Kk. arkisto

syyskuu 2014

Blogit Muu

Mikä ratkaisuksi Suomen perinnölliseen kriisiin?

Ukraina, Venäjä, Pohjois-Irak, Etelä-Sudan, Euroopassa nouseva antisemitismi jne. Suuria ihmismassoja koskettavia kriisejä syttyy ympäri maailmaa. Ihmisiä kuolee päivittäin hirvittäviin raakuuksiin, erityisesti ISIS-järjestön toimesta. Huomiomme siirtyy helposti näihin kauheuksiin – ja hyvä niin, sillä onhan meidän tehtävä osamme näissä kriiseissä. On elintärkeää, että erilaisia vetoomuksia, keräyksiä ja pakotteita pannaan alulle.

Sodat ja terrorismi ovat hirvittäviä ja vakavia asioita. Samaan aikaan kuitenkin yksi vakavimmista kriiseistä jatkaa olemassaoloaan – mutta saa harvemmin juurikaan uutistilaa. Jo pelkästään tänä vuonna tässä kriisissä on kuollut yli 750 000 ihmistä maailmassa. Suomessa määrä on viime vuosina hieman laskenut, mutta kriisi vie hengen meilläkin noin 800 hengeltä vuodessa. Kriisin nimi on itsemurhaan johtava pahoinvointi. Tämän jos jonkun pitäisi herättää meitä. Mikä hyvinvointivaltiossa tällöin menee pieleen?

Kriisi on useimmiten miesten kriisi, sillä he tekevät itsemurhia lähes kolminkertaisesti naisiin verrattuna. Miksi miehet? Mitä erityistä on miehissä, että he voivat pahemmin, tai eivät saa apua ajoissa? Uskallan väittää erityisesti miesten kohdalla olevan haavoja, jotka ovat syntyneet kymmeniä vuosia sitten ja tarvitsevat hoitoa edelleen. Sukupolvelta toiselle ei periydy vain sairaudet vaan myös henkiset traumat ja kasvatusperiaatteet, joita toisinnamme seuraavalle sukupolvelle – useimmiten tahattomasti tietämättämme. Tähän on syynä ison uutisotsikon ansaitseva vakava sana: sota. Sotiemme perintöä kannetaan valitettavasti edelleen. Isättömäksi jääneet tai fyysisesti ja henkisesti haavoittuneiden isien pojat kasvattivat omia poikiaan sodan eväillä. Isät ovat yrittäneet taistella kuten sodassa perheensä eteen. Kun työpaikka meni alta 1990-luvun lamassa, isä koki epäonnistuneensa. Mies ei enää ollut mies perheessä – ja se jos joku taitaa syödä miestä.

Kyse ei loppupeleissä taida olla siitä, kuka hoitaa lapsia ensimmäiset vuodet kotona, äiti vai isä. Ylhäältä ohjatut säännöt eivät ratkaise ongelmaa. Tarvitaan puhetta isistä – ja nimenomaan isien ja miesten suulla. Naisten on myös annettava tilaa tälle ja noustava feminismistään joskus pitämään miesten puolta. Voisiko joku mies uskaltaa sanoa ääneen, että on paha olla? Uskaltaisiko joku sanoa ääneen, että antoi isälleen anteeksi? Tunnistus ja tunnustus on itsemurhien ehkäisyn ensimmäinen askel.