haasteen vastaan.

Otan haasteen vastaan myös siksi, että aika ajoin moni muukin on esittänyt minulle saman kysymyksen. Oikeastaan harmittaa, etten ole aiemmin kirjoittanut aiheesta. Sen verran usein minulta on tivattu, miksi olen kristillisdemokraatti.

No, nyt sen kerron. Tästä voi tulla pitkä, ja ehkä ihan hyvä niin. Näin monitahoista asiaa on vaikea tiivistää yhteen lauseeseen.

Ensinnäkin on pakko nöyrtyä ja tunnustaa, etten välttämättä ole aivan oppikirjan mukainen kristillisdemokraatti – jos sellaisia nyt ylipäänsä on olemassa. Monet näkemykseni kumpuavat klassisesta liberalismista, koska pidän yksilönvapautta yhtenä kaikkein keskeisimmistä poliittisista ihanteistani.

Lieneekin perusteltua sanoa, että yhteiskuntafilosofiani nojaa yhtäältä klassiseen liberalismiin ja toisaalta kristillisdemokratiaan.

Koska olen klassinen liberalisti, en jaksa puuttua kaikkiin ihmisten henkilökohtaisiin moraalisiin valintoihin. Siitä huolimatta olen omassa yksityisyyden sfäärissäni määritelmällisesti huomattavan vanhoillinen, ahdasmielinen ja hieman ennakkoluuloinen. Suurin osa meistä nimittäin on, tunnustimme sen tai emme.

Koska olen klassinen liberalisti, kaikesta nykyhetkeen liittyvästä epävarmuudesta huolimatta pysyn optimistina, sillä niin kauan kuin yksilöillä on vapautensa, tilansa ja mahdollisuutensa, tulevaisuus näyttää toiveikkaalta.

Nyt joku saattaa kysyä, miten konservatiivinen mieli ja klassinen liberalismi istuvat yhteen. Kysymys on aiheellinen ja vastaamisen arvoinen.

Pohjustukseksi sanottakoon, että Suomessa aivan liian usein politiikka nähdään kenttänä, jossa omat mielipiteet koetetaan istuttaa lakiin. Jos ei ajattele edellä mainitulla tavalla, klassinen liberalismi ja konservatiivisuus sopivat varsin hyvin yhteen ja samaan ihmismieleen.

Kyse on ennen kaikkea siitä, että emme osaa aina tehdä eroa yksityisten ihanteiden ja julkisten ihanteiden välille. Jokaisen henkilökohtaisen mielipiteen ei tarvitse olla muita pakottava.

Ihmisillä on näet luonnollisesti ihanteita, joita he harjoittavat ja arvostavat yksityisessä sfäärissään. Yksityisen sfäärin ihanteita ei kuitenkaan ole välttämätöntä betonoida osaksi oikeusjärjestystä.

Toisin sanoen en vaadi ketään elämään omien ihanteideni mukaisesti. Politiikan tasolla tarkoitan sitä, etten ikinä voi vaatia muita elämään sanktion uhalla niin, kuin minä elän yksityisessä sfäärissäni. En voi toimia siten, koska a) se rikkoo toisen yksilön sosiaalista vapautta elää omien ihanteidensa mukaisesti, joka b) on varsin ikävää ja epäreilua.

Yksilöiden sosiaalinen vapaus tarkoittaa viime kädessä oikeutta elää omien ihanteidensa mukaisesti, oikeutta sanan- ja mielipiteenvapauteen sekä mahdollisuutta olla sosiaalisessa kanssakäymisessä kenen kanssa haluaa.1

Tämä yksilönvapaudellinen ihanne on klassisen liberalismin ytimessä. Ihmiset saavat yksityisessä sfäärissään elää ihanteidensa mukaan, kunhan he eivät pakota muita elämään samalla tavalla.

Tästä syystä konservatiiviset arvot ja liberalistinen ajattelu eivät ole toisensa poissulkevia. Päinvastoin ne ovat toistensa edellytykset, sillä kristillisdemokratia, jossa kristinuskon traditionaaliset ihanteet pyritään iskostamaan ihmisten mieliin lainsäädännön kautta, ei eroa juuri lainkaan kovan luokan islamismista. Jos kristillisdemokratian kohtalona on olla sensuuntaista totalitarismia, niin minä en ole kristillisdemokraatti.

Suoraan yksilönvapaudesta juontuu toinen keskeinen ihanteeni: politiikan käytännöllisyys. Politiikan käytännöllisyys tarkoittaa sitä, että suomalainenkin demokratia on ensisijaisesti väline; samoin kaikki poliittiset järjestelmät ovat ensisijaisesti välineitä. Valtiokin on väline. Ideaalitasolla poliittiset instituutiot ovat ihmisen spontaaninen järjestäytymisen ja kekseliäisyyden käytännöllisiä tuotteita.

Poliittiset järjestelmät täytyy kohdata instrumentteina, joiden tehtävä on tavoitellun päämäärän saavuttaminen. Kristillisdemokratia on historiallisesti pyrkinyt edistämään tätä periaatetta.

Kristillisdemokratia on aina antanut suuren arvon myös niille henkilökohtaisille ja kollektiivisille pyrkimyksille, joita esiintyy monilla tasoilla politiikan ulkopuolelle. Suomeksi sanottuna kristillisdemokratia kunnioittaa poliittisesta vallankäytöstä riippumatonta kansalaisyhteiskuntaa. Kaiken yhteiskunnallisen merkityksellisyyden ei tarvitse syntyä julkishallinnon kautta. Kaiken ei tarvitse olla poliittista, eivätkä ihmisille arvokkaat asiat saa arvoansa sen kautta, että niille on turvattu valtiollinen status.

Kristillisdemokratian juuret

Vastauksen kirjoitukseni otsikkoon ”miksi olen kristillisdemokraatti?” voi periaatteessa tiivistää toteamalla, että olen kristillisdemokraatti, koska pidän kristillisdemokratiaa ylivertaisena poliittisena ideologiana, joka vastaa kaikkein eniten omia ihanteitani. Näin lyhyt vastaus toki jättää kysyjän todennäköisesti kylmäksi, joten lienee aiheellista käsitellä seuraavaksi tarkemmin kristillisdemokratiaa.

Kristillisdemokratian ytimessä on kristillisen tradition mukainen ihmiskuva. Jokainen ihminen on itsessään arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaista ihmistä tulee kohdella arvokkaasti ja rakastavasti. Jokainen ihminen on ensisijaisesti yksilö ja perheenjäsen.2

Kristillisdemokratian poliittisen perustan voidaan nähdä nojaavaan kolmeen historiallisesti merkittävään tekijään: ensiksi juutalais-kristilliseen traditioon, toiseksi valistuksessa syntyneeseen liberaaliin yhteiskuntafilosofiaan ja kolmanneksi ajatukseen perheestä kaikkein pienimpänä sosiaalisena yksikkönä.

Perheen merkitystä on arvostettu kristillisdemokratiassa läpi ideologian historian.3 Poliittisena toimijana haluan korostaen alleviivata perheen uskomattoman suurta merkitystä myös meidän aikanamme.

Kuten kirjoitin, perhe on sosiaalisena yksikkönä olennainen osa yhteiskuntaa. Periaatteessa perhe ei ole vain osa yhteiskuntaa, vaan perhe on jo itsessään tietynlainen yhdyskunta (society), hyvin pieni sellainen, mutta silti todellinen yhdyskunta. Sosiaalisena yksikkönä perhe on paljon vanhempi kuin yksikään valtio. Aina on ollut perheitä, ja aina perhe on ollut kaikkein ensimmäinen organisaatio, johon ihminen on asettunut elämässään.

Perheiden toiminnan kannalta on tärkeää turvata oikeus yksityisomistukseen, joka sekin on erittäin olennainen kristillisdemokraattinen periaate. Nimenomaan yksityisomistuksen ja perheen korostuneen merkityksen kohdalla kristillisdemokratia tekee selkeän pesäeron sosialismiin ja sosiaalidemokratiaan ideologioina.

On kiistatonta, että ihmisten osallistuessa tuottavaan työhön yksi keskeisimmistä päämääristä on saavuttaa kyky yksityisomistukseen. Täten tuottavaan työhön osallistuvilla ihmisillä tulee olla täysi oikeus nauttia työnsä hedelmistä eli niistä palkkioista, jotka he ovat työllään ansainneet. Työn hedelmistä nauttiminen voi tarkoittaa yhtä hyvin kuluttamista kuin investoimista.

Jos ihminen investoi palkkansa esimerkiksi omaan asuntoon, tuo asunto on periaatteessa sama palkka vain eri muodossa. Kun kerran ihmisellä on oikeus päättää, mihin hän palkkansa käyttää, samoin ihmisellä tulee olla oikeus hallita investoituja palkkioitaan eli omaisuuttaan.

Juuri tästä syystä näen sosialismin ideologiana pettävän yksityisomistukseen oikeutetun ihmisen kaikkein pahimmalla mahdollisella tavalla. Pyrkiessään ohjaamaan omistuksen yksilöiltä yhteisöille sosialismi riistää työmieheltä päätäntävallan omien palkkioidensa allokoinnista ja tätä kautta vie tältä mahdollisuuden kohentaa elämäänsä ja lisätä resurssejaan oman aktiivisuuden ja työnteon kautta. Näin ollen työväen aatteena syntynyt sosialismi vie tosiasiassa työläiseltä vapauden vaurastua.

Perheen näkökulmasta yksityinen omistusoikeus on sikäli merkityksellinen, että vaurastumisen mahdollisuutta ei pidä rajata vain yksilöön. Koska ihmisellä on valta päättää, miten hän palkkansa käyttää, hänellä tulee olla myös valta investoida koko perhettään hyödyttävällä tavalla ja jättää investoidut palkkansa perinnön muodossa jälkeläisilleen.

Perheen perustamisen mukana tulee vapauksien lisäksi velvollisuuksia. Rerum Novarumia mukaillen perheen isän kaikkein pyhitetyin velvollisuus on tarjota työllään ja ahkeroinnillaan ruoka, turva ja muut tarpeet heille, jotka hän on vastuulleen ottanut. Perinnön siirtäminen jälkeläisille voidaankin nähdä kaikkein viimeisimpänä vastuunosoituksena, jonka jälkeen kuolevan vanhemman vastuu jälkikasvustaan päättyy.

Näin ajateltuna on mahdollista päästä sekä raadollisen individualismin että kylmän kollektivismin yli ja nähdä perheinstituutioon kätketty valtava potentiaali. Nimenomaan perheen merkityksen korostaminen on yksi suurimmista syistä, joiden vuoksi olen kristillisdemokraatti.

Ihmisestä

Edelliseen viitaten haluan välittömästi todeta, että raadollisella individualismilla viittaan ennen kaikkea nihilistisimpään individualismin muotoon, jossa elämä rakennetaan täysin oman persoonan erinomaisuuden ympärille miettimättä ympäristöstä tulevaa palautetta. Harisalo ja Miettinen kutsuvat tätä pettäväksi itseriittoisuudeksi.4

Kristillisdemokraattisessa ajattelussa painotetaan pettävän itseriittoisuuden sijaan jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta. Jokainen ihminen on autenttinen subjekti, korvaamaton, ainutkertainen ja arvokas kaikista epätäydellisyyksistään huolimatta.

Ihmisen merkityksen lisäksi poliittiset ideologiat ovat läpi historian pyrkineet vastaamaan kysymykseen siitä, millainen olento ihminen on perusluonnoltaan. Toiset ovat nähneet ihmisen pessimistisesti totaalisen pahana toimijana, jonka raadollisuudella ei ole mitään rajoja. Toiset taas ovat uskoneet hänen mahdollisuuksiinsa muuttua täydelliseksi jo lyhyellä aikavälillä.

Jälkimmäisellä ryhmällä viittaan ennen kaikkea Jean-Jacques Rousseaun oppeihin nojanneisiin esisosialisteihin kuten Saint-Justiin ja Robespierreen. Heidän aikaistaan jakobinismia leimasi täysin vallankumouksellinen ja utopistinen ihmiskuva.5

Esimerkiksi Claude Adrien Helvetius kiisti ihmisten kyvyissä ja lahjoissa olevat perinnäiset eroavaisuudet. Helvetius oletti, että ihmiset voitaisiin yhtenevällä kasvatuksella ja samankaltaisilla kasvuolosuhteilla palauttaa täydellisen tasa-arvoisuuden tilaan ja että oikeilla kasvatusmetodeilla kaikki luonnolliset eroavaisuudet yksilöiden lahjoissa ja kyvyissä pystyttäisiin mitätöimään.

Rousseaun visiona taas oli luoda uudenlainen poliittinen persoona, jolla ei olisi lainkaan henkilökohtaisia uskollisuudentunteita. Yksilö tulisi hävittää kollektiiviseen yhteisöön. Rousseau ja Helvetius molemmat menivät päätelmissään niin pitkälle, että he ajattelivat ihmisen olevan perimmäiseltä olemukseltaan valtion lakien tuote, jolloin hallinnolla olisi mahdollisuus muokata kansalaisia rajattomasti.

Ajatus on sekä ristiriidassa luonnontieteiden kanssa että inhimillisessä kontekstissa äärimmäisen vahingollinen. Silti sosialististen utopioiden vaikutukset yhteiskuntafilosofisessa historiassa ovat merkittäviä, sillä Rousseaun, Helvetiuksen ja muiden esisosialistien kädenjälki näkyy erityisesti vasemmistolaisessa ajattelussa kiistattomasti.

Kristillisdemokratia hylkää esisosialistien vallankumouksellisen ihmiskuvan. Ihminen ei ole muutettavissa yhdessä yössä suuntaan eikä toiseen, koska ihmiset ovat perustavanlaatuisella tavalla olemukseltaan, kyvyiltään ja luonteeltaan erilaisia.

Sen sijaan ihminen on kyllä kykenevä kehittymään. Ihminen voi tehdä sekä hyviä että pahoja ratkaisuja. Jokaisessa hetkessä ihmisellä on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä. Ihminen voi valinnoillaan vaikuttaa henkilökohtaiseen kehitykseen ja kasvuunsa. Toisin kuin esisosialismi kristillisdemokraattinen ajattelu näkee kaiken kehityksen olevan perusluonteeltaan hidasta. Evoluutiota tapahtuu, mutta nopeatempoiseen revoluutioon luottaminen on turhaa.

Usko rauhalliseen kehitykseen ja ennakkoluuloisuus vallankumouksellisuutta kohtaan on kristillisdemokratiaan sisäänrakennettuna muissakin kuin ihmiskuvaan liittyvissä kysymyksissä. Yhteiskuntaa voidaan uudistaa ja uusia ideoita soveltaa, mutta kaiken pitää tapahtua maltillisesti.

Lopuksi vastuusta

Kaikki aiemmin tässä kirjoituksessa käsittelemäni seikat ovat puoltaneet omaa kristillisdemokraattista valintaani. Siltikään ne eivät ole ainoita seikkoja, joiden tähden olen kristillisdemokraatti, tärkeitä kyllä, mutta eivät ainoita.

Ennen kuin lopetan tältä erää, aion käydä läpi vielä yhden asian, jota ilman kristillisdemokratiaa on vaikea hahmottaa. Kyse on vastuusta.

Kun kerran kristillisdemokratiassa tiedostetaan ihmisten erilaiset lähtökohdat, on luonnollista pohtia, miten erilaisuudesta syntyvien erojen kanssa tulee elää. Koska jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja vapaa elämään, tämä vapaus on turvattava myös kaikkein vähäosaisimmille ja heikoimmille ihmisille.

Vastuu lähimmäisestä on toisella lähimmäisellä, ei kenelläkään muulla, vain ja ainoastaan toisella lähimmäisellä. Vastuuta lähimmäisen hyvinvoinnista ei voi ulkoistaa millekään poliittiselle instrumentille tai instituutiolle. Niitä on toki hyvä soveltaa käytännön tasolla, mutta vastuu säilyy edelleen lähimmäisellä.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on turvattava huolimatta hänen varallisuudestaan katsomatta sukupuoleen, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin, poliittiseen mielipiteeseen tai sosiaaliseen statukseen.

Koska ihmisellä on oikeus nauttia laajoista vapauksista, mahdollisuus omistaa kiinteää ja aineetonta omaisuutta sekä vapaus henkilökohtaiseen kehitykseen, ihmisellä on myös vastuu pitää huolta siitä, etteivät hänen ratkaisunsa millään tavalla rajoita toisen mahdollisuutta samoihin asioihin.

Koska ihminen ei ole itseriittoinen toimija, yksilöllä on vastuu lähimmäisestään.

Koska ihminen on sosiaalinen toimija, yksilöllä on vastuu lähimmäisestään.

Koska ihmisen yksilöllisyys muotoutuu suhteessa toisiin ihmisiin, yksilöllä on vastuu lähimmäisestään.

Koska kaikki nämä seikat kiteytyvät kristillisdemokratiassa, olen kristillisdemokraatti.

——

Lähteet:

1 Norberg, Johan (2004). ”Globaalin kapitalismin puolustus”.

2 Konrad-Adenauer-Stiftung: ”Christian Democracy: Principles and Policy-Making”.www.kas.de/wf/en/33.21408/

3 Leo XIII: ”Rerum Novarum”.http://www.vatican.va/holy_father/leo_xiii/encyclicals/documents/hf_l-xi…

4 Harisalo, Risto; Miettinen, Ensio (2004). ”Hyvinvointivaltio: Houkutteleva lupaus vai karvas pettymys”.

5 Talmon, J.L. (1960). ”The Origins of Totalitarian Democracy”.