Kirjoittaja:

Jyri Soria

Kannanotto Uutiset

Poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: Samat ihmiset eivät saa istua kaikilla päätöksenteon tasoilla!

Nuorisojärjestöjen puheenjohtajat vaativat, että Suomessa siirrytään Ruotsin kaksi kolmesta -malliin, jolloin  tulevaisuudessa päättäjät eivät voisi toimia päätöksentekijöinä kaikilla kolmella hallinnon tasolla. Eduskunta käsittelee kevään aikana ehdotuksen lainsäädännöstä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä aluehallinnon uudistamisesta. Tässä yhteydessä on mahdollisuus tehdä lakiin muutoksia ja estää vallan keskittyminen.

“Edessä siintävä vaalisuma tulee johtamaan siihen, että samat ihmiset tulevat toimimaan päätöksentekijöinä niin eduskunnassa, maakuntavaltuustoissa kuin kunnanvaltuustoissakin. Tässä vaiheessa on tehtävä muutoksia, ettei valta keskity ja päätöksenteon laatu heikkene kiireen takia”, nuorisojärjestöjen puheenjohtajat vaativat.

Suomen laki turvaa oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Tähän ei ole tarkoitus puuttua, vaan lakimuutos on toteutettava samalla periaatteella kuin Suomen eduskunnan ja EU-parlamentin kesken. Siinä edustajan on luovuttava paikastaan vasta, kun hän ottaa vastaan paikan toisen tason luottamuselimestä.

“Toimivan demokratian edellytys on poliittisen vallan hajauttaminen ja ihmisten laajat mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Suomella ei ole varaa sulkea päätöksenteon ovia tulevilta sukupolvilta”, puheenjohtajat linjaavat.

 

Lisätiedot:

Aleksi Sarasmaa, KD Nuorten puheenjohtaja, +358453478511

Mikkel Näkkäläjärvi, Demarinuorten puheenjohtaja, +358400765002

Samuli Voutila, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, +358400988960

Hanna-Marilla Zidan, Vasemmistonuorten puheenjohtaja, +358505902771

Henrik Vuornos, Kokoomusnuorten puheenjohtaja, +358442534444

Christoffer Ingo, RKP-Nuorten puheenjohtaja, +358405455472

Suvi Mäkeläinen, Keskustanuorten puheenjohtaja, +358503846820

Iiris Suomela ja Sameli Sivonen, Vihreiden nuorten puheenjohtajat, +358443492228

Tiina Ahva, Sinisten Nuorten puheenjohtaja, +358504346920

Uutiset

Hae KD Nuorten työryhmiin vuodelle 2018

KD Nuoret hakee uunituoreisiin työryhmiinsä innokkaita aktiiveja työskentelemään kristillisdemokraattisen ideologian parissa. Työryhmissä pääset vaikuttamaan KD Nuorten poliittisen toiminnan suunnitteluun ja osallistumaan sisällöntuotannollisiin tehtäviin yhdessä KD Nuorten hallituksen kanssa. Työryhmät ovat yhteydessä toisiinsa myös etänä, joten osallistuminen ryhmän toimintaan on vaivatonta.

Voit hakea joko sosiaali- ja terveyspoliittiseen työryhmään, koulutuspoliittiseen työryhmään, kansainvälisen politiikan työryhmään tai talous- ja ympäristöpoliittiseen työryhmään. Emme vaadi hakijoilta muuta kuin oppimishalua ja kiinnostusta työryhmän aihetta kohtaan. Halutessasi voit hakea myös useampaan työryhmään.

Haku sulkeutuu 11.3. mennessä. Ilmoitamme hakijoille mahdollisimman pian valinnoista hakuajan päätyttyä.

Hae ryhmiin tästä.

Lisätietoja työryhmistä antaa:

Elsi Ranta
KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja
elsi.ranta@kdnuoret.fi

Uutiset

Kuuntele Arvosana-podcastin ensimmäinen jakso

KD Nuoret on aloittanut oman nuorisopoliittisen podcastin. Arvosana-podcastissa käsitellään ajankohtaisia poliittisia teemoja asiantuntevien ja mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Juontajana häärii KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan sosiaalipolitiikasta ja pureudutaan erityisesti Suomen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmiin. Vieraana on sosiaaliturvan uudistamisesta ja kannustavasta perusturvasta vastikään kirjan kirjoittanut KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselkä. Sosiaalipolitiikan opiskelijan näkökulmaa tuo KD Nuorten hallituksen jäsen Essi Vallbacka.

Anna palautetta jaksosta joko KD Nuorten somessa tai vaikkapa kommentoimalla alle. Tervetulleita ovat myös kehitysehdotukset ja ideat tulevia jaksoja varten!

Uutiset

KD Nuoret: Poliittisten nuorisojärjestöjen tuet eivät vieläkään oikeudenmukaisia

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi eilen poliittisille nuorisojärjestöille jaettavien avustusten euromäärät. Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret on pettynyt siihen, ettei epäoikeudenmukaista järjestelmää ole vieläkään korjattu. Tänä vuonna eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) päätti jäädyttää tuet edellisen vuoden tasolle poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen osalta.

”Vaikka avustusmäärien kasvun hillitseminen on sinänsä hyvä tavoite, on summien jäädyttäminen vallitsevaan epäoikeudenmukaiseen tasoon väärä ratkaisu. Tukien jäädyttäminen ja leikkaaminenkin on tilanteen vaatiessa jopa suotavaa, mutta ei ennen, kun järjestelmä on saatu tasa-arvoiseksi”, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa.

Avustukset myönnetään teoriassa tulosperusteisesti suunnitellun ja toteutuneen toiminnan mukaan. KD Nuoret on jo aiemmin vaatinut epäoikeudenmukaisen ja itseään ruokkivan järjestelmän korjaamista. Se katsoo, että suuria avustuksia saavat nuorisojärjestöt pystyvät perustelemaan avustustarpeensa sillä toiminnalla, jota näillä valtavilla avustussummilla pyöritetään. ”Tälläkään kertaa ei toteutuneen tai suunnitellun toiminnan määrällä ollut todellisuudessa mitään merkitystä, kun avustussumma oli joka tapauksessa sama kuin viime vuonna”, Sarasmaa toteaa.

Ministeri Terho lupasi jo viime keväänä, että epätasa-arvoinen nuorisojärjestöjen tukijärjestelmä korjataan. Näin ei ole lupailusta huolimatta tapahtunut. KD Nuoret vaatii, että Veikkauksen tuotoista poliittisille nuorisojärjestöille jaettavat avustukset erotetaan muista nuorisotyötä tekevistä järjestöistä, jolloin tukipäätöksissä päästään vertailemaan dynaamisemmin poliittisten nuorisojärjestöjen vaikuttavuutta ja nuorten osallisuuden vahvistamista suhteessa toisiinsa.

 

Lisätietoja:

Aleksi Sarasmaa
KD Nuorten puheenjohtaja
+358 453 478 511
aleksi.sarasmaa@kdnuoret.fi

Uutiset

KD Nuoret: Veikkauksen toiminnan on muututtava, jos monopoli halutaan säilyttää

Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret katsoo, ettei Veikkauksen nykyinen toiminta edesauta rahapeleistä aiheutuvien haittojen ehkäisyä, eikä oikeuta sen monopoliasemaa.

Kymmenet tuhannet rahapeliriippuvuudesta kärsivät suomalaiset tuottavat suuren osan Veikkauksen vuosi vuodelta kasvavasta voitosta. Monopoliasemaa perustellaan pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisyllä, mutta Veikkaus pyrkii jatkuvasti tekemään parempaa tulosta tarjoamalla enemmän mahdollisuuksia pelaamiseen. Suuremman voiton tavoittelu ja pelaamisen laajamittainen mainostaminen ovat ristiriidassa haittojen ehkäisyn kanssa. Pelaamisen lisääntyessä on selvää, että myös siitä aiheutuvat haitat lisääntyvät.

Rahapelihaitat keskittyvät pääsääntöisesti huono-osaisille, kun taas merkittävä osa Veikkauksen tuotoista ohjautuu järjestöjen ja muiden toimijoiden kautta hyväosaisten hyödyksi.

“Rahapeleistä saatava tuotto on käytännössä vero, joka kohdistuu pienituloisiin. Toisin kuin veroin kerätyistä varoista, ei Veikkauksen tuottojen jakamisesta päätetä valtion budjetissa”, toteaa KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa. “Veikkaus ei ole kyennyt ehkäisemään riittävästi rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja, eivätkä sen nykyiset toimintatavat oikeuta sen monopoliasemaa. Mikäli monopoliasema halutaan säilyttää jatkossa, tulee Veikkauksen toiminnan muuttua. Muussa tapauksessa on monopoli purettava ja markkinat avattava vapaalle kilpailulle.”

KD Nuoret vaatii, että Veikkauksen tulee lopettaa rahapelien laajamittainen mainostaminen. Sen rahapeleistä saatavista tuotot tulee muun julkisen rahan tavoin tulouttaa suoraan valtion budjettiin. Veikkauksen on pyrittävä pontevammin ehkäisemään rahapelaamisen aiheuttamia haittoja esimerkiksi vaatimalla pelaamiseen pakollinen tunnistautuminen ja vähentämällä peliautomaattien määrää merkittävästi. Veikkauksen tulee antaa sen keräämä kuluttajadata tutkijoiden käyttöön, jotta pelaamisen vaikutuksia voidaan arvioida riippumattomasti. Lisäksi Veikkauksen tuotoista entistä suurempi osa tulee ohjata rahapelihaittojen ennaltaehkäisyyn.

Lisätiedot:

Aleksi Sarasmaa
KD Nuorten puheenjohtaja
+358 505 127 523
puheenjohtaja@kdnuoret.fi