Kirjoittaja:

Veera Köpsi

Blogit

Riittääkö aikasi välittämiseen?

Teimme tänään äitini kanssa kävelyretken ja kävimme kahdestaan Ruissalossa ihastelemassa kevään ensimmäisiä leskenlehtiä. Miten hauraalta hän näyttikään, voimat olivat aika loppu. Autoin häntä, se oli luontevaa. Mutta silti tuntui hullulta, että tavallaan roolit menivät sekaisin.

Elämme hetkessä missä meitä ohjaavat aika, talous ja tavoitteet. Olemme kulkeneet pitkän matkan entisistä ajoista, jolloin vanhempia ja vanhemmuutta kunnioitettiin ja arvostettiin.

Helsinki Mission mukaan yksinäisyys koskettaa noin 300 000 yli 65-vuotiasta suomalaista. Ja määrä kasvaa, kun suuret ikäluokat ikääntyvät. Kyse ei ole vain yksinäisen ihmisen kärsimyksestä, vaan merkittävästä taloudellisesta kysymyksestä. Yksinäisyys altistaa usein muun muassa sairauksille. Ja se taas vaatii yhteiskunnalta paljon sosiaali- ja terveyspalveluita.

Kuinka moni meistä voi kertoa pitävänsä lähimmäisistään oikeasti huolta? Kuinka monet meistä käyvät tapaamassa vanhempiaan tai isovanhempiaan ja erityisesti silloin, kun emme odota heiltä mitään takaisin?

Nopeasti muuttuvassa ja alati kehittyvässä yhteiskunnassa paineemme kasvavat ja meistä tulee suorittajia.

Meidän on oltava yhtä aikaa paikassa a ja b sekä suoritettava tämä ja tuo deadline. Aikamme eikä energiamme riitä enää oman elämämme ulkopuolelle – läheisillemme.  Emme voi pysäyttää kehitystä, mutta voimme vaikuttaa omiin asenteisiimme ja valintoihimme. Olenko ajatuksissani minä sekä minun hyvinvointini vai me ja meidän hyvinvointimme? Antamalla voimme myös itse saada paljon.

Jotta emme menettäisi arvopohjaamme ja toisista välittämistä, meidän pitää huolehtia siitä, että ajatuksemme siirtyvät eteenpäin lapsillemme ja taas heidän lapsilleen. Jokainen ikäkausi ottaa edellisen sukupolven arvoista jotain ja muokkaa ne omikseen. Mutta jos kadotamme perusarvot, unohdamme samalla kulttuurimme, perimämme ja historiamme.

Läheiset ovat meille kaikille voimavara, jota ei sovi jättää käyttämättä. Kun emme vain kadottaisi sitä rikkautta meistä, jota olemme ennen osanneet vaalia.

Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Yksinäinen ihminen voi usein tuntea olevansa heikko ilman turvaverkkoa. Siksi meidän tulee turvata hyvät ja toimivat palvelut, mutta se ei poista sitä tärkeintä: läheisen ihmisen tuomaa turvaa ja onnea. Maailma on paljon parempi paikka, jos meistä kaikki toimivat edes vähän enemmän toistensa hyväksi, ihan joka päivä. Soita siis äidillesi tai isoisälle, tädille tai serkulle. Naapurille. Se varmasti tuo hyvän mielen teille molemmille.